MATTI MATIKAINEN
Grönroos: Kuntavaaleissa päätetään, laitetaanko yhteiset varat suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviin asioihin vai turhiin tai jopa haitallisiin menoihin
Perussuomalaisten puoluesihteeri Simo Grönroos sanoo, että parhaillaan käynnissä oleva teatteri hallituksen puoliväliriihen ympärillä osoittaa selvästi, että tulevilla kuntavaaleilla on myös valtakunnallinen merkitys. – Jos perussuomalaiset menestyvät kuntavaaleissa tarpeeksi hyvin, niin on täysin realistinen mahdollisuus saada hallitus horjumaan entistä enemmän ja jopa kaatumaan, puoluesihteeri sanoo.
Simo Grönroos tarkentaa, että puoliväliriihen teatteri liittyy vahvasti tuleviin kuntavaaleihin ja samalla keskustan heikkoon kannatustilanteeseen.
– Keskusta lähti kaksi vuotta sitten hävittyjen eduskuntavaalien jälkeen punavihreän hallituksen tukipuolueeksi. Keskusta tietää, että tuon päätöksen laskua maksetaan tulevissa kuntavaaleissa.
– Mikäli perussuomalaiset menestyvät kuntavaaleissa tarpeeksi hyvin, on täysin realistinen mahdollisuus saada hallitus horjumaan entistä enemmän – ja jopa kaatumaan, Grönroos sanoi maanantaina tuumaustunnilla.
Perussuomalaiset kuntavaaleihin hyvistä asemista
Perussuomalaiset lähtee kuntavaaleihin hyvistä asemista, mikä näkyy yleisen kiinnostuksen lisäksi myös ryntäyksenä perussuomalaisten ehdokkaaksi eri puolilla Suomea.
– Puolueemme on ollut sekä eduskuntavaali- että kuntavaaligallupeissa maan suosituin puolue. Ehdokasasettelu on onnistunut ennätyksellisen hyvin. Viime kuntavaaleissa meillä oli ehdokkaita 3 800. Nyt ehdokasmäärämme lähentelee jo kohta kuutta tuhatta, Grönroos kertoo.
Perussuomalaisilla onkin tällä hetkellä ehdokkaita lähes jokaisessa Manner-Suomen kunnassa, ja tyhjien kuntien määrä on laskettavissa enää yhden käden sormilla.
Useissa ruotsinkielisissä kunnissa on ehdokaslista kasattu ensimmäistä kertaa. Tosin Etelä-Pohjanmaalla sijaitseva Evijärvi sekä ruotsinkieliset Närpiö, Pedersöre ja Korsnäs ovat kuntia, joissa ei ole vielä perussuomalaista ehdokaslistaa.
– Mikäli haluat lähteä mukaan ehdokkaaksi, niin ilmoita kiinnostuksesi puolueen verkkosivujen kautta tai ole suoraan yhteydessä puolueen paikallisyhdistykseen. Älä epäröi turhaan – kaikkea kunnallisesta hallinnosta ei tarvitse tietää etukäteen. Ne asiat, jotka tarvitset lähteäksesi ehdolle ovat suora selkä ja terve maalaisjärki, Grönroos rohkaisee kaikkia, jotka vielä loppusuoralla pohtivat omaa ehdokkuuttaan.
Asiat tärkeysjärjestykseen
Grönroos muistuttaa, että tulevissa kuntavaaleissa päätetään siitä, mihin suuntaan maamme kolmeasataa kuntaa viedään tulevien neljän vuoden aikana.
– Kuntavaaleissa päätetään, laitetaanko yhteiset varat suomalaisten hyvinvointia ja turvallisuutta edistäviin asioihin vai turhiin tai jopa haitallisiin menoihin. Perussuomalaiset haluavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.
– Asioiden tärkeysjärjestykseen laittaminen tarkoittaa esimerkiksi sitä, laitetaanko yhteisiä varoja maahanmuuton edistämiseen, maahanmuuttajien oman kulttuurin ja kielen ylläpitämiseen tai laittomasti maassa oleville annettaviin palveluihin vai vanhusten palveluihin, omaishoitoon tai nuorten hyvinvointiin. Asioiden laittaminen tärkeysjärjestykseen tarkoittaa myös sitä, että velkaannutaanko kunnissa holtittomilla rakennusinvestoinneilla vai keskitetäänkö olemassa olevat resurssit olemassa olevien katujen ja koulujen ylläpitämiseen riittävässä kunnossa.
Grönroos haluaa viime hetkillä muistuttaa kaikkia, että muutos ei tapahdu niin kauan kuin ajatellaan, että ”jonkun pitäisi tehdä jotain”.
– Muutos tapahtuu silloin, kun sinä otat vastuun muutoksesta. Nyt on siis aika lähteä mukaan kantamaan vastuuta, oli kysymys järjestökentästä tai paikallisten asioiden hoitamisesta kunnissa. Muutos ei tapahdu ilman sinua – lähde mukaan ja otetaan yhdessä Suomi takaisin!
PS suosituin duunari- ja yrittäjäpuolue
Perussuomalaiset ei ole turhaan suosituin puolue sekä duunarien että yrittäjien keskuudessa.
– Olemme ainoa puolue, joka torjuu määrätietoisesti ulkomaisen halpatyövoiman maahantuonnin, joka sekä heikentää suomalaisten työntekijöiden työllisyyttä ja palkkakehitystä että rasittaa veronmaksajia, kun yhä useampi työntekijä ei tule palkallaan enää toimeen ja elämistä joudutaan kompensoimaan erilaisin tuin.
Perussuomalaiset on lisäksi ainoa puolue, joka vastustaa julkisia menoja kasvattavaa haittamaahanmuuttoa, oli kyseessä sitten humanitaarinen maahanmuutto tai ulkomainen halpatyövoima.
– Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka määrätietoisesti torjuu suomalaisten veromiljardien kippaamisen huonosti asiansa hoitaneille Etelä-Euroopan maille. Perussuomalaiset on lisäksi ainoa puolue, joka vastustaa suomalaisen teollisuuden ja työn alasajoa maailman kunnianhimoisimman ilmastopolitiikan nimissä.
– On siis ymmärrettävää, että perussuomalaiset on suosituin puolue sekä duunarien että yrittäjien keskuudessa. Se taas ei ole ymmärrettävää, että ammattiyhdistysliike ja yrittäjien järjestöt ovat niissä käsissä, missä ne nyt ovat, Grönroos sanoo.
Yhteiskunnassa tarvitaan laajaa muutosta
Puoluesihteeri haluaa kuitenkin korostaa, että suomalaisessa yhteiskunnassa tarvitaan muutosta myös muualla kuin kuntien valtuustoissa ja eduskunnassa.
– Suomalainen kansalaisyhteiskunta on arvomaailmaltaan monin osin yhtä huonossa tilassa kuin politiikkakin. Elinkeinoelämän etujärjestöt huutavat yhtä kurkkua ulkomaisen halpatyövoiman perään. Samaan huutoon on yhtynyt myös ammattiyhdistysliike, jonka pitäisi päinvastoin puolustaa suomalaista työläistä. Samaan huutoon ovat yhtyneet yhtä lailla Kuntaliitto ja kuntien eläkevakuutuslaitos Keva. Kuntaliiton ja Kevan linjauksiin voidaan vaikuttaa tulevissa kuntavaaleissa, sillä kyseisten tahojen johto valitaan kuntavaalitulosten perusteella, Grönroos muistuttaa.
Hän painottaa, että ammattiliittojen ja elinkeinoelämän etujärjestöjen osalta muutos voi lähteä liikkeelle järjestöjen sisältä.
– Tämä tarkoittaa sitä, että ammattiliittoon tai yrittäjäjärjestöihin kuuluvien perussuomalaisten tulee käydä ehdolle järjestöjen luottamustehtäviin ja pyrkiä muuttamaan asioita sisältä päin.
– Hoitoala on yksi niistä aloista, joilla suomalainen työvoima haluttaisiin korvata Filippiineiltä tai muilta kaukomailta tuotavalla työvoimalla. Tehyn valtuuston vaalien äänestys päättyi muutama päivä sitten ja vaalien tulokset julkistetaan tänään. Vaaleissa perussuomalaisilla oli ensimmäistä kertaa oma lista ehdokkaita. Tämä on yksi käytännön esimerkki siitä, minkälaista työtä muutoksen saamiseksi tarvitaan, Grönroos korostaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- ammattiyhdistysliikkeet julkiset menot ehdokkaat päätöksenteko duunarit yrittäjät Tehy suomalaiset halpatyövoima Kuntavaalit kuntaliitto ilmastopolitiikka Kunnat Keva kannatus perussuomalaiset Simo Grönroos maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Putkonen: Teollisuudelle ei tuo mitään lisäarvoa se, että Suomi on kilpailijamaita nopeammin hiilineutraali – ”Kustannuskilpailukykymme päinvastoin kärsii”
Tampereen pormestariehdokkaat Lassi Kaleva ja Veikko Vallin vastustavat haittamaahanmuuttoa ja ilmastokiihkoilua: “Meillä ei ole varaa syytää rahaa kaikkeen, mitä poliitikkojen päähän juolahtaa”
Perussuomalaisten kannatus vahvistuu kunnissa – keskustan alamäestä puhuminen tuottaa tuskaa edustaja Kurviselle
Ökyhankkeet ja omakotitaloasujien verorasituksen kiristäminen olivat liikaa – Vantaan pitkän linjan kuntapoliitikot Weckman ja Virkamäki siirtyivät kokoomuksesta perussuomalaisiin
Perussuomalaiset: Työn perässä Suomeen muuttaville 3 000 euron vähimmäispalkkaraja kuukaudessa, humanitaarinen maahanmuutto lopetettava kokonaan ja ulkomaalaisille opiskelijoille lukukausimaksut
Perussuomalaiset: Palkansaajien verotusta on laskettava, palkkojen sivukuluja leikattava ja asumisen sekä liikkumisen hintaa on saatava alas
Varusmiehille oikeus äänestää kuntavaaleissa varuskunnissa – Simula: ”Väliaikaisesta käytännöstä tulee tehdä pysyvä”
Hallitus vie työpaikkoja pois ja tuo tilalle halpatyövoimaa polkemaan palkkoja – Grönroos: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka enää puolustaa suomalaista työtä”
Jimmie Åkesson: ”Ruotsi ruuvaa maahanmuuton ehdot vielä Tanskaakin tiukemmalle”
Viikon suosituimmat
Ennakkovaroitus suomalaisille veronmaksajille: Yksi jengirikollinen maksaa yhteiskunnalle miljoonia ja tuhat jengirikollista miljardeja
Perussuomalaiset ovat vuosikaudet varoittaneet Ruotsin tiestä ja siitä, kuinka Suomessakin jengirikollisuus pian räjähtää käsiin. Taloudellisten tosiasioiden pitäisi saada hälytyskellot viimein soimaan hyssyttelijöidenkin päässä. Niinpä käsistä karannut jengirikollisuus kustantaa esimerkiksi ruotsalaisille veronmaksajille 322 miljardia kruunua seuraavan 15 vuoden aikana.
Turvapaikkalakeja kiristetään Ruotsissa – uusintahakemukset pannaan ja tapahakijat maasta ulos
Ruotsidemokraattien tukema porvarihallitus jatkaa valitsemallaan tiellä ja pyrkii lieventämään hallitsemattoman maahanmuuton seurauksia. Oikeutta turvapaikan hakuun rajoitetaan, jotta uusintahakemusten tehtailu saadaan loppumaan. Myös maassa piileskelevän paperittoman väen määrää pyritään vähentämään.
Junnila oudoksuu mediaa, joka luo kuvaa bensan hinnan kallistumisesta – vaikka se on hallituksen päätösten ansiosta päinvastoin halventunut
Kansanedustaja Vilhelm Junnila kirjoittaa hallituksen päätöksistä, joilla on saatu painettua polttoaineiden hintaa alemmas.
Brittitutkimuslaitos kyseenalaistaa median levittämät Gazan tragedian uhriluvut
Sodan ensimmäinen uhri on totuus ja se näkyy myös Gazan taisteluissa. Siviilejä on kuollut ja kuolee, oli kyseessä sitten Israelin tekemä hirvittävä kansanmurha tai Hamasin noudattaman hirvittävän taistelutaktiikan seuraus. Brittiläinen ajatuspaja HJS yrittää jäljittää totuutta propagandan takana.
New Orleansin terroristi liehutti Isis-lippua ajaessaan uuden vuoden juhlijoiden päälle
Yhdysvalloissa tapahtui varhain keskiviikkoaamuna terroriteko, kun mies ajoi tahallaan uuden vuoden juhlijoiden päälle New Orleansin kuuluisalla Bourbon Streetin juhlakadulla. Kymmenen ihmistä sai surmansa ja useita kymmeniä haavoittui. Epäilty terroristi sai surmansa tulitaistelussa poliisin kanssa. Hän oli laittanut Isis-terroristijärjestön lipun käyttämänsä avolava-auton perään.
Antikainen: Suomalaisia viranomaisia kiitetään ulkomaita myöten – nöyristelyn ajat ovat todellakin takanapäin
Suomi sai joulun alla konkreettisen muistutuksen turvallisuushaasteistaan, kun Itämerellä havaittiin useiden tietoliikenne- ja sähkökaapeleiden vaurioita, mukaan lukien Suomen ja Viron välinen Estlink 2 -merikaapelin vaurio.
Pekka Aittakumpu: Suomalaisilla tulee olla vapaus pitää esillä perinteitään, historiaansa, kulttuuriaan ja arvojaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu vaatii, että Opetushallitus päivittää ohjeistustaan, jotta kouluissa ja koulujen tilaisuuksissa voidaan pitää vapaasti esillä suomalaisia perinteitä sekä suomalaista ja länsimaista kulttuuriperintöä, myös sellaista, joka sisältää kristillistä kulttuuriperintöä tai viitteitä siihen.
Jimmie Åkessonin uudenvuoden linjaukset: Tuet pois työtä vieroksuvilta, avustuksille katto, kansalaisuus pois lainrikkojilta, vankiloita ulkomaille ja palautuksiin vauhtia
Ruotsin hallituspolitiikassa alkaa lupausten lunastamisen aika. Epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan seurauksia laitetaan kuntoon yksi toisensa jälkeen. Jos mielii tukia, töitäkin on tehtävä ja veroja maksettava. Hyvinvointiyhteiskunnassa jokaisesta pidetään huolta, mutta vapaamatkustajille ei ole sijaa.
Perussuomalainen Helsinki nimesi 23 uutta ehdokasta kuntavaaleihin
Helsingin Perussuomalaiset ilmoitti joulukuun 22. päivänä 23 uuden ehdokkaan nimeämisestä. Nykyisistä valtuutetuista nimettyjen joukossa on Teija Makkonen.
Vuosi vaihtui – Suomen turvapaikkapolitiikkaan merkittäviä kiristyksiä: Jatkossa turvapaikka on aina määräaikainen ja rikoksen tehnyt voidaan karkottaa maasta
Uuden vuoden alkaessa myös Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy. Kansainvälisen suojelun lupiin on tullut merkittäviä muutoksia 2. tammikuuta alkaen, kun ulkomaalaislain muutokset tulivat voimaan. - Muutokset lisäävät uusia, merkittäviä perusteita kansainvälisen suojelun myöntämättä jättämiselle ja lakkauttamiselle, ja samalla Suomen turvallisuus paranee, sisäministeri Mari Rantanen korostaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää