Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Viikon 26/2019 luetuin

Halla-aho Isis-naisten hakuinnosta: ”Säkkiin pukeutunut, kurkunleikkausideologiaa kannattava uussuomalainen on parasta, mitä tosisuvaitsevainen voi kuvitella”

26.06.2019 |16:06

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistuttaa, että suomalaisia joutuu ajoittain pulaan ulkomailla, mutta hänen mieleensä ei tule tapausta, jossa media olisi propagoinut samalla kiimalla pulaan joutuneiden pelastamista kuin nyt Isis-naisten kohdalla.

– Hieman samanlaista – joskaan ei yhtä kiihkeää – innostusta nähtiin viime vuosikymmenellä, kun islamistit ajettiin pois Mogadishusta. Kävi ilmi, että kurkunleikkaajahallinnon aikana siellä oli viihtynyt kymmeniä “suomalaisia”, jotka nyt olisi pitänyt käydä pelastamassa veronmaksajan rahalla, Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.

Lapsia käytetään keppihevosena

Halla-aho sanoo, että lapsia käytetään keskustelussa keppihevosena ja että naiset ovat tosiasiassa ne, jotka halutaan takaisin Suomeen.

– Kyse on suvaitsevaisesta trippailusta ja itsetehostuksesta. Mitä perverssimpää asiaa osataan suvaita, sitä enemmän suvaitsemisesta saa hyvepisteitä.

– Tässä mielessä säkkiin pukeutunut, kurkunleikkausideologiaa kannattava uussuomalainen on parasta, mitä tosisuvaitsevainen voi kuvitella, Halla-aho toteaa.

Äidit jatkavat mädättämistä Suomessa

Halla-ahon mukaan tosiasiat on syytä ymmärtää: jos lapset käydään hakemassa leiriltä, äidit tulevat mukana.

– Jos äidit tulevat Suomeen, heitä ei tulla syyttämään tai tuomitsemaan rikoksista sen enempää kuin tänne jo aiemmin palanneita Isis-taistelijoita tai näiden morsiamia. Lasten huostaanotolle ei löydetä (eikä kyllä etsitäkään) perusteita. Naiset siis jatkavat Suomessa veronmaksajan rahoittamaa islamistista elämää ja lastensa mädättämistä tällä ajatusmaailmalla.

– Kysymys kuuluu, haluaako Suomi olla turvasatama, josta voi lähteä leikkaamaan kurkkuja ulkomaille, ja jonne voi aina palata jäähdyttelemään, kun bileet ovat ohitse, Halla-aho kysyy.

Kasvot peittävät kaavut kiellettävä

Halla-aho mielestä Suomen passien ”alennusmyynti” pitää lopettaa.

– Kansalaisuuden saamiseen vaadittavaa asumisaikaa pitäisi pidentää kymmeneen vuoteen ja sen ehtoja muutenkin kiristää.

– Kasvot peittävien kaapujen käyttäminen julkisilla paikoilla pitää kriminalisoida, kuten useissa Euroopan maissa on tehty. Kaapujen puolustaminen yksilön- tai ilmaisunvapauteen vetoamalla on yhtä naurettavaa kuin olisi PVL:n hakaristilippujen puolustaminen samoilla perusteilla. Kaavut assosioituvat ääri-islamismiin, ja niiden sallimisella normalisoidaan ääri-islamismia, Halla-aho huomauttaa.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää