LEHTIKUVA
Google tutki: Korona muuttaa ihmisten liikkuvuutta – suomalaiset suuntaavat luontoon
Google on tutkinut koronaviruksen aiheuttamia muutoksia siihen, missä ihmiset liikkuvat. Eri maissa voidaan havaita erilaisia trendejä: tiukkojen rajoitusten maissa ruokakaupassa käynnit ovat vähentyneet jopa kolmanneksen. Esimerkiksi Suomessa ja Etelä-Koreassa luonnossa ja puistoissa liikkuminen on yli kaksinkertaistunut.
Ohjelmistoyritys Google on jäljittänyt käyttäjiensä liikkumista koronapandemian aikana. Googlen mukaan tietoja on kerätty vain sellaisilta käyttäjiltä, jotka ovat Googlen karttaohjelman asetuksissa sallineet sijaintihistorian tallentamisen. Tiedot on koostettu siten, että niitä ei voida yhdistää kenenkään henkilökohtaisiin sijaintitietoihin tai liikkeisiin.
Eri maita koskevat Googlen liikkuvuusraportit löytyvät netistä. Kunkin maan kohdalla on tarkasteltu ihmisten liikkuvuuden muutoksia eri kohteissa, kuten ostoskeskuksissa ja ravintoloissa, ruokakaupoissa ja apteekeissa, puistoissa, asemilla ja työpaikoilla.
Maiden välillä selviä eroja
Tiukkojen liikkumisrajoitusten maissa, kuten Espanjassa ja Uudessa Seelannissa ruokakaupassa ja apteekissa käynnit ovat vähentyneet jopa kolmanneksen. Ostoskeskuksissa ja ravintoloissa käynnit ovat tietenkin romahtaneet kaikissa niissä maissa, joissa ne on suljettu.
Etelä-Koreassa epidemian leviäminen pantiin kuriin varhaisessa vaiheessa, joten siellä ihmiset ovat liikkuneet ostoskeskuksissa ja ravintoloissa entiseen malliin. Ruokakaupassa ja apteekissa käynnit ovat peräti lisääntyneet lähes kolmanneksen. Töissäkäynti on vähentynyt puolella ihmisten siirryttyä etätöihin.
Taiwanissa ihmisten liikkuvuus ei ole koronapandemian aikana muuttunut juuri mitenkään: yhteiskunta näyttää pyörivän aivan entiseen tapaan.
Metroa vältellään – luonto vetää puoleensa
Juna-, bussi- ja metroasemia vältellään lähes kaikissa maissa. Julkisen liikenteen sijasta ihmiset suuntaavat luontoon. Esimerkiksi Suomessa ja Etelä-Koreassa luonnossa ja puistoissa liikkuminen on yli kaksinkertaistunut. Iltalehti kertoo samaa kuin Googlen tutkimustulokset: eteläisen Suomen kansallispuistoissa on ollut peräti ruuhkaa korona-aikana.
Joissakin maissa koronaviruksen aiheuttamat liikkumisrajoitukset ovat kuitenkin olleet niin tiukat, että edes puistoihin ei pääse: Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa rannoilla ja puistoissa kuljeskelu on vähentynyt yli puolella.
Kännykkäsi kyttää menemisiäsi
Googlen keräämät tiedot kertovat myös siitä, miten helposti kännykkää voidaan käyttää ihmisten jäljittämiseen jopa ilman erillistä “koronasovellusta”. Matkapuhelinten sijaintitietoja on käytetty monilla tavoilla ihmisten jäljittämiseen ja seuraamiseen koronakriisin aikana, kuten esimerkiksi tämä Ylen laaja juttu kertoo.
Jos mobiililaitteen Google-sovelluksen sijaintihistorian tallennus on päällä, laite tallentaa kaikki käyntikohteesi aina kun laite on mukanasi, vaikka et juuri silloin käyttäisi mitään Google-palvelua. Oletuksena Google-tilin sijaintihistoria on pois käytöstä, ja sen saa päälle tai pois näillä ohjeilla.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kännykkä liikkumisrajoitukset jäljittäminen karttasovellus mobiiliverkko koronavirus kansallispuistot liikkuminen Google
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Infektiotutkijat varoittavat: Covid-19 jatkuu vielä vuosia – halaukset ja kättelyt ovat pannassa pitkään
Tutkijat ja lääkärit: Koronan tukahduttaminen on paras vaihtoehto – hallituksen tulisi omaksua linja viipymättä
Tavio: Jos tartunnat saataisiin painettua mahdollisimman alas, yhteiskuntaa voitaisiin avata nopeammin – ”Strateginen valinta tulisi olla tukahduttaminen, eikä taudin leviämisen jatkuva hidastaminen”
Perussuomalaiset: 46 asiantuntijan strategia käyttöön
Rantanen: ”Asiantuntijoiden viesti syytä ottaa vakavasti”
Verkkohuijauksilla uskomattomat mittasuhteet – Google poistaa palveluistaan 5 000 mainosta minuutissa
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Uusimmat
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää