Protestiliike globalismia vastaan eli “populismi” ei kadonnut Euroopan kartalta vuonna 2017, vaikka monet kansallismielisyyden vastustajat ehtivät Ranskan presidentinvaalien jälkeen jo huokaista helpotuksesta. Jopa yltiöelitistinen ja -globalistinen Foreign Policy -lehti arvioi nyt, että ilmiö, jota he kutsuvat populismiksi, ei ole katoamassa minnekään.
– Populistiliikkeet ovat olleet nousussa ainakin kaksi vuosikymmentä, mutta sitä koskeva huoli saavutti huippunsa vuosi sitten, kirjoittavat Tony Blair Institute for Global Changen johtaja Yascha Mounk ja tutkija Martin Eiermann Foreign Policy -lehdessä.
Kirjoittajat viittaavat Britannian Brexit-kansanäänestykseen ja Donald Trumpin valintaan Yhdysvaltain presidentiksi. Silloin monet kommentaattorit olettivat, että vuosi 2017 toisi tullessaan vielä shokeeraavampia uutisia. Maailma sellaisena kuin me olimme sen oppineet tuntemaan, olisi katoamassa.
Vuotta myöhemmin näyttää selvältä, että tuo huoli oli liioiteltu. Ranskan presidentinvaalien toisella kierroksella Emmanuel Macron voitti lopulta turvallisella marginaalilla, Mounk ja Eierman toteavat. He viittavat myös Saksan liittopäivävaaleihin, jossa “äärioikeistolainen populistipuolue” pääsi liittopäiville ensi kerran sitten toisen maailmansodan.
– Mutta maltilliset puolueet säilyttivät enemmistönsä parlamentissa, ja kun seuraava hallitus lopulta muodostetaan, se tulee todennäköisesti olemaan yhtä maltillinen ja nöhverö kuin edellinenkin.
Kirjoittajien mukaan olisi houkuttelevaa vetää tästä väärä johtopäätös – jonka jotkut kommentaattorit ovat heiden mukaansa tehneetkin.
– Populistinen liike on saavuttanut aallonharjansa, ja se talttuu pian, summasi kolumnisti Charles Krauthammer huhtikuussa Washington Postissa. Muutaman pelottavan vuoden jälkeen asiat olisivat palaamassa normaaliksi.
Vanha normaali ei ole palaamassa
Mounk ja Eierman vetivät vuodesta 2017 erilaiset johtopäätökset. Heidän mielestään ei ollut missään vaiheessa järkevää päätellä vuoden 2016 tapahtumista, että populistit voittaisivat jokaisen yksittäisen vaalin, tai että he onnistuisivat tuhoamaan minkä tahansa poliittisen järjestelmän heti, kun ovat saaneet vallan. Siksi ei ollut missään vaiheessa mielekästä mitata populistien menestystä joko-tai-asteikolla, jossa populismin voittokulku olisi pysähtymässä aina, kun ne eivät saa yli puolta eduskuntapaikoista.
Tutkijat keräsivät dataa populistisiksi kutsumistaan liikkeistä ja niiden vaalimenestyksestä Euroopassa vuodesta 2000. He havainnollistivat kansallismielisyyden tai “populismin” nousua Euroopassa kartta-animaatiolla. Gif-animaatio -osoittaa hyvin, että populismi ei syntynyt tyhjästä vuonna 2016 ja että se etenee edelleen.
Eurooppalaiset populistipuolueet saivat vuonna 2000 keskimäärin 9,6 prosentin kannatuksen, 17,2 prosenttia vuonna 2008 ja nyt 24,6 prosenttia, Mounk ja Eierman toteavat.
Erityisen voimakasta “populismi” on Keski-Euroopassa.
– Nyt on mahdollista ajaa Itämereltä Egeanmerelle kulkematta sellaisen maan kautta, jota populistit eivät hallitse, tutkijat havainnollistavat. Populistit vaikuttavat politiikkaan myös oppositiosta käsin niissä maissa, joissa he eivät ole hallitusvallassa.
Mounk ja Eierman päättelevät, että populismin nousussa on kyse pitemmän aikavälin muutoksista, joiden taustalla on rakenteellisia, jo pitkään vaikuttaneita muutostekijöitä.
He uskovat populisteiksi kutsumiensa poliittisten liikkeiden saavan merkittäviä voittoja myös vuonna 2018 eri Euroopan maissa. Erikseen nimeltä he mainitsevat Italian, Belgian ja Viron.
