KUVAKAAPPAUS/MTV
Halla-aho: Jos joudutaan tekemään leikkauksia, ne on kohdistettava toissijaisiin menoihin
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho korosti MTV:n pääministeritentissä, että jos ensi vaalikaudella joudutaan leikkaamaan julkisista menoista, se pitää tehdä toissijaisista kohteista.
MTV:n pääministeritentissä eilen illalla suurimpien puolueiden puheenjohtajilta kysyttiin näkemystä seuraavalla vaalikaudella mahdollisesti tehtäviin leikkauksiin.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho totesi sen ikävän tosiasian, että Suomi ottaa edelleen velkaa, vaikka meneillään on talouden noususuhdanne.
– Julkinen talous ei voi pyörittää perustoimintoja velalla, joten menoja on priorisoitava. Tämän vuoksi leikkaukset pitää kohdistaa suomalaisten kannalta toissijaisiin menokohteisiin, Halla-aho sanoi.
Koulutuksesta leikkaaminen järjetöntä
Kaikista muista puolueista poiketen perussuomalaiset ei halua leikata juustohöylällä, vaan leikkaukset tulee kohdistaa vähemmän tärkeisiin asioihin. Sipilän hallitus on leikannut myös kaikille tärkeistä peruspalveluista ja koulutuksesta.
Osana laajempaa koulutusleikkausta hallitus leikkasi lähes 250 miljoonaa euroa toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta. Leikkauksista 190 miljoonaa kohdistui ammattiopetukseen. Halla-aho moittikin Juha Sipilää (kesk.) huonoista valinnoista.
– Toisen asteen opetuksessa ongelmana on opintojen keskeyttäminen. Se johtuu osaksi siitä, että haastavassa iässä oleville ihmisille ei ole riittävästi tarjolla tukea ja lähiopetusta. Ammatillisesta opetuksesta leikkaaminen on siten ollut erittäin huono, negatiivinen investointi tulevaisuuteen, Halla-aho moitti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtionvelka Julkinen talous Peruspalvelut leikkaukset Juha Sipilä hallitus Jussi Halla-aho koulutus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: Sipilä kutsui koko maailman kylään, nyt siitä ei saisi puhua – “Täysin häpeilemätön mies”
Halla-aho tylyttää hoitajamitoituksen nostamisen kuluja kauhistellutta valtiovarainministeriä – ”Politiikka on valintoja, ministeri Orpo”
Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja
Halla-aholta kysyttiin, miten hän estäisi turvapaikanhakijoiden pääsyn Suomeen turvallisesta maasta: ”Siihen on olemassa sellainen muinaisina aikoina keksitty keino kuin rajavalvonta”
Viikon suosituimmat
Keskisuomalaisen päätoimittaja Yle-pomo Riikka Räisäsestä: Näillä näytöillä joku muu päätoimittaja olisi jo eronnut
Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola arvioi, että Riikka Räisäsen asemassa joku muu päätoimittaja olisi jo joutunut eroamaan tehtävästään.
Aamulehden ex-päätoimittaja: Ylen piikkiin rakastajansa kanssa matkustanut uutispomo Riikka Räisänen pitäisi siirtää syrjään
Aamulehden ex-päätoimittaja Jussi Tuulensuu kummeksuu Ylen toimintaa tuoreessa kohussa, joka liittyy Ylen päätoimittajan Riikka Räisäsen matkusteluun Euroopassa tuoreen miesystävänsä kanssa Ylen rahoilla.
Poliisi nappasi Helsingin yliopiston kunniatohtorin kiinni kahdesti – ensin Kööpenhaminassa, sitten Tukholmassa
Palestiina-huivin harteilleen kietonut ilmastoaktivisti ja kunniatohtori Greta Thunberg pidätettiin viime viikolla Israelin vastaisen mielenosoituksen aikana Tanskan pääkaupungissa Kööpenhaminassa. Thunberg on myös Suomen ja Ruotsin poliisin vanha tuttu.
Halla-aho: Arvelen, että moni muukin kuin persukansa alkaa ymmärtää Ylen prioriteetteja – ”Leikkausvaraa riittää myös tulevaisuudessa”
Samana päivänä kun maltilliset leikkaukset julkistettiin, Yle ilmoitti aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun.
Antikainen: Yle on väärässä – uutiset somaliaksi ja arabiaksi eivät auta sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan
Torstaina 12.9. Yle ilmoitti aloittavansa arabian- ja somalinkieliset uutispalvelut 23.9. Yle perustelee päätöstään sillä, että se auttaa kyseisiä kieliä puhuvia sopeutumaan yhteiskuntaan ja ymmärtämään paremmin suomalaista elämäntapaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä somalian- ja arabiankielisten uutisten lisääminen ei edistä maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Purra oudoksuu Ylen valikoivaa tarmokkuutta – Jos väläytetään jopa Pikku Kakkosen tai MM-hiihdon lakkauttamista, miten rahaa ja energiaa riittää somalian- ja arabiankielisiin uutislähetyksiin?
Yle ilmoitti torstaina aloittavansa somalin- ja arabiankielisen uutispalvelun. Ylen Ykkösaamussa tänään vieraillut puheenjohtaja, valtionvarainministeri Riikka Purra oudoksuu Ylen valintoja,
Nuorisokoteja myydään rikollisjengeille: ”Todellisuus muistuttaa karmeaa pilaa”
Netin .se-päätteisillä kauppapaikoilla saattaa tulla vastaan otsikko: ”Hyvämaineinen ja erittäin kannattava nuorisokoti myynnissä – luvat kunnossa”. Ostajaksi kelpaa kuka vain – vaikka jengirikollinen. Ruotsin poliisin mukaan useita kuntien ja valtion rahoittamia nuorisokoteja pyörittääkin jo järjestäytynyt rikollisuus.
Vihersiirtymän vaikeudet kasaantuvat – akkutehdas kuilun reunalla: ”En ihmettele, jos konkurssi olisi edessä puolen vuoden sisällä”
Kiinalaisautojen esiinmarssi kiristää kilpailua autonvalmistajien välillä. Eurooppalaiset sähköautojen valmistajat leikkaavat tuotantoaan. Vuonna 2025 tuotetaan viisi kertaa kysyntää enemmän akkukennoja. Vihreän siirtymän vauhtisokeus voi käydä kalliiksi sijoittajille ja akkutehtaiden työntekijöille.
Päivän Pointti: Elokapina huutelee herkästi omien oikeuksiensa perään, mutta loukkaa samalla tietoisesti muiden liikkumisvapautta
Elokapina-liike vähät välittää muiden ihmisten oikeudesta liikkua kaupunkialueella, koska elokapinalaisten mukaan liikkumisen vapaus saa väistyä elokapinalaisten oikeuksien tieltä. Äskettäin Elokapina on vaatinut syytesuojaa syyttäjälaitokselta.