Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Hakkarainen: Minulla ei ole salattavaa veroasioissa

06.03.2024 |08:29

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen haluaa oikaista uutisointia, josta on saattanut saada jopa sellaisen kuvan, että hän olisi syyllistynyt rikokseen verotuksessaan.

– Minua tutkitaan siitä, miksi en ole tehnyt selvitystä verottajalle europarlamentista saamistani tuloista, jotka ovat julkisia. Tulin valituksi vuonna 2019 europarlamenttiin, työ alkoi heinäkuussa. Sain tuolta puolelta vuodelta veronkorotuksen, koska en ollut tehnyt verottajalle ilmoitusta tuloistani europarlamentista. Maksoin kaiken pois, Teuvo Hakkarainen kertoo.

– Vuonna 2020 olin Hondurasissa jumissa koronan takia, enkä siksi pystynyt tekemään tuloselvitystä. Lisäksi Hondurasissa oli kaksi hurrikaania ja lopulta meni puoli vuotta, ennen kuin pääsin takaisin Suomeen. Myös vuodelta 2021 selvitys jäi tekemättä.

”Minulla ei ole verovelkaa”

Hakkarainen sanoo, että verottaja pyysi poliisia selvittämään asiaa tuloselvitysten takia, ei maksamattamien verojen takia.

– Verottaja ei siis karhua minulta mitään maksua, koska kaikki on maksettu. Meppinä ollessani olen maksanut veroni aina jälkiveroina. Korostan, ettei minulla ole verovelkaa. Kaikki olen maksanut asianmukaisesti viimeistä myöden, ainoastaan selvitys puuttuu ja siihen olen syyllinen.

– Minulla ei ole salattavaa veroasioissa. Ihmettelen, mikä taho halusi tämän julki ylipäänsä ja miksi juuri nyt. Olen vuosien saatossa monessa kohussa ollut. Niitä on ollut ja mennyt, mutta tämä kohu on suoraan syvyyden syövereistä, Hakkarainen sanoo.

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää