Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Garedew: Uusi tupakkalaki antaa viranomaisille kättä pitempää nuorison hyväksi

24.04.2024 |15:04

Keskiviikkona käytiin eduskunnassa lähetekeskustelu tupakkalain muuttamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew kannattaa tupakkalakiin ehdotettuja muutoksia, koska ne tukevat muita hallituksen toimia, joilla pyritään lisäämään lasten ja nuorten hyvinvointia sekä kitkemään ongelmia koulumaailmasta.

Kansanedustaja Kaisa Garedewin mukaan nykytilanne johtaa jopa väkivaltaan.

– Nuorten keskuudessa sähkösavukkeiden myynti- ja välitystilanteet ovat jo johtaneet järkyttäviin tilanteisiin, kuten 16-vuotiaiden yritykseen puukottaa ikätoverinsa hengiltä pari vuotta sitten. Hyvä, että tupakkalaki saatetaan ajan tasalle. Sen myötä koulut ja viranomaiset saavat nyt kättä pidempää myös vapen ja nikotiinipussien vastaiseen taisteluun nuortemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin parantamiseksi.

”Vapen” käyttö moninkertaistunut

Garedew kertoo, että samalla kun tupakointi on Suomessa vähentynyt, muiden korvaavien tuotteiden käyttö on lisääntynyt.

– Kaikkein huolestuttavinta nikotiinipussien, nuuskan ja sähkötupakan käyttö on luonnollisesti nuorten, ja jopa lasten, kohdalla. Esimerkiksi sähkösavukkeita eli “vapea” päivittäin käyttävien 8-9-luokkalaisten osuus moninkertaistui vuoden 2023 Kouluterveyskyselyssä vuoden 2021 kyselyyn verrattuna. Samaten 10-11-vuotiaiden lasten sähkötupakkakokeilut ovat yleistyneet.

– Äsken Keskisuomalainen uutisoi 9-vuotiaiden vape-ringistä jyväskyläläisessä koulussa. Siis kolmasluokkaisten pienten koululaisten! Äärimmäisen surullista. Nikotiinipussit ovat uudempi ilmiö, eikä samanlaista tilastotietoa ole vielä saatavilla. Arvioiden mukaan niiden kulutus nuorten keskuudessa on kuitenkin lisääntynyt kuluneen vuoden aikana.

Nikotiinipussit saatava luvanvaraisiksi

Nikotiinipussit luokiteltiin viime kevääseen saakka lääkevalmisteiksi.

– Niitä olikin vaikeammin saatavilla. Huhtikuussa 2023 Fimea muutti laintulkintaansa, eikä nikotiinipusseja katsottu enää kuuluviksi lääkelain soveltamisalaan vaan tupakkalain alle. Ongelma vain oli se, että tupakkalaissa niitä ei ollut vielä huomioitu, ja sen myötä ongelma ryöpsähti, sanoo Garedew.

Orpon hallitus kirjasi tämän onneksi heti hallitusohjelmaansa ja lähti valmistelemaan lakimuutosta, jolla nikotiinipussien vähittäismyynti voidaan säätää luvanvaraiseksi, tuotteille säädetään nikotiinirajat ja mauiksi sallitaan jatkossa vain aikuisille tarkoitetut maut. Tällä saadaan ehkäistyä nuorisokäyttöä, laitonta kauppaa ja niihin liittyvää järjestäytynyttä rikollisuutta.

Ei tupakkatuotteita päiväkotien alueille

Päiväkotien alueilla savuttomilla tupakkatuotteilla on riski päätyä lasten suuhun. Siksi Garedew vaatii niiden kieltämistä.

– Kaikkien savuttomien tupakkatuotteiden käyttö myös kielletään päiväkotien alueilla, oppilaitoksissa ja leikkipuistoissa, joissa niillä on riski päätyä lasten suuhun ja aiheuttaa jopa kuolemaan johtava nikotiinimyrkytys.

– Samalla lakiin kirjataan nikotiinittomia sähkösavukkeita koskevia rajoituksia. Vaikka ne eivät itsessään sisällä nikotiinia, niiden on todettu sisältävän muita myrkyllisiä aineita, kuten raskasmetalleja. Lisäksi niiden käyttö voi alentaa kynnystä siirtyä nikotiinia sisältäviin tupakkatuotteisiin. Vapet on siis saatava pois kouluista ja nuorten käsistä. Siksi niiden hallussapito ja maahantuonti kielletään alle 18-vuotiailta.

 

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää