Artikkeli kuva

Lehtikuva Markku Ulander

Hakkarainen: Omistajaohjaus pois Greenpeacen käskyläisiltä

13.10.2013 |11:28

Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps.) mukaan vihreiden ja vasemmistoliiton ministerit ovat uuden jäänmurtajahankkeen yhteydessä paljastaneet todelliset kasvonsa Greenpeacen käskyläisinä. Valtion omistajaohjausta ei tulisi hänen mukaansa antaa tällaisten tahojen käsiin. Hakkaraisen mukaan näiden tahojen vaatimuksesta ollaan tilaamassa Liikenneviraston omistukseen jäänmurtajaa ja samalla oltaisiin myös toteuttamassa Greenpeacen tahtotilaa olla menemättä arktisille alueille.

– Mikäli tämä toteutuu, niin tällaisen jäänmurtajan toiminta-alueina olisivat vain Suomenlahti ja Pohjanlahti. Arktinen alue jäisi kokonaan pois. Se merkitsisi sitä, että murtaja seisoisi kuusi kuukautta toimettomana, Hakkarainen toteaa tiedotteessaan.

Näin ei hänen mukaansa voitaisi hyödyntää sitä arktista osaamista, jota suomalaisilla jäänmurtoa harjoittavilla yrityksillä on. Mikäli hallitus nyt noudattaa orjallisesti Greenpeacen käskyjä, niin arktisen osaamisen hyödyntämisestä hankitut työpaikat menetetään.

– Hyvää tässä Heidi Hautalan tapauksessa on ollut se, että kansalaisille on selvinnyt minkälainen järjestö Greenpeace todellisuudessa on. Se on puhtaasti muutamien henkilöiden hallinnoima liikeyritys, joka vauhdittaa rahankeruutaan ilmastopolitiikan varjolla mm. ”palkkasotureidensa” laittomilla hyökkäyksillä milloin minkäkin yrityksen kimppuun.

– Suomen taloudellinen ahdinko kasvaa, mikäli vihreitä ja vasemmistoliittoa ei saada ulos hallituksesta. Ainakaan näiden puolueiden ministereille ei saa antaa valtion omistajaohjauksesta vastaavan ministerin virkaa, koska he ovat alistuneet Greenpeacen käskyläisiksi.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää