LEHTIKUVA
Göteborgin autopaloista tuomio vain yhdelle – muut syytetyt vapautettiin
Göteborgissa sytytettiin tuleen noin 70 autoa reilu vuosi sitten. Useiden miljoonien kruunujen vahingot aiheuttaneista autopaloista asetettiin syytteeseen kaikkiaan kuusi nuorta miestä. Oikeudenkäynnin lopputulos oli, että viisi epäillyistä vapautettiin. Vain yksi tuomittiin nuorisorangaistukseen. Ei siis ihme, että ruotsalaiset ovat menettäneet täysin toivonsa siihen, että nykyinen demarihallitus pystyisi tekemään mitään maahanmuuttajengien väkivallan suitsemiseksi.
Käräjäoikeudessa esitettiin todisteina DNA-jälkiä, valvontakameroiden nauhoja sekä silminnäkijöiden kertomuksia ja kännykkävideoita. Teosta tuomittu, nyt 17-vuotias nuori mies pystyttiin kiistattomasti yhdistämään autopaloihin, koska hänen vertaan löytyi useista autoista, kertoo Fria Tider -nettilehti. Hän oli ilmeisesti satuttanut kätensä rikkoessaan autojen ikkunoita.
Mies tuomittiin nuorisorangaistukseen törkeästä vahingonteosta. Hän ei siis joudu vankilaan, vaan sosiaaliviranomaisten valvonnan alaiseksi. Nuorukainen tuomittiin myös maksamaan reilut puoli miljoonaa kruunua vahingonkorvauksia, kertoo Ruotsin radio.
“Ne nauravat meille päin naamaa”
Muiden syytettyjen osalta käräjäoikeus ei pitänyt poliisin hankkimia todisteita riittävinä. Todisteina poliisi esitti muun muassa henkilöiden nettihakuhistorioita ja heidän tietokoneistaan löydettyjä kotitekoisten pommien valmistusohjeita. Lähiöpoliisit olivat myös todistaneet tunnistaneensa osan nuorista. Mutta todisteet eivät riittäneet käräjäoikeudelle. Viisi epäiltyä vapautettiin syytteistä.
– Ne nauravat meille kaikki päin naamaa, kommentoi autonsa palossa menettänyt Anna Nyberg tuomiota Ruotsin radiolle.
– Mikään ei estä heitä tekemästä jotain vastaavaa tai vieläkin pahempaa uudestaan, rikoksen uhri toteaa.
Jengirikollisuutta – ei vaalivaikuttamista
Göteborgin autopalot tapahtuivat vuosi sitten syksyllä pidettyjen Ruotsin eduskuntavaalien alla. Suomen Uutiset kertoi, miten Ylen Jälkiviisaat-ohjelmassa annettiin ymmärtää, että Ruotsin autopaloissa olisi kyse ruotsidemokraattien suorittamasta lavastuksesta. Myös Iltalehti esitti epäilyn, että laajassa ja järjestelmällisessä autojen polttamisessa olisi ehkä ”kyse jonkin tahon pyrkimyksistä vaikuttaa Ruotsin vaaleihin”. Nyt on siis selvinnyt, että vaalivaikuttamiseen syyllistyivätkin Yle ja Iltalehti.
Poliisin mukaan autojen polttajiksi epäillyt nuoret kuuluvat paikalliseen rikollisjengiin. Epäiltyjä oli alun perin enemmänkin, mutta poliisi ei onnistunut löytämään todisteita useampia kuin kuutta vastaan. Kaikki epäillyt olivat maahanmuuttajataustaisia.
Ruotsalaiset menettäneet toivonsa
Tämänkään tapauksen valossa ei ole ihme, että ruotsalaiset ovat menettäneet täysin toivonsa siihen, että nykyinen demarihallitus pystyisi tekemään mitään maahanmuuttajengien väkivallan suitsemiseksi.
Expressen-lehti uutisoi pari viikkoa sitten mielipidekyselystä, jossa se tiedusteli ruotsalaisten näkemyksiä jengiväkivaltaan liittyen. Lehden mukaan pääministeri Stefan Löfvenin (sdp) uskottavuus on ennätysmäisen alhaalla lakiin ja järjestykseen liittyvissä kysymyksissä.
Kyselyn tulosten mukaan vain 8 prosenttia ruotsalaisista uskoo poliitikkojen ja poliisin lupaukseen, että jengiväkivalta saadaan kuriin puolen vuoden kuluessa. Sen sijaan peräti 88 prosenttia on sitä mieltä, että jengiväkivallan määrä tulee pysymään nykyisellään tai jopa kasvamaan.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Jo toinen nainen ammuttiin kuoliaaksi Ruotsissa tällä viikolla – alamaailma siirtyi sopimuksettomaan tilaan
Valtamedian vaalivaikuttaminen osoittautui valepropagandaksi – Göteborgin autopalot eivät olleet ruotsidemokraattien sytyttämiä
Ruotsidemokraattien Jimmie Åkesson tuhopoltoista: “Ei ole kyse siitä, että muutama kundi polttaa pari autoa, koko maa on menossa säpäleiksi”
Rikollispomo kuoli luoteihin, myös toinen mies menehtyi ammuskelussa Norrköpingissä
Ruotsin turvallisuuspoliisi: Maassa jo nyt tuhansia radikalisoituneita – Isis-palaajat vain osa ongelmaa
Oudon räjähdyksen syy selvisi Ruotsissa: Hienostokaupunginosan voimakkaan pommin kohteena oli huumeiden jakelupiste
Järjestäytynyt rikollisuus riistäytynyt hallinnasta länsinaapurissa – Suomen on vältettävä Ruotsin virheet
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.