Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Halla-aho herättelee äänestäjiä: “Politiikassa eletään nyt takinkääntöviikkoja – vain perussuomalaisten linja on selkeä ja pysyvä”

22.02.2019 |14:06

Kokoomus julkaisi tällä viikolla turvapaikkapoliittisen ohjelman, joka sisältää useita perussuomalaisilta kopioituja ehdotuksia koskien muun muassa palautusten tehostamista ja spontaanin turvapaikanhaun lopettamista. Jussi Halla-ahon mukaan äänestäjien on nyt oltava realisteja. – Jos kokoomuksella tai keskustalla olisi aikomuksena toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lupauksiaan, niillä olisi ollut jo monta vuotta aikaa toteuttaa ne, Halla-aho sivaltaa.

Eduskuntavaaleihin on enää kaksi kuukautta aikaa. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi perjantain tuumaustunnilla, että vaalien alla politiikassa eletään suuria takinkääntöviikkoja.

– Sosialidemokraatit kauhistelevat vanhusten hoivapalvelujen rappiotilaa vaikka olivat edellisellä hallituskaudella leikkaamassa kuntien rahoitusta ja ajamassa julkisia palveluja ahdinkoon.

– Näyttävimmistä suorituksista vastaa tälläkin kertaa kokoomus, joka on aina luottanut monilla rattailla ajamiseen. Tienvarsimainoksissa kokoomus kertoo puolustavansa autoilijoita. Kuitenkin viime syksynä kokoomus lähti mukaan kahdeksan puolueen fanaattiseen ilmastopoliittiseen linjaukseen, joka nimenomaan nostaa autoilun kustannuksia, Halla-aho sanoi.

Kokoomus peesaa hädissään perussuomalaisia

Tällä viikolla kokoomus julkaisi turvapaikkapoliittisen ohjelman, joka oli Halla-aholle hämmentävää luettavaa.

– Kokoomuksen ohjelma sisälsi osittain toimenpiteitä, joista oli sovittu jo hallituksen toimenpideohjelmassa mutta joita ei ollut tarkoituskaan toteuttaa. Osin siinä on perussuomalaisilta kopioituja ehdotuksia, jotka vielä hetki sitten olivat syvästi kokoomuksen arvopohjan vastaisia ja muun muassa estivät hallitusyhteistyön jatkamisen perussuomalaisten kanssa: vaaditaan palautusten tehostamista ja spontaanin turvapaikanhaun lopettamista, Halla-aho sanoi.

Hän muistutti, että viimeisten neljän vuoden aikana kokoomusministerit Petteri Orpo ja Kai Mykkänen ovat usein toistelleet, ettei ketään voi estää tulemasta Suomeen, että Irakiin ja Afganistaniin ei voi palauttaa ketään, ja että on rasismia epäillä tänne tulevien ihmisten motiiveja.

– On vaikeaa, kun pitää yhtä aikaa kilpailla vihreiden kanssa äänestäjistä ja samalla yrittää miellyttää täyspäisempää osaa omasta kannattajakunnasta. Äänestäjien on oltava realisteja: jos kokoomuksella tai keskustalla olisi pienintäkään aikomusta toteuttaa maahanmuuttoon liittyviä lupauksiaan, niillä olisi ollut monta vuotta aikaa toteuttaa ne, Halla-aho sivalsi.

Yhteiskunnan on elettävä suu säkkiä myöten

Halla-aho korosti, että perussuomalaisten linja on selkeä, johdonmukainen ja pysyvä.

– Peruslähtökohtamme heijastuvat kaikkiin sektorikohtaisiin ohjelmiimme, ja ne on tiivistetty tänään esiteltävään vaaliohjelmaamme, jonka otsikko on ”Äänestä Suomi takaisin”. Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen ensisijainen tehtävä on puolustaa suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta.

– Yhteiskunnan on elettävä suu säkkiä myöten. Perustoimintoja ei voida jatkuvasti rahoittaa velanotolla ja kansallisomaisuutta myymällä. Valtio on vastuussa paitsi nykyisiä, myös tulevia suomalaisia kohtaan. Nyt on nousukausi, mutta velkaantuminen jatkuu. Voidaan kauhulla odottaa, mitä tapahtuu, kun kasvu alkaa hyytyä tärkeimmillä vientimarkkinoillamme. Julkisia menoja on karsittava kovalla kädellä.

Julkisia varoja jaettaessa asiat ovat vastakkain

Perussuomalaisten mielestä julkisia menoja ei pidä karsia juustohöylämenetelmällä.

– Me haluamme kyseenalaistaa ja haastaa vallitsevat julkisen talouden prioriteetit. Haluamme harrastaa vastakkainasettelua, koska asiat ovat vastakkain. Skandaalit vanhusten hoivapalveluissa ja varhaiskasvatuksessa ovat konkretisoineet vastakkainasettelun tarvetta.

– Jos meillä ei ole varaa käyttää 200 miljoonaa euroa vuodessa siihen, että koko ikänsä työtä tehneistä ja veroja maksaneista vanhuksista voidaan huolehtia säädyllisellä tavalla, miten meillä voi olla varaa käyttää samat 200 miljoonaa euroa vuodessa tehottomaan ja hyödyttömään maahanmuuttajien kotouttamiseen? Halla-aho kysyi.

Halla-aho muistutti, että Suomessa on vähemmän poliiseja asukasta kohden kuin yhdessäkään EU-maassa, vaikka Suomi on pinta-alaltaan kuudenneksi suurin EU-maa.

– Maaseudulla poliisia ei saa ajoissa paikalle, ja suuri osa niin sanotuista vähäisistä rikoksista jätetään kylmästi tutkimatta ja selvittämättä. Ei ole kuulemma rahaa nostaa poliisien määrää. Kuitenkin on varaa käyttää moninkertaisesti sama summa Ruotsista saapuneiden turvapaikkashoppailijoiden vastaanottomenoihin.

Suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus tulevat ensin

Tämän päivän Suomessa aikuiset joutuvat työskentelemään ja lapset käymään koulua sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa.

– Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mukaan merkittävien kosteus- ja homevaurioiden aiheuttamat kertaluonteiset korjauskustannukset ovat 1,2-1,6 miljardia euroa. Ei ole varaa. Vuonna 2016 sama summa upotettiin turvapaikkaturistien majoittamiseen, eikä kukaan edes kysynyt, mistä nämä rahat otetaan, Halla-aho ihmetteli.

Perussuomalaisille suomalaisten hyvinvointi ja turvallisuus tulevat ensin.

– Politiikka on valintojen tekemistä. Maahanmuuton aiheuttamiin kustannuksiin voidaan vaikuttaa vain maahanmuuttopolitiikalla.

Kun työllisyys nousee, kasvavat verotulot

Halla-aho korosti, että vähintään yhtä tärkeää kuin menojen leikkaaminen ja kohteiden priorisoiminen on se, että julkisen talouden tulopuolta kasvatetaan.

– Kun työllisyys nousee, samalla kasvavat verotulot, ja kun ihmisten tukiriippuvuus laskee, pienenevät myös menot. Perussuomalaisten ohjelmassa on keskeisellä sijalla vientiteollisuuden kilpailukyvyn puolustaminen. Samalla haluamme pienentää liikkumisen ja asumisen kustannuksia, jolloin ihmisille jää palkastaan enemmän käteen. Tämä hyödyttää palvelualojen yrityksiä ja tekee työn vastaanottamisesta kannattavampaa. Sähkön ja polttoaineiden sekä polttomoottoriautojen verotusta tulee laskea.

– Hyvinvointi ei synny sosiaaliturvasta ja tulonsiirroista. Se syntyy tuottavan työn ja yrittämisen lisäämisestä. Silloin meillä on varaa pitää huolta myös lapsista, vanhuksista ja niistä, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan.

Ilmastopolitiikkaa toteutettava käytännöllisesti

Halla-ahon mukaan tämä kaikki liittyy kiinteästi ilmastopolitiikkaan.

– Perussuomalaiset eivät lähde mukaan muiden puolueiden moraaliposeeraukseen vaan lähestyvät päästöongelmia kokonaisvaltaisesti ja käytännöllisesti. Sekä EU:n sisällä että maailmanlaajuisesti päästövähennyksiä pitää toteuttaa siellä, missä se on helpointa ja kustannustehokkainta.

– Nykyinen taakanjakomalli rankaisee sellaisia maita, jotka ovat jo tehneet kaikkein eniten. Meille suomalainen tehtaanpiippu on ympäristöteko, koska vaihtoehtona on se, että sama piippu nousee Kiinaan, ja siellä valmistettu tuote kuskataan saastuttaen Eurooppaan, Halla-aho painotti.

Koulutusjärjestelmän rahoitus on turvattava

Kansallismielinen teollisuuspolitiikka ja suomalaisen työn puolustaminen eivät ole ristiriidassa ilmastotavoitteiden kanssa vaan tukevat niitä.

– Suorittava työ vähenee, kun yhteiskunta automatisoituu ja robotisoituu. Tämä korostaa hyvän koulutuksen merkitystä sekä yhteiskunnalle kokonaisuutena että yksilölle itselleen. Aikanaan paljon suitsutusta saanut koulutusjärjestelmämme on kriisissä, etenkin poikien kohdalla. Peruskouluista valmistuu käytännössä lukutaidottomia lapsia, ja ammattikouluissa keskeyttämisprosentit ovat korkeita.

– Samaan aikaan Suomesta muuttaa korkeasti koulutettuja ihmisiä parempien ansioiden perässä ulkomaille, ja tilalle tulee erittäin heikosti koulutettuja ulkomaalaisia. Peruskouluissa on palattava perusasioihin, ja toisen asteen rahoitus on saatava riittävälle tasolle. Koulutuksesta päättäviä tahoja tuntuu kiinnostavan enemmän maahanmuuttajien kotouttamistoiminta kuin suomalaisten lasten ja nuorten tulevaisuus, Halla-aho sanoi.

Halpatyövoiman houkutteleminen on torjuttava

Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, joka torjuu yksiselitteisesti ulkomaisen halpatyövoiman houkuttelun ja päästämisen Suomeen.

– Me emme halua halpatyöläisiä polkemaan palkkoja ja syrjäyttämään suomalaista duunaria. Töihin kyllä löydetään tekijöitä, kun työstä maksetaan palkka, jolla tulee toimeen. Jos palkalla ei tule toimeen, tai jos palkka ei pysty kilpailemaan sosiaaliturvan kanssa, on turhaa syyllistää suomalaisia siitä, että töihin ei löydy tekijöitä. Ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnasta ei pidä luopua, vaan sitä pitää tiukentaa.

Perussuomalaisten vaaliohjelma perustuu realismiin, vastuullisuuteen sekä keinojen ja tavoitteiden kohtaamiseen.

– Me emme julista vaan tunnistamme tavallista suomalaista koskettavia ongelmia ja tarjoamme niihin toteutuskelpoisia ja vaikuttavia ratkaisuja. Tuomme myös esiin sitä, että poliittisilla ratkaisuilla on hintalappu, ja sen hinnan maksaa tavallinen kansalainen, Halla-aho sanoi.

Suomalaisten enemmistö samoilla linjoilla

Perussuomalaisten TNS-gallupilla teettämän kyselyn mukaan noin 20 % suomalaisista on valmiita osallistumaan ilmastotalkoisiin 0 eurolla vuodessa, 25 % korkeintaan 10 eurolla ja 31 % enintään 100 eurolla.

Enemmistö suomalaisista ei siis ole henkilökohtaisesti valmis maksamaan sitä laskua, jota heidän äänestämänsä puolueet ovat ilmastolinjauksillaan heille järjestämässä korkeampien liikkumis-, energia- ja lämmityskustannusten muodossa.

– Saman kyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista ei halua, että kenellä tahansa Suomeen tulevalla ulkomaalaisella on oikeus samoihin sosiaalietuuksiin ja palveluihin kuin Suomen kansalaisella. Tässäkin kysymyksessä perussuomalaiset on ainoa puolue, joka edustaa enemmistön näkemystä, Halla-aho sanoi.

Uusimmat Ylen ja Helsingin Sanomien gallupit kertovat, että perussuomalaisten kannatus on nousussa. Maaseudun tulevaisuuden kyselyn mukaan perussuomalaisten kannatus kasvaa myös maanviljelijöiden keskuudessa.

– Tulkitsemme tämän johtuvan siitä, että vaalien lähestyessä yhä useampi ihminen alkaa todella tarkastella ja kuunnella, mitä heidän äänestämänsä puolueet tekevät ja sanovat. Takinkäännökset ja ristiriitaiset viestit eivät lisää luotettavuutta, Halla-aho sanoi.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää