Globalisaatio johtaa tyhjien hyllyjen syndroomaan – meno maailmalla on pian kuin entisessä itäblokissa

Maailmantalous on täyttä vauhtia puskemassa kohti aivan uudenlaisia ongelmia. Globalisaation myötä luodut toimitusketjut ovat koronan kourissa murtuneet tai murtumassa. Autotehtaat pysähtyvät, maataloustuotanto takkuilee ja kaupassa myydään yhä useammin eioota.

Makrotalouden mahalasku 1990-luvun alussa, nettihypetyksen nolo loppu 2001 ja finanssikriisi 2008. Kaikille edellä mainituille kriiseille oli ominaista enemmänkin niiden alkuperäinen pääomaluonne kuin materialistinen perusta.

Toisin on tänään. Globalisaation myötä rakennetut toimitus- ja tuotantoketjut ovat koronan myötä saaneet urakalla siipeensä. Koruton totuus paljastuu tavallisimmallekin tallaajalle viimeistään joulukaupan tyhjien hyllyjen myötä. Pula on tavarasta, siis materiasta, ei hengestä tai ideologiasta.

Tuotanto- ja toimitusketjut katkeilevat

Päärynät viljellään Etelä-Amerikassa, laivataan vieläkin halvemman työvoiman maahan, vaikka Vietnamiin paketoitavaksi. Vasta sitten ne ilmestyvät – jälleen uuden kuljetusrumban jälkeen – kaupan hyllylle jossain päin maailmaa. Kaikki perustuu tehokkuuden käsitteisiin “just in time” tai ”just on time” (JOT). Jos joku osa tässä palapelissä ei toimi, koko himmeli on säpäleinä saman tien.

– Ongelma on siinä, että samalla sekunnilla, kun ketju alkaa pätkiä jossain yksittäisessä kohdassa, koko ketju on ongelmissa. Johtuen siitä, että marginaaleja, välyksiä ei enää ole olemassa. Jos on laiva, puuttuu kontteja. Jos onkin kontteja, ahtaajat loistavat poissaolollaan. Jos onkin ahtaajia, pula syntyy puuttuvista rekkakuskeista. Ja jos onkin rekkakuskeja, puuttuvatkin sitten rekka-autot. Lopputulos on aina sama, systeemi halvaantuu, kirjoittaa Malcom Kyeyune kolumnissaan GT-lehdessä.

Myös maatalous ja teollisuustuotanto vaarassa

Covid-19-pandemian myötä tuotantoa vedettiin alas enemmän tai vähemmän kaoottisesti talouden sopeuttamiseksi laskevaan kysyntään. Siinä rytäkässä globaalit toimitusketjut vaurioituivat vakavasti. Ja niiden korjaaminen kysyy aikaa.

Nyt ollaankin sitten tilanteessa, jossa USA:n presidentti Joe Biden ja Britannian pääministeri Boris Johnson saavat selittää kansalaisille ja yrityksille, miksei sähköpyörää tai tiskikonetta löydy kaupasta, miksi maatalouskoneiden varaosia ei saa ja missä ovat autoteollisuuden elintärkeät komponentit.

Näkyy kaupoissa alkaa maailmanlaajuisesti olla kuin aikanaan itäblokissa: tyhjät hyllyt odottavat tavaraa, ostaja saa tyytyä paikkaan jonotuslistalla ja tuotteiden hinnat nousevat pulan myötä. Seurauksena on ensin inflaatio ja sitten stagflaatio.

Ratkaisu on paikallinen tuotanto

Kukaan ei oikeastaan tiedä, milloin nykyinen kaupan ja tuotannon epätasapaino päättyy ja mihin hintojen noususta alkanut inflaatio johtaa. Ehkäpä olisi muutoksen aika, globaalista pitää tehdä lokaalista.

Ei ole minkään valtakunnan järkeä tuhlata ehtyviä luonnonvaroja ja saastuttaa maapalloa kyöräämällä tavaraa edestakaisin pitkin maapallon meriä ja taivaita. Maailmantalouden on muututtava aidosti paikallisemmaksi, jotta jo nyt silmille tulevat ongelmat voidaan ratkaista.

Toimitusvarmuus ja varautuminen yhä useammin toistuviin kriiseihin edellyttää tuotannon ja toimitusketjun omaa hallintaa. Eikä ole minkään demokraattisen valtion asukkaan etu siirtää tuotantoa halvan työvoiman diktatuurimaihin, joiden toimintamallit ovat joka saralla kyseenalaisia.

Ratkaisu ei ole työvoiman hinnan polkeminen vaan tuotannon pyörittäminen lähellä sellaisilla palkoilla, joilla ihmiset aidosti tulevat toimeen. Sitä myöten saattavat ratketa muutkin perinteisiä hyvinvointivaltioita riivaavat ongelmat.