PS ARKISTO
Halla-aho: Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee – “Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä”
Riippumaton talouspolitiikan arviointineuvosto antoi eilen keskiviikkona arvionsa punavihreän hallituksen toiminnasta ja talouden näkymistä. Hallituksen toimien seurauksena julkiset menot kasvavat, julkisen talouden alijäämä kasvaa ja velkataakka kasvaa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kuvaa arviota lohduttomaksi.
– Arvio vastasi hyvin pitkälle sitä, mistä perussuomalaiset ovat varoittaneet jo hallitusta muodostettaessa ja viimeistään hallitusohjelman valmistuttua. Hallitus rahoittaa pysyväisluonteisia menoja kertaluonteisilla tuloilla, joita saadaan myymällä valtion omaisuutta.
Lisävelkaa ja ostovoiman heikkenemistä
Hallituksen toimien seurauksena julkiset menot kasvavat, julkisen talouden alijäämä kasvaa ja velkataakka kasvaa.
– Mitään sellaisia toimenpiteitä ei ole tekeillä tai edes tiedossa, jotka lisäisivät tuottavan työn määrää ja siten verotuloja ja hyvinvointia. Päinvastoin, vihreiden sanelemalla ilmastopolitiikalla vaikeutetaan vientiteollisuuden ja kuljetusalan kilpailuedellytyksiä ja työllistämismahdollisuuksia. Sillä leikataan työväestön ostovoimaa ja vaikutetaan sitä kautta kielteisesti esimerkiksi palvelualojen työllisyyteen, Halla-aho varoittaa.
Luottoluokittajien arviot heikkenevät
Halla-aho totesi, että kansainvälisten luottoluokittajien arviot Suomen talouden näkymistä heikkenevät, ja se tulee vaikuttamaan lainarahan hintaan.
– Jos ilmastonmuutos ei teekään Suomesta Välimeren maata, niin punavihreä talouspolitiikka tekee. Olemme hyvin vaarallisessa kierteessä.
– Paniikkireaktiona arviointineuvoston raporttiin hallitus ilmoitti kiihdyttävänsä ulkomaisen työvoiman maahantuontia ja houkuttelua. Työministeri Tuula Haatainen puhui totuttuun tapaan ”osaajista.” Kuitenkin, kuten arviointineuvoston puheenjohtaja, professori Vilmunen, totesi, hallituksen toimenpiteillä luodaan työpaikkoja lähinnä matalapalkka-aloille. Julkisen talouden kannalta tärkeää olisi luoda korkean osaamisen ja korkean lisäarvon työpaikkoja, Halla-aho sanoo.
Halpatyövoima käy kalliiksi
Halla-aho muistutti, että perussuomalaiset ovat varoittaneet jo viime kesästä lähtien, että hallitukselle tulee poliittisen paineen vuoksi kiusaus nostaa työllisyysastetta keinotekoisesti halpatyövoimalla ja palkkatuella.
– Sitten voidaan väittää, että hallitus on onnistunut työllisyystavoitteissaan. Kuitenkin halpatyövoima tulee erittäin kalliiksi julkiselle taloudelle, koska tänne tulevat ihmiset eivät pysty elättämään itseään palkallaan, puhumattakaan siitä, että he osallistuisivat yhteiskunnan rahoittamiseen nettoveronmaksajina.
– Koska uusi, tuottava työ ei lisäänny mutta menot kasvavat, hallituksella on siis kolme tapaa rahoittaa punavihreää politiikkaansa: myydään yhteistä omaisuuttamme; lainataan lisää ja velkaannutaan; kuritetaan entistä ankarammin työssä käyviä ja yrityksiä, Halla-ahoa toteaa Suomen tulevaisuudennäkymistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- punavihreä politiikka julkiset menot ostovoima valtionvelka suomalaiset halpatyövoima Tuula Haatainen Alijäämä Luottoluokitus vihreät perussuomalaiset SDP hallitus talous Jussi Halla-aho työllisyys verotus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tutkimus selvitti: Autoilevat omakotitaloasujat joutuvat hallituksen ilmastotoimien maksajiksi
Hallituksen ilmastotoimien lasku jää enimmäkseen perussuomalaisten, keskustan, kokoomuksen ja sdp:n äänestäjille – vihreiden ja vasemmiston kannattajille veronkevennyksiä
Perussuomalaiset: Hallitus on viemässä Suomea turmioon vastoin kansan tahtoa, sillä kansa ei äänestänyt tämän hallituskokoonpanon puolesta
Perussuomalaiset valtion talousarviosta: Kylmää kyytiä luvassa – kokonaisveroaste nousee, velka kasvaa ja työttömyys lisääntyy
Purra: Olen huolissani tavallisen keskiluokan veronmaksuhalukkuudesta
Hallitus myy valtion omaisuutta ja kiristää suomalaisten verotusta – rahoittaa Etiopian vaaleja ja Nairobin huippukokousta
Perussuomalaisista tuli suurin duunaripuolue – kannatus työväestön keskuudessa jo yli 41 prosenttia
VM:n ja SP:n entinen osastopäällikkö Pikkarainen ryöpyttää hallituksen ilmastorahastovisioita
Slunga-Poutsalo: Työvoimapulaa ei ratkaista ulkomaisella halpatyövoimalla – “Ei se filippiiniläinen kokki pärjää meillä palkallaan sen paremmin kuin suomalainenkaan”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää