Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Halla-aho ihmetteli, miksi muilta puoluejohtajilta kyseltiin hallitusyhteistyön mahdollisuuksista: ”Osoittaa pelkoa perussuomalaisten seuraavaa vaalitulosta kohtaan”

19.09.2018 |19:14

Alma Median puheenjohtajatentissä tänään nousi jostain syystä keskeiseksi puheenaiheeksi se, mitkä puolueet suostuisivat hallitusyhteistyöhön juuri perussuomalaisten kanssa. Haastattelijat katsoivat asiaksi kysyä tästä erikseen kaikilta puoluejohtajilta.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sai kuitenkin ensin lausua vanhat arvopohjaselityksensä siitä, miksi Jussi Halla-ahon johtama perussuomalaiset potkaistiin ulos hallituksesta viime kesänä.

– Hallitusneuvotteluissa on sovitettava eri puolueiden arvoja toisiinsa. Vuoden 2017 perussuomalaisten puoluekokouksen valintojen jälkeen emme enää löytäneet yhteistä arvopohjaa, eli jonkinlainen raja ylittyi. Emme enää olisi voineet tehdä hankalia päätöksiä yhdessä, Sipilä sanoi.

Tosiasiassa tultuaan valituksi perussuomalaisten puheenjohtajaksi Halla-aho oli ainoastaan edellyttänyt hallitusohjelman noudattamista.

Keskusta ei lähde tällä kertaa tuomitsemaan

Sipilä kuitenkin suhtautui jatkossa lähtökohtaisesti avoimesti hallitusyhteistyöhön perussuomalaisten kanssa.

– Me emme lähde etukäteen sanomaan, että joku ryhmä ei käy keskustalle emmekä tuomitsemaan sitä kansanedustajien joukkoa, joka ensi keväänä valitaan, Sipilä sanoi.

Myös kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah oli samoilla linjoilla.

– Etukäteen ei suljeta pois yhteistyötä muiden puolueiden kanssa, me etenemme neuvottelujen kautta.

Rinne valitteli yhteisen arvopohjan puuttumista

SDP:n Antti Rinne vetosi saman tien yhteisen ”arvopohjan” puuttumiseen ja totesi, että hallitusyhteistyö näyttää mahdottomalta. Myös vasemmiston Li Andersson sanoi, että varsinkin maahanmuutto- ja talouspolitiikassa yhteistä säveltä perussuomalaisten kanssa tuskin löytyisi.

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson puolestaan luonnehti hallitusyhteistyötä perussuomalaisten kanssa ”onnettomaksi avioliitoksi”. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo sanoi arvoituksellisesti ”kuuntelevansa ja seuraavansa” tilannetta.

Halla-aho itse on todennut tulevasta, että hallitusohjelman sisältö on ratkaisevaa hallitukseen osallistumiselle eikä hän ole sulkenut muita puolueita pois.

”Kannattaako käyttää lähetysaikaa tällaiseen?”

Jussi Halla-aho itse oli ihmeissään siitä, miksi puheenjohtajatentissä ylipäätään käytettiin aikaa sen tiedustelemiseen, mitkä puolueet suostuisivat hallitusyhteistyöhön nimenomaan perussuomalaisten kanssa.

– Ehkä se vain osoittaa pelkoa perussuomalaisten seuraavaa vaalitulosta kohtaan, eli meitä pidetään relevanttina puolueena, Halla-aho hymähti.

Hän lisäsi, että toisaalta asetelma on muutenkin viime aikoina kääntynyt tilanteeseen, jossa perussuomalaiset on kaikkien muiden puolueiden vastapuolella.

– Vanhat yhteiskunnalliset jakolinjat ovat katoamassa, nyt politiikassa vastakkain ovat globalismi ja kansallismielisyys.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää