Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Halla-aho: Suomen on keskityttävä työllistämään täällä jo olevat kehitysmaalaiset eikä haihateltava uusien maahantuonnista

10.10.2017 |19:35

Perussuomalaiset vaativat, että työvoiman saatavuusharkinnasta pidetään kiinni vähintään nykyisessä laajuudessa. Harkinnasta luopuminen edistäisi halpatyövoiman maahanmuuttoa. Laskun maksaisi suomalainen duunari ja veronmaksaja.

Enemmistö kansanedustajista – sekä oikealta että vasemmalta – haluaa poistaa työvoiman saatavuusharkinnan EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevilta henkilöiltä.

– Kokoomuslaisesta näkökulmasta ovien avaaminen halpatyölle on rationaalinen valinta. Yritykset saavat entistä edullisempaa työvoimaa, kun taas ongelmat kaatuvat veronmaksajan niskaan. Jos halpatyöläinen tekee nälkäpalkalla töitä, hän on tulonsiirtojen ja julkisten palvelujen ansiosta nettosaaja, ei maksaja. Perheenjäsenistä puhumattakaan, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistuttaa.

– Vasemmistolaiset tuskin ajattelevat nenäänsä pidemmälle vaan näkevät saatavuusharkinnan poiston vain yhtenä keinona haalia maahan lisää kolmannen maailman ihmisiä.

Osaajat pääsevät jo Suomeen

Halla-aho sanoo saatavuusharkinnan poistamista perusteltavan usein sillä, että “Suomi tarvitsee osaajia”.

– Tässä yhteydessä on syytä huomata, että esimerkiksi erityisasiantuntijat, tutkijat ja yritysten yli- tai keskijohdossa toimivat henkilöt on jo nyt vapautettu saatavuusharkinnasta.

– “Erityisasiantuntijalta” edellytetään noin 3 000 euron bruttopalkkaa, mutta tästäkin voidaan tinkiä tapauskohtaisesti. Erityisasiantuntija voi tarkoittaa esim. intialaista koodaria, jonka myyntivaltti on se, että hän koodaa halvemmalla, Halla-aho huomauttaa.

Ovet auki halpatyömarkkinoille

Myös nykyistä saatavuusharkintaa harjoitetaan ELY-keskuksissa jo joustavasti.

– Esimerkiksi Uudellamaalla on oletuksena, että terveydenhoitoalan ammattilaisia, ravintolatyöntekijöitä, kotiapulaisia, siivoojia ja rakennusmiehiä ei ole saatavilla kotimaassa. Nämäkin alat on siis käytännössä vapautettu saatavuusharkinnasta, Halla-aho toteaa.

– Vuonna 2016 tyypillisimmät ammatit, joihin tehtiin saatavuusharkinnan pohjalta päätös, olivat puutarhatyöntekijät, toimisto- ja laitossiivoojat sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät.On siis syytä pitää hyvin kirkkaana mielessä, että saatavuusharkinnan poistamisessa on kyse ovien avaamisesta hal-pa-työ-voi-mal-le, Halla-aho alleviivaa ja muistuttaa, että halpatyövoima tulee kalliiksi sekä suomalaiselle duunarille että julkiselle sektorille.

Matalapalkka-aloilla ylitarjontaa jo nyt

Halla-aho huomauttaa Ruotsin olevan yksi harvoista Euroopan maista, joka on luopunut työvoiman saatavuusharkinnasta. Tämä on synnyttänyt vakavia ongelmia kuten rikollisuutta ja työlupien kaupittelua.

– Ulkomaalaisia työntekijöitä on tullut matalapalkka-aloille, joilla on jo valmiiksi työvoiman ylitarjontaa, ei työvoimapulasta kärsiville aloille. Aiheesta on hiljattain kirjoittanut mm. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

– Suomen on keskityttävä työllistämään täällä jo olevat kehitysmaalaiset eikä haihateltava uusien maahantuonnista. Tärkeimmissä humanitaarisin perustein saapuneissa ryhmissä työllisyysaste on 10-20 %. Perussuomalaisten kanta on, että työvoiman saatavuusharkinnasta on pidettävä kiinni vähintään nykyisellä tasolla, Halla-aho painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää