Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

FT: Euroopan komissio pohtii tuontitulleja maille, jotka eivät vastaanota hylätyn turvapaikkahakemuksen saaneita kansalaisiaan takaisin

07.04.2022 |09:12

Euroopan komissio on talouslehti Financial Timesin mukaan miettimässä tuontitullimaksuja niille maille, jotka eivät ota vastaan hylätyn turvapaikkahakemuksen saaneita kansalaisiaan. Ehdotus myötäilee taloudellisessa mielessä perussuomalaisten ajatusta leikata kehitysrahoitusta näin toimivilta mailta.

EU on halunnut tarjota tullitonta kauppaa useille kehittyville talousmaille piristääkseen näiden maiden talouksia.

Tämä etuoikeus olisi poistumassa, mikäli tullitonta kauppaa nauttiva kehittyvä maa ei vastaanota takaisin kansalaisiaan, joiden ei katsota tarvitsevan kansainvälistä suojelua.

Vihreä meppi vastustaa

Komission mukaan lähtömaat kärsivät laittomasta maahanmuutosta niin sanotun aivoviennin vuoksi, eli kehittyvät maat tarvitsevat itse osaavimmat kansalaisensa.

Hankkeella on myös vastustajansa. Vihreän ryhmän europarlamentaarikko Heidi Hautala kertoo ajatuksen olevan “myrkyllinen”.

Palautussopimus poistaisi tullit

Kriitikoiden mukaan lähtömaita rangaistaisiin taloudellisesti. Tuontitullit eivät olisi kuitenkaan ehdottomia, sillä palautussopimus poistaisi tullit.

Kehittyville maille voidaan määrätä tuontitulleja myös esimerkiksi ihmisoikeusrikkomusten vuoksi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää