Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Garedew samalla linjalla Lääkäriliiton kanssa: Eutanasia ei ole ratkaisu saattohoidon kehittämiselle

06.09.2024 |14:07

Eduskunta keskusteli eilen eutanasian laillistamista vaativasta kansalaisaloitteesta. Kansanedustaja Kaisa Garedew vastustaa eutanasiaa jyrkästi eikä pidä sitä ratkaisuna kärsivien auttamiseen.

– On äärimmäinen ihmisarvon loukkaus tarjota kuolemaa vaihtoehdoksi saattohoidon kehittämiselle, Kaisa Garedew painottaa.

Eutanasiaa toivotaan masennuksenkin vuoksi

Eutanasian tai lääkäriavusteisen itsemurhan sallimista perustellaan usein itsemääräämisoikeudella, sietämättömällä kärsimyksellä ja lainsäädännön tarkkarajaisuuden korostamisella. Garedewin mukaan käytännön tasolla mikään näistä ei päde.

– Lopullisen ratkaisun ja arvioinnin sekä vastuunkannon joutuu aina tekemään potilaan sijaan lääkäri. Kipu ei tutkimusten mukaan ole pääsyy toivoa eutanasiaa, vaan myös muun muassa masennus ja toivottomuus. Kipuja pystytään lähes jokaisessa tapauksessa lievittämään. Yksi tehokas keino on sedaatio, jossa potilas rauhoitetaan tai vaivutetaan kevyeen uneen.

– Aukotonta lainsäädäntöä ei pystytä luomaan subjektiivisten kokemusten perustalle, ja eutanasian hyväksyneissä maissa on väistämättä nähty eutanasiaoikeuden laajenemista, virhearvioita ja raportoinnin ongelmia, Garedew listaa.

Lääkäriliitto vastustaa eutanasiaa

Lääkäriliitto vahvisti negatiivisen kantansa keväällä kattavan selvitystyön pohjalta. Liitto tiedotti vastustavansa eutanasian laillistamista sekä sitä, että lääkärit ammattikuntana velvoitettaisiin tekemään toimenpiteitä, joiden ensisijaisena tarkoituksena on edistää ja nopeuttaa potilaan kuolemaa. Liiton tekemän kyselyn mukaan suurin osa lääkäreistä ei myöskään olisi valmis itse suorittamaan eutanasiaa.

– Olen samalla linjalla Lääkäriliiton kanssa. Suomen tulee hallitusohjelmaan kirjatun mukaisesti varmistaa elämän loppuvaiheen arvokkuus ilman kärsimystä ja yksilölliset tarpeet huomioiden sekä korjata alueelliset ja laadulliset erot saattohoidossa ja palliatiivisessa hoidossa. Tätä koskeva lainsäädäntö tulisi saada pikaisesti säädettyä.

– Minkä viestin me siis haluamme välittää sairaille ja vanhuksille? Heidän tulisi kokea, että heitä ymmärretään, kunnioitetaan ja autetaan kaikin mahdollisin keinoin. Eutanasiaa puolustamalla viestisimme, että heidän elämällään ei ole merkitystä, Garedew toteaa.

– Meidän tehtävämme ei ole päättää elämästä ja kuolemasta. Jätetään se Korkeimman käsiin, minne se kuuluu.

 

KUVA MATTI MATIKAINEN

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Uusimmat