FT: Eurooppaan tullaan nyt Marokon kautta – Espanja tarjoaa maalle tukea laittomien rajanylitysten ehkäisemiseksi

05.01.2019 |19:00

Eurooppaan suuntautuvan maahanmuuton ykköskohde ei ole enää Italia, vaan Espanja. YK:n pakolaisjärjestön laskelmien mukaan Espanjaan on saapunut yli 60 000 turvapaikanhakijaa vuonna 2018. Suurin osa heistä on kulkenut Marokon kautta. Espanja haluaa Marokon kanssa päästä sopimukseen maahanmuuton saamiseksi kontrolliin. Espanja haluaa tähän EU:n tukea.

Financial Times kirjoittaa, että Marokon mukaan rajan ylittäneitä voisi olla paljon enemmän. Maan mukaan se on vesittänyt 70 000 ihmisen suunnitelmat ylittää Espanjan rajan laittomasti.

Espanja kertoo olevansa Marokon ääni EU:ssa

Valtaisa maahanmuutto on alkanut hiertää espanjalaisia. Espanja haluaakin toimia Marokon äänenä EU:ssa. Tavoitteena on saada Marokolle tukea laittomien rajanylitysten ehkäisemiseksi. Espanja pääministeri Pedro Sánchez muistuttaa, että myös Marokko kärsii valtavista ihmisvirroista.

Ajatushautomo Elcano Royal Instituten vanhempi tutkija Haizam Amirah-Fernández kertoo, että Espanjan toiveena on saada Marokolle muun muassa taloudellista ja poliittista tukea.

Marokko antaa ajoittaisia “muistutuksia” maan tärkeydestä

Marokko antaa varsin hyvin ymmärtää, että apu todella kelpaa maalle. Ajoittain tehdyissä ratsioissa maan viranomaiset siirtävät Eurooppaan laittomasti pyrkiviä ihmisiä kauemmas Espanjan rajalta.

Marokon rajavartioston johtaja Khalid Zerouali kertoo, että virasto toimii maan lakien mukaan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on kritisoinut viranomaisten toimintaa. Zeroualin mukaan maa kehottaa maahanmuuttajia asettumaan Marokkoon. Maa on myöntänyt noin 50 000 oleskelulupaa maahan tulleille ihmisille. Heillä ei vain ole aikomusta jäädä Marokkoon.

Asianajaja Karim Chairi Hourrin mukaan Marokon viranomaiset katsovat laitonta maahanmuuttoa kuitenkin toisinaan läpi sormiensa vain lisätäkseen painetta EU:lle lisäavun saamiseksi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää