LEHTIKUVA
Halla-aho: Maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa – ja ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet
Puheenjohtaja Jussi Halla-aho (ps.) kommentoi maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kehnoja oppimistuloksia Ylen uutisen pohjalta. Ongelmaan ei löytyne vähään aikaan ratkaisua, sillä vallitsevassa keskusteluilmapiirissä ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet. Tämän vuoksi ajaudutaan Halla-ahon mukaan kierteeseen, jossa tulijoilta vaaditaan entistä vähemmän ja heitä hyysätään entistä enemmän.
Halla-ahon mukaan on numeroiden valossa kiistatonta, että maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa.
– Selitykset sen sijaan lähtevät hakoteille, ja kun tulkinta on väärä, myös ratkaisut ovat vääriä.
– Rakenteellisia ongelmia, vähättelyä ja suoranaista rasismiakin epäilemättä on. Tärkein selitys surkealle kotoutumiselle kuitenkin on maahanmuuton laatu. Suomeen ei muuteta töihin muista OECD-maista samassa määrin kuin moneen muuhun maahan. Suhteettoman suuri osa maahanmuuttajista on kehitysmaalaisia, jotka tulevat turvapaikka- tai perheenyhdistämisväylää pitkin tai halpatyömarkkinoille.
Halla-aho muistuttaa, että mikään länsimaa ei ole onnistunut kotouttamaan (mielekkäitä kriteerejä käyttäen) somaleja ja arabeja, ja on selvää, ettei Suomikaan siinä onnistu.
– Syyt ovat tulijoiden valmiuksissa ja asenteissa. Moneen muuhun länsimaahan kuitenkin tulee haittamaahanmuuton lisäksi MYÖS normaalia maahanmuuttoa, mikä saa kokonaiskuvan näyttämään paremmalta.
Halla-aho moittii myös Suomen poikkeuksellisen naiivia kotouttamisideologiaa, “joka lähtee siitä, että tulija jatkaa täällä somalialaista tai arabialaista elämäntyyliään sosiaaliturvan varassa. Tulijat säilötään lähiöihin etnisiin enklaaveihin ja opetetaan syyttämään kaikista vastoinkäymisistään rasismia.”
– On selvää, että kun tulijat eivät tullessaan osaa mitään, usein edes lukea ja kirjoittaa, eikä heiltä uskalleta tai haluta vaatia mitään, ja kun heillä on usein vakavia asenneongelmia länsimaisen elämäntavan suhteen, lopputulos on kauhea.
– Koska kuitenkin ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet, ajaudutaan kierteeseen, jossa tulijoilta vaaditaan entistä vähemmän ja heitä hyysätään entistä enemmän. Ja lopputulos on entistä kauheampi.
Halla-aho esittää kotoutumisongelmien ratkaisuksi tuloksiin perustuvaa seurantaa.
– Kuten olen ennenkin sanonut, kotouttamisessa pitäisi olla samanlainen, tuloksiin perustuva laadunseuranta kuin missä tahansa julkisessa toiminnassa, vaikkapa kaupunkien lumenluonnissa. Jos lumet eivät katoa kadulta määrätyssä ajassa, asiasta vastaava virkamies saa potkut tai palveluntuottaja vaihdetaan. Tämä logiikka ei päde lainkaan kotouttamiseen. Tilanne on huono ja menee koko ajan huonommaksi, mutta samat kotouttajatädit porskuttavat viroissaan ja miljoonat virtaavat “kotoutumista edistäville” somalijärjestöille.
Kotouttamisteollisuutta Halla-aho vertaa sadetanssiin.
– Kotouttaminen on kuin primitiivisen yhteisön sadetanssia. Kaikki näkevät, ettei tulosta tule, mutta tanssimista jatketaan silti, koska muutakaan ei osata ja JOTAKIN pitää tehdä. Ja voihan olla, että jos EI tanssittaisi, asiat olisivat VIELÄ huonommin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Euroopan komissiolta tulossa uusi ehdotus turvapaikkajärjestelmään: Asuta tai palauta
Etniset vähemmistöt vaativat lisää edustusta ja valtaa mediassa – Ruotsin radiossa käydään BLM-liikkeen jalanjäljissä
Koulusegregaatio etenee: Ruotsalaislapset häipyvät monikulttuurisesta koulusta
Halla-aho: Afgaanit ovat somalien ja irakilaisten ohella kaikkein heikoimmin integroituva maahanmuuttajaryhmä Suomessa – “Yliedustettuina kaikessa ikävässä”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää