

KUVAKAAPPAUS/YLE
Halla-aho näpäytti Orpoa ja Haavistoa: ”Me emme halua kaksia työmarkkinoita, jossa veronmaksajat osallistuvat yksityisen sektorin palkkakulujen maksamiseen”
Kokoomuksen ja vihreiden puoluejohtajat tarjosivat Ylen tv-tentissä kylmää kyytiä suomalaisille duunareille ja työttömille työnhakijoille. Haaviston mukaan Suomi ei pyörisi, jos työmahdollisuuksia ei annettaisi niille, jotka eivät ole suomen- tai ruotsinkielisiä. Petteri Orpon mielestä Turun telakalla ei voida rakentaa risteilijöitä ilman maahanmuuttajia.
Ylen vaalitentissä eilen illalla puoluejohtajat keskustelivat työperäisestä maahanmuutosta. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho painotti, että työperäisen maahanmuuton tulee olla vaikutuksiltaan julkiselle taloudelle neutraalia.
– Jos kuitenkin otetaan esimerkiksi kokoomuksen, vihreiden ja keskustan lempilapsi, eli ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistaminen. Se koskettaa vain matalapalkkaisia, yleensä vähän koulutettuja henkilöitä EU/ETA-alueen ulkopuolelta. Asiantuntijatehtävät on jo vapautettu saatavuusharkinnasta, tai asiantuntijat eivät ole koskaan olleet saatavuusharkinnan piirissä.
– Saatavuusharkinnasta puhuminen tarkoittaa halpatyövoimaa, jota nyt halutaan tänne, jotta yritykset pystyisivät henkilöstökustannuksia laskemalla parantamaan menestymisen edellytyksiään, Halla-aho sanoi.
PS esittää 3 000 euron tulorajaa
Perussuomalaiset vastustaa ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan poistamista. Halla-aholta kysyttiin, millaisiin tehtäviin tai ammatteihin Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa.
– Me olemme esittäneet 3 000 euron tulorajaa. Jos ihminen pystyy elättämään itsensä ja mielellään myös ne ihmiset, jotka hänen mukanaan tänne tulevat ja jotka eivät itse käy töissä, ei kenelläkään ole mitään tällaista maahanmuuttoa vastaan. Me haluamme, että tänne tulevat ihmiset mielellään myös antavat panoksensa Suomen julkiseen kassaan, koska sinne ei ole tulossa kovin paljon lisää maksajia.
– Tällä hetkellä ne ihmiset, jotka tulevat saatavuusharkinnan kautta Suomeen, niin heidän työllisyysasteensa laskee muutaman maassa vietetyn vuoden jälkeen alle kantaväestön keskiarvon. Tämä vaihtelee hieman kansalaisuusryhmittäin. Kaikkein pahin tilanne on Lähi-idästä ja Afrikasta tuleville, mutta se ei ole muillakaan halpatyöläisillä hyvä, Halla-aho sanoi ja lisäsi:
– Me emme halua kaksia työmarkkinoita, jossa veronmaksajat osallistuvat yksityisen sektorin palkkakulujen maksamiseen.
Haavisto aloitti valehtelun heti
Suomessa on tällä hetkellä puoli miljoonaa ihmistä työtä vailla. Ylen vaalitentissä kävi selväksi, että perussuomalaisia lukuun ottamatta muut puolueet eivät juurikaan ole kiinnostuneita työttömien työnhakijoiden työllistämiseen, vaan avoimet työtehtävät tulisi täyttää ulkomaalaisella halpatyövoimalla.
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto väitti, että Suomeen ei muka tulisi kukaan töihin alipalkattuna tai normaaleista työehdoista poiketen.
– Kyllä tulee, Halla-aho huokasi.
Haaviston väite on valhetta. Se tiedetään, että jo nyt useat henkilöstönvuokrausyritykset käyttävät paljon maahanmuuttajatyövoimaa. Henkilöstövuokrausbisneksessä sovelletaan nollatuntisopimuksia ja työehdot ovat erittäin heikkoja.
Lieveilmiöitä ja oleskelulupien kauppaa
Helsingin Sanomat julkaisi äskettäin laajan selvityksen, jonka mukaan suomalaisten suosimissa nepalilaisissa ravintoloissa esiintyy laajaa työntekijöiden hyväksikäyttöä, johon liittyy työehtojen polkemista, harmaata taloutta ja jopa ihmiskauppaa.
Työvoiman saatavuusharkinnan poistamista on kokeiltu Ruotsissa, eivätkä tulokset vakuuta. Seurauksena on ollut erilaisia lieveilmiöitä, kuten kaupankäyntiä oleskeluluvilla. Ruotsissa saatavuusharkinnan poisto on myös lisännyt työvoiman ylitarjontaa matalapalkka-aloilla, eli esimerkiksi siivous- ja ravintola-aloilla. Työvoiman ylitarjonta on omiaan polkemaan alan palkkatasoa.
Halla-aho vaiensi Orpon
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo tarjosi Haaviston tavoin kylmää kyytiä työpaikkaa etsivälle tai työpaikkansa puolesta huolissaan olevalle suomalaiselle duunarille
– Me tarvitaan työperäistä maahanmuuttoa. Meillä ei riitä täällä väki meidän yritysten tarpeisiin, Orpo väitti.
Seuraavaksi kokoomuspomo esitti huolensa siitä, että turvapaikkakriisin myötä työperäiseen maahanmuuttoon suhtautuminen on muuttunut negatiiviseksi. Halla-aho vastasi heti Orpolle:
– Haitalliseen työperäiseen maahanmuuttoon on syytäkin suhtautua negatiivisesti, siis sellaiseen, jossa veronmaksaja käytännössä maksaa osan yksityisten yritysten palkkakustannuksista täydentämällä työssäkäyvän matalapalkka-alan työntekijöiden toimeentuloa tulonsiirroilla.
Orpo yritti vielä väittää, että työperäisesti maahan tulleiden työllisyysaste olisi 90 prosenttia. Halla-aho totesi, että ei varmasti ole.
– Tuo perustuu virheelliseen tulkintaan puutteellisesta tutkimuksesta, jossa kysyttiin ulkomaalaisilta, ovatko he töissä. Jopa pimeän työn tekijä saattoi vastata olevansa töissä, jolloin hänet kirjattiin työlliseksi, Halla-aho tarkensi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tuloraja Turun telakka duunarit kahdet työmarkkinat Työllisyysaste työttömät Työvoiman saatavuusharkinta halpatyövoima Työperäinen maahanmuutto Nollatuntisopimukset Pekka Haavisto Petteri Orpo Ruotsi vihreät perussuomalaiset Jussi Halla-aho Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: “Aika monen hitsarin tai sairaanhoitajan koko vuoden aikana maksamat verot menevät yhden maahanmuuttajan elättämiseen”

Hesarin mukaan Suomi tarvitsee jopa 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa eläkkeiden turvaamiseksi – Halla-aho: “Julkisen talouden rahoituspohja ei kohene vaan pahenee”

Rkp:n Henriksson puolusti halpatyövoiman maahantuontia – Halla-aho kuittasi: ”Yrityksen velvollisuus on maksaa työntekijöidensä palkat, se ei ole veronmaksajien tehtävä”

Perussuomalaiset: Työllisyysaste ei nouse, jos yhtä työssäkäyvää maahanmuuttajaa kohden maahan otetaan kaksi työtöntä maahanmuuttajaa

Antikainen vaatii ulkomaisen työvoiman tarveharkinnan säilyttämistä

Halla-aho: Suomi ei ole osaajien ykköskohde maailmalla – “Hallitus pyrkii tuomaan matalapalkkaisia, vähän koulutettuja ulkomaalaisia työntekijöitä tekemään huonosti palkattua työtä”
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.