Artikkeli kuva

Jarno Mela Lehtikuva

Halla-aho ja Mäntylä moittivat opettajan irtisanomista kohtuuttomaksi

08.04.2013 |17:56

Alppilan yläastella työskennelleen tuntiopettajan irtisanominen on kirvoittanut eduskunnassa kirjallisen kysymyksen. Kansanedustaja Jussi Halla-aho pitää opetusviraston  irtisanomispäätöstä kohtuuttomana. Hänen mukaansa käytettävissä olisi ollut erottamista kevyempiäkin kurinpidollisia keinoja. Lisäksi julkisuudessa olleiden tietojen valossa opettaja oli käyttänyt ainoastaan siinä määrin voimaa kuin oli välttämätöntä häiriötä aiheuttaneen oppilaan poistamiseksi koulun ruokalasta. Halla-ahon mukaan opettajan toiminnalla oli selkeä ja asiallinen tavoite, eikä oppilaalle aiheutunut siitä vammoja.

– Näin järeät seuraamukset nostavat entisestään yhä haastavammassa ympäristössä toimivien opettajien kynnystä puuttua häiriötä aiheuttavien ja väkivaltaisten oppilaiden käyttäytymiseen, Halla-aho toteaa.

– Vastaavasti häiriötä aiheuttavat oppilaat huomaavat olevansa käytännössä koskemattomia, mikä on omiaan rohkaisemaan heitä jatkamaan epätoivottavaa käyttäytymistä.

Myös perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Hanna Mäntylä kritisoi tiedotteessaan tehtyä päätöstä:

– Tämä on järkyttävä ennakkopäätös, joka antaa oppilaille entisestään tilaa tehdä mitä vain. Miten koulurauha ja opettajan mahdollisuus tehdä työtään turvataan tulevaisuudessa, jos opettaja ei saa puuttua häiriköintiin tai jopa väkivaltaiseen käytökseen ilman pelkoa potkuista?

Mäntylän mukaan tuomitsemisen sijaan tarvittaisiin keskustelua ja puuttumista ilmiön taustalla oleviin todellisiin ongelmiin.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää