

LEHTIKUVA
Halla-aho: Koronakriisiä käytetään EU:n oman vallan kasvattamiseen – “Suomalainen kotitalous maksaa korkeampia veroja, jotta italialaisen ei tarvitsisi”
Perussuomalaisten mukaan EU:n elpymisrahastolla ja uusilla yhteisvastuilla ei lääkitä koronan aiheuttamia vaurioita. Niillä lääkitään Etelä- ja Keski-Euroopan maiden pitkäaikaisia, rakenteellisia ongelmia.
Eduskunnassa keskustellaan tänään EU:n monivuotisesta rahoituskehyksestä ja elpymiskokonaisuudesta.
– Unioni käyttää jokaista kriisiä oman valtansa vahvistamiseen jäsenmaiden ja niiden kansalaisten itsemääräämisoikeuden kustannuksella. Never waste a good crisis, älä anna hyvän kriisin mennä hukkaan, sanoi Winston Churchill 40-luvulla, aloitti perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Jussi Halla-aho.
Korona tarjoaa savuverhon koijaukselle
Halla-ahon mukaan elvytysrahastolla ja uusilla yhteisvastuilla ei lääkitä koronan aiheuttamia vaurioita. Niillä lääkitään Etelä- ja Keski-Euroopan maiden pitkäaikaisia, rakenteellisia ongelmia.
– Finanssikriisi opetti Euroopan vallanpitäjille, että näitä ongelmia on poliittisesti vaikea ratkaista jäsenmaiden sisäisillä hevoskuureilla. Kansalaiset eivät pidä niistä, vaan äänestävät valtaan EU:n kannalta epämiellyttäviä puolueita sekä vasemmasta että oikeasta laidasta.
– Toinen tapa on sosialisoida näiden maiden ongelmat ja panna talouttaan paremmin hoitaneiden jäsenmaiden kansalaiset maksamaan. Haasteena on ollut vain se, miten myydä tämä ajatus pohjoisten jäsenmaiden kansalaisille. Juuri tähän korona tarjoaa savuverhon, Halla-aho totesi.
Nettosaajat välttyvät vyönkiristyksiltä
Halla-aho myöntää, että elvytysrahasto on monen maan kannalta järkevä ratkaisu.
– Nettosaajat välttyvät ikäviltä kansallisilta vyönkiristyksiltä ja voivat lahjarahan turvin ylläpitää Suomea matalampia verokantoja tai julkisia palveluja, johon niillä ei ole varaa. Italialaisen kotitalouden varallisuus on suurempi kuin suomalaisen, mutta suomalainen kotitalous maksaa korkeampia veroja, jotta italialaisen ei tarvitsisi.
– Saksa toki on maksumies, mutta toisaalta eteläeurooppalaiset voivat lahjarahalla jatkaa saksalaisten autojen ostamista. Ja toisaalta Saksalla EU:n johtavana valtiona säilyy kontrolli rahoihinsa, vaikka ne nimellisesti siirtyisivät kansallisesta budjetista EU:n budjettiin, Halla-aho huomautti.
Askel kohti syvempää liittovaltiota
Pääministeri Sanna Marin on korostanut elvytystoimien kertaluonteisuutta ja tarkkarajaisuutta.
– Hän voisi kertoa tämän myös eurooppalaisille aatetovereilleen. Saksan sosialidemokraattinen valtiovarainministeri näkee elpymisrahaston peruuttamattomana askeleena kohti uudenlaista, syvempää liittovaltiota. Ja sitähän se onkin. EU on poliittinen projekti. Se ei ole jäsenmaiden asialla, vaan omalla asiallaan, Halla-aho muistutti.
– Tässä talossa on niitä, jotka avoimesti kannattavat liittovaltiota, tulonsiirtounionia ja velkaunionia. Heitä en halua kritisoida. Ongelmallisempana pidän sitä, että osa puolueista, tietoisena oman äänestäjäkuntansa kriittisistä näkemyksistä, haluaa maalata tämän projektin joksikin sellaiseksi, mitä se ei ole. Keskusta sanoo, että lahjoittamalla miljardikaupalla rahaa ulkomaille Suomi puolustaa omaa vientiään. Aivan kuin tuesta hyötyvät maat käyttäisivät saamansa rahat suomalaisten vientituotteiden ostamiseen. Aivan kuin tuesta hyötyvät maat edes olisivat Suomelle merkittäviä vientikohteita.
Miljardit käytettävä kotimaan hyväksi
Suomen hyvinvointi on vientiteollisuuden varassa, eikä vientiteollisuudella mene tällä hetkellä hyvin.
– Tähän on moniakin syitä, mutta jos hallitus haluaisi puolustaa suomalaista vientiä, se voisi käyttää miljardit vaikkapa Suomen kilpailukykyä tai kotitalouksien ostovoimaa edistäviin veroratkaisuihin eikä kilpailijamaiden rahoittamiseen, Halla-aho huomautti.
– Hallitus, ja hallituksen äänitorveksi taantunut Yleisradio, rummuttavat jättipottina ja suoranaisena lottovoittona sitä, että Suomi saa rahaa elpymisrahastosta. Pienellä präntillä, jos silläkään, mainitaan, että Suomi saa takaisin noin puolet maksamastaan summasta. Suomi siis elvyttää omaa talouttaan omilla rahoillaan ja sen lisäksi samalla summalla toisten taloutta.
Onko enää varaa kuulua tällaiseen unioniin?
Halla-ahon mielestä maa, joka ei hallitse omia varojaan ja omaa lainsäädäntöään, ei ole itsenäinen valtio.
– On niitäkin, jotka ymmärtävät, mistä todellisuudessa on kyse, mutta jotka ajattelevat, että Suomi ei voi kaataa elpymisvälinettä, koska sillä olisi kauaskantoisia poliittisia seurauksia, joihin meillä ei ole varaa. Asiaa voidaan kuitenkin lähestyä myös toisesta kulmasta: Onko Suomella varaa kuulua tällaiseen unioniin? Onko jäsenyyden tarjoama hyvä niin hyvää, että meidän on syytä luopua paitsi rahoistamme myös budjetti- ja lainsäädäntösuvereniteetistamme?
– Elpymisrahastoon liittyy sekä EU-oikeudellisia, perustuslaillisia että poliittisia aspekteja. Pohjimmiltaan tämä asia on poliittinen, eivätkä hallitus tai eduskunta voi piileskellä neuvoston oikeuspalvelujen selän takana. Katson ennen kaikkea keskustaa: on älyllisesti laiskaa ja epärehellistä sanoa, että hyväksymme elpymisrahaston mutta emme kannata liittovaltiota. Liittovaltio on prosessi, ja tämä on osa sitä prosessia. Maa, joka ei hallitse omia varojaan ja omaa lainsäädäntöään, ei ole itsenäinen valtio vaan osavaltio, Halla-aho painotti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vyönkiristys nettosaajat italialaiset Etelä- ja Keski-Eurooppa EU-elvytyspaketti nettomaksajat halllitus liittovaltiokehitys ostovoima veronmaksajat suomalaiset vientiteollisuus velka Saksa perussuomalaiset talous Jussi Halla-aho verotus Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tavio: EU-elvytyspaketti keskustan käsissä

Saksan valtiovarainministeri Olaf Scholzilta shokkikommentti: EU:n yhteinen velka ja tulonsiirrot pysyviä keinoja

Toimi Kankaanniemi KSML:ssä: 750 mrd euron EU-tukipaketti on vaarallinen ensimmäinen avaus – pian Välimeren kriisimaat vaativat lisää miljardeja

Tavio: EU-elvytyspaketin kaataminen on nyt perussuomalaisten tärkein tehtävä

Taloustieteilijältä raju ryöpytys pääministeri Marinin talouspolitiikalle: Uhkaa suomalaisten hyvinvointia

Halla-aho: Edustaako Marinin hallitus Suomea Brysselissä vai Brysseliä Suomessa?

Ranne: EU:n velka tulee jäädäkseen

Perussuomalaiset vaati EU:n jättipaketin vaikutusarviota: Sellaista ei ole tehty – ”Onko tämä teidän mielestänne faktapohjaista päätöksentekoa?”

Juvonen: Terveydenhuollon kriisi unohdettiin täysin EU:n elpymispakettikeskustelussa – hallitus ei näe metsää puilta
Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.