Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
LEHTiKUVA
Suomi antaa Kenialle tukea 15,9 miljoonaa euroa vuonna 2013. Vuosien 2013-2016 aikana on arvioitu, että maatalouden kehittämiseen käytetään yhteensä 24,8 miljoonaa euroa, metsä- ja vesivarojen hallinnan ja käytön parantamiseen yhteensä 21,4 miljoonaa euroa ja demokraattisen ja tasa-arvoisen yhteiskunnan tukemiseen 11,6 miljoonaa euroa.
Keniassa rehottava korruptio on laajamittaista. Maa on Transparency Internationalin korruptioindeksissä sijalla 139 (maita on listalla yhteensä 176). Korruptioon syyllistyneitä ei juurikaan saada vastuuseen toimimattoman oikeusjärjestelmän vuoksi. Korruptiota on kaikilla yhteiskunnan sektoreilla. Tilanne on myös mennyt viime vuosina huonompaan suuntaan.
Kansanedustajat ja myös presidentti eivät omilla toimillaan ole parantaneet tilannetta. Kansanedustajat ovat Afrikan parhaiten palkattuja: he ansaitsevat n. 10 000 euroa kuussa, kun kansalaisen minimipalkka Nairobissa on n. 1 500 euroa vuodessa. Maan parlamentaarikot säätivät itselleen ja parlamentin puhemiehelle n. 85 000 euron lähtöbonukset. 222 parlamentaarikon ja puhemiehen yhteenlasketut bonukset ovat niin korkeat, että niiden rahoittamiseksi tarvittiin veronkorotuksia. Törkeäksi kansanedustajien toiminnan tekee köyhässä maassa myös se, että istuntosaleihin hankitut tuolit maksoivat 2 500 euroa kappale (alun perin hinta lähenteli 4 000 euroa kappale). Presidentti on hyväksynyt itselleen ison erorahan ja eropaketin, johon kuuluu autoja sekä valtava talo.
Keniassa vallitsee edelleen vaikea ihmisoikeustilanne ja vakavaa rikollisuutta on paljon. Kilpailevat heimot kahinoivat keskenään, ja yhteenotot voivat olla hyvinkin väkivaltaisia. Tanajoen alueella yhteenotoissa kuoli jokin aika sitten yli 100 ihmistä. Näistäkään vakavista rikoksista ei saada syyllisiä vastuuseen edellä mainitun oikeusjärjestelmän toimimattomuuden ja maassa vallitsevan rankaisemattomuuden kulttuurin takia.
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä estääkseen kehitysavun päätymisen korruptiorahastoihin ja aikooko hallitus jatkaa kehitysavun antamista Kenialle maassa vallitsevasta hallitsemattomasta korruptiosta ja maan parlamentaarikkojen ylisuurista palkoista ja palkkioista, epäeettisestä toiminnasta, maassa tapahtuvista vakavista ihmisoikeusloukkauksista ja rikollisuudesta huolimatta?
Lähteet: global.finland, Maailman kuvalehti ja CNN.com
TEUVO HAKKARAINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.