Valtiovarainministeri Riikka Purra ja sisäministeri Mari Rantanen osallistuivat Jussi Halla-ahon presidentinvaalikampanjan avajaistilaisuuteen Helsingissä. / MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Jos perussuomalaisia arvoja kannattavat suomalaiset käyvät äänestämässä, on todennäköistä, että se riittää toiselle kierrokselle – ”Sitten kaikki on mahdollista”
Presidentinvaalien loppusuora on alkamassa. Eduskunnan puhemies, presidenttiehdokas Jussi Halla-aho toteaa, että nämä vaalit eroavat monessa suhteessa vuoden 2018 vaaleista. Median veivaus omien suosikkiehdokkaidensa puolesta on toki samaa kuin aiemminkin, mutta presidenttiä ei valita median gallupeissa.
Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho korostaa, että tällä kertaa presidentinvaalin lopputulos on aidosti auki. Hän puhui tänään presidentinvaalikampanjansa avajaisissa Helsingissä.
– Ensinnäkin, istuvan presidentin kausien tullessa täyteen, on mahdotonta sanoa minkäänasteisella varmuudella, kuka nämä vaalit voittaa. Media toki on jo pitkän aikaa jakanut palkintoja etukäteen, mutta kuten gallup-kehitys osoittaa, on eri asia olla periaatteessa valmis äänestämään jotakuta ja todella äänestää häntä.
– Asetelmaa on myös yritetty pitkään rakentaa ehdokkaiden Stubbin ja Haaviston kaksintaisteluksi, varmaankin siksi, että pääkaupunkiseudun kuplasta katsottuna kumpikin on liberaalien ja avointen rajojen nimiin vannovana ehdokkaana mieluisa vaihtoehto, Halla-aho sanoo.
Perussuomalaisilla arvoilla pitkälle
Todellisuudessa tilanne on kuitenkin auki, Halla-aho muistuttaa.
– Jos perussuomalaisia ja perussuomalaisten arvoja ja tavoitteita kannattavat suomalaiset käyvät äänestämässä perussuomalaista ehdokasta, on hyvin todennäköistä, että se riittää toiselle kierrokselle. Ja toisella kierroksella kaikki on mahdollista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- gallupit Vaalikampanja äänestäjät Presidentinvaalit Presidenttiehdokas Pekka Haavisto Alexander Stubb perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra: Jussi Halla-ahosta tulisi Suomen paras presidentti – ”Johdonmukainen, kumartelematon ja älyssä aivan omassa sarjassaan”
Jussi Halla-aho: Presidentinvaalien vaihtoehdoista
Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”Auttamisesta on tullut oman moraalisen ylemmyyden korostamista”
Ukrainan puhemies julkaisi koskettavan videon puhemies Jussi Halla-ahon vierailusta
Presidenttiehdokas Halla-aho arvioisi uudelleen Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaisuusjärjestelmää – ”Ilmeinen turvallisuusriski”
Keskisarja: Vaalitaistellaan Jussi Halla-aho itsenäisen Suomen viimeiseksi presidentiksi
Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: Vain hyvinvoiva Suomi voi olla kokoaan suurempi – ”Lähden siitä, että Suomi on suomalaisten turvapaikka pahassa maailmassa”
Jussi Halla-aho itsenäisyyspäivänä: Tämä on meidän maamme
Professori Markku Jokisipilä: Jussi Halla-aho voi voittaa toisen kierroksen
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.