Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”

11.12.2024 |14:53

Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.

Kommentti on ollut laajalti otsikoissa Saksassa. Saksa-sana ei kuulu videolla täysin selvästi, mutta Israelille haistattelu kuuluu.

Greta Thunberg oli mukana Zaytouna Rhein-Neckar -ryhmän isännöimässä tapahtumassa Mannheimin keskustassa 6. joulukuuta. Paikalla oli noin 700 ihmistä.

Kun Thunberg nousi lavalle, hän sai aplodit hurraavalta yleisöltä. Yleisö huusi toistuvasti:

– Joelta merelle – Palestiina tulee olemaan vapaa.

Thunberg puhui yleisölle:

– Emme voi odottaa, emme Palestiinan emmekä ilmastonmuutoksen kanssa.

21-vuotias Thunberg käytti myös sanaa kansanmurha. Hän sanoi, ettei ole antisemiitti.

Aktivistin käytöksestä on tullut ongelma

Baden-Württembergin osavaltion kristillisdemokraattien (CDU) mukaan Thunbergin aktivismi on vaarallisen lähellä antisemitismiä ja hänen käytöksestään on tullut ongelma.

Tapahtumassa oli Bryssel Signalin mukaan mukana kansainvälinen nuorten ilmastoliike FFF, Fridays for Future . Se sai alkunsa vuonna 2018 ruotsalaisen Greta Thunbergin koululakosta.

FFF kommentoi tapahtumaa Bryssel Signalille. FFF:n Saksan tiedottajan mukaan se ei ole ollut mukana tapahtumassa.

– Tämä ei ole meidän toimintaamme, Saksan FFF:n tiedottaja sanoi ja lisäsi:

– Järjestö ei kommentoi asiaa enempää.

”Israel myrkyttää Palestiinan pohjavettä”

Mielenosoituksessa oli myös aktivisti Hasan Özbay, joka nousi otsikoihin poltettuaan viime vuonna antisemitismiä vastustavan taiteilijan esitteitä. Häntä on syytetty myös vihan levittämisestä. Özbay on esittänyt monia halventavia kommentteja Israelista 7.10.2023 tapahtuneen Hamasin terrori-iskun jälkeen. Özbay on toistuvasti väittänyt, että Israel olisi myrkyttänyt Palestiinan pohjavettä.

Zaytouna Rhein-Neckar puolestaan väitti Instagramissa, että hän vastustaa “Israel-myönteisten lobbausryhmien perusteettomia hyökkäyksiä”, jotka yrittävät kyseenalaistaa tapahtuman oikeutuksen, ja totesi, että tällaiset yritykset eivät hiljentäisi ryhmän jäseniä.

Mannheimin kaupungin aukiolla sijaitsee paikka, jossa laittomasti maassa ollut 25-vuotias afganistanilaismies puukotti poliisia, joka myöhemmin kuoli vammoihinsa. Teon islamistisia motiiveja selvitetään.

Puukotuksen jälkeen Saksan hallitus muutti avointen rajojen politiikkaansa ja ryhtyi tiukentamaan maahanmuuttolakejaan.

“Tyttö parka ja Helsingin yliopisto myös”

Thunbergin esiintyminen on saanut laajaa somehuomiota ympäri maailmaa. Suomalaisissa kommenteissa on nostettu esiin hänen Helsingin yliopiston kunniatohtori -tittelinsä.

Mats Uotila kirjoitti:

– Greta Thunberg vihittiin 2023 Helsingin Yliopiston kunniatohtoriksi. ”Valitsemalla Gretan kunniatohtoriksi me viestitämme, että haluamme olla yhtä rohkeita ja vaikuttavia kuin hän”.

– Kunniatohtorin viimeisin puhe Saksassa: ”Fuck Germany and Fuck Israel”.

Sonja Wilsonin X-päivityksessä lukee:

– Kun Greta aloitti school striket ilmaston puolesta niin annoin aplodit. Nyt on tultu niin kauas, että sanon häpeällistä. Miksi hän hengailee missään Euroopassa? Itse lähtisin näiden mielipiteiden kanssa kohti Gazaa.

Matti H. Virtanen kirjoitti:

– Tyttö parka. Ja Helsingin yliopisto myös.

Lähteet: Bryssel Signal

Heli-Maria Wiik


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
4.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”

25.03.2025 |19:18
8.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12
9.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää