MATTI MATIKAINEN
Hakkarainen: Suomen metsien ryöväys EU:n määräysvaltaan on alkanut
PS-meppi Teuvo Hakkarainen varoittaa Suomen metsätaloutta vaarantavsta EU-ilmastolaista.
Euroopan parlamentti hyväksyi tänään lopullisesti EU:n ilmastolain, jolla Unionin päästövähennystavoitteet muuttuvat sitoviksi velvoitteiksi jäsenmaille. Uudet tiukemmat tavoitteet toimeenpannaan pian annettavilla komission ilmasto- ja energialainsäädäntöesityksillä. Ennakkotietojen mukaan komissio tulee kattamaan osan tarvittavista päästövähennyksistä kasvattamalla EU:n hiilinielua, metsiä, mikä vaarantaa jo Suomen metsäteollisuuden toimintaedellytyksiä.
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kommentoi äänestystä tuoreeltaan.
– Teollisuuden hiilipäästöt eivät enää riitä, joten vuorossa on kansallisomaisuutemme, metsien, ryöväys EU:n määräysvaltaan, Hakkarainen puuskahtaa.
– Se miten Suomi hoitaa ja käyttää metsiään ei ole EU:n toimivaltaan kuuluva asia lainkaan. Pahin pelkomme on kuitenkin toteutumassa: komissio tulee lähivuosina kajoamaan Suomen metsiin ennennäkemättömällä tarmolla, Hakkarainen ennustaa.
Sekä Hakkarainen että perussuomalaisten toinen europarlamentaarikko, Laura Huhtasaari, äänestivät ilmastolakia vastaan.
– Luonto ja kestävä elämäntapa ovat suomalaisille tärkeitä, mutta monissa EU-maissa luonto on kaukana ja metsät on jo tuhottu, Hakkarainen toteaa.
– Hoidamme metsämme, kuten muutkin asiamme, itse paremmin kuin komission satraappien käskyvallassa.
EU tulee vähentämään päästöjään kuluvan vuosikymmenen aikana enemmän kuin kolmen viime vuosikymmenen aikana yhteensä. Ilmastolaki hyväksyttiin äänin 442 puolesta, 203 vastaan ja 51 tyhjää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: ”Vihreiden mepit juosseet vuosikausia Brysselin käytävillä kertomassa, miten Suomi tuhoaa luontonsa” – Ohisalo hermostui
Hollantilaismeppi pitää jäsenmaita ideoiden hautausmaana – Huhtasaari: Tyyppillinen kommentti, jolla pyritään kasvattamaan EU:n valtaa
Huhtasaari: “Kiristyvä ympäristölainsäädäntö yhdistettynä EU:n toimivallan kasvattamiseen on vaarallinen cocktail Suomen metsä- ja maataloudelle”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.