LEHTIKUVA
Halla-aho: Afgaanit ovat somalien ja irakilaisten ohella kaikkein heikoimmin integroituva maahanmuuttajaryhmä Suomessa – “Yliedustettuina kaikessa ikävässä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kirjoittaa Facebook-päivityksessään demokratian, oikeusvaltion ja sekularismin viennin epäonnistuvan melkein aina. Tähän on Halla-ahon mukaan useita helposti tunnistettavia syitä, mutta tärkein on se, että paikallista väestöä eivät kyseiset “arvot” kiinnosta. Tai tarkkaan ottaen demokratia johtaa takapajuisissa maissa johonkin aivan muuhun kuin länsimaiseen, sekulaariin oikeusvaltioon.
Viikonloppuna perussuomalaisten puheenjohtajuudesta luopuneen Jussi Halla-ahon mukaan länsimainen ihminen hahmottaa Afganistanin ja vastaavien yhteiskuntien tilanteen niin, että vastakkain olisivat länsimaisesti ajatteleva “tavallinen kansa” ja Talibanin kaltaiset “ääriliikkeet”.
– Jos kuitenkin tarkastellaan Talibanin ajattelutapaa ja arvoja, ne eivät todennäköisesti ole kaukana siitä, miten keskimääräinen afgaani ajattelee.
– Tämä taas heijastuu myös siinä, että afgaanit ovat somalien ja irakilaisten ohella kaikkein heikoimmin integroituva maahanmuuttajaryhmä Suomessa ja muuallakin. Yliedustettuna kaikessa ikävässä, aliedustettuna kaikessa positiivisessa, Halla-aho kirjoittaa.
Yhteiskuntajärjestyksemme ei ole majakka
Takapajuiset maat eivät yleensä ole takapajuisia siksi, että niissä on takapajuinen hallinto, vaan siksi, että niissä on takapajuisesti ajatteleva enemmistö. Takapajuisesti ajattelevaa enemmistöä voidaan pitää kurissa omalla armeijalla, kuten Turkissa (tai ennen vallankumousta Iranissa), tai miehittäjän armeijalla, kuten Afganistanissa, mutta kun ote herpaantuu ja kansa pääsee ääneen, mullahit ja imaamit ovat vallassa, Halla-aho kirjoittaa.
– Länsimainen liberaali kupla ei tahdo ymmärtää, että oma yhteiskuntajärjestyksemme ei ole majakka, jota kohti koko muu maailma pyrkii. Emme voi tehdä islamilaisesta maailmasta oman yhteiskuntamme näköistä. Sen sijaan voimme tehdä omasta yhteiskunnastamme islamilaisen maailman näköisen.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- islamilainen maailma liberaali kupla Taliban sekularismi irakilaiset somalit Afgaanit Oikeusvaltio Iran maahanmuuttajat Integraatio Demokratia Turkki Afganistan Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Jussi Halla-ahon avajaispuhe Seinäjoen puoluekokouksessa – laiskiainen ja keisaripingviini
Vetlandan puukotuksista epäillyn afgaanimiehen opinnot jäivät kesken – sai oleskeluluvan koulunkäyntiin, mutta aakkoset jäivät oppimatta
Jopa kolme miljoonaa afgaania Eurooppaan – avustustyöntekijä ennustaa siirtolaisvyöryä
Halla-aho: Maahanmuuttajien kotoutuminen on Suomessa poikkeuksellisen surkeaa – ja ainoa sallittu selitys kotoutumisen epäonnistumiselle on rasismi ja rakenteet
Halla-aho, Purra ja Peltokangas: Hallitus ei halua vaikeuttaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten asemaa – ”Kultapoikia halutaan suojella”
Raiskausten määrä noussut huomattavasti, epäiltynä yhä useammin ulkomaalainen tekijä – Halla-aho: Merkittävä osa jäisi tapahtumatta ilman tällaista maahanmuuttoa
Ulkomaalaistaustaiset aikuiset miehet veivät 12- ja 15-vuotiaat tytöt yöksi asuntoon: Lääppimistä, suukottelua ja huumeita – käräjäoikeus hylkäsi raskaat syytteet
Reijonen vaatii Suomea lopettamaan kehitysavun Afganistaniin: “Minkä pysyvän muutoksen suomalaisten veronmaksajien miljardi euroa ovat saaneet aikaan?”
Halla-aho: Poliittisessa keskustelussa monet teemat menevät ihmisillä tunteisiin ja ihon alle – “Maahanmuutto on usein se sokea piste, jossa loogiset argumentit eivät enää päde”
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".