

Lehtikuva Pierre-Philippe Marcou
Viikon 12/2014 luetuin
Maaliskuu 2014 luetuin
FT: Belgia passittaa työttömät maahanmuuttajat takaisin kotimaihinsa
Belgian hallitus on lähettänyt ennätysmäärän kirjeitä vähintään puoli vuotta työttöminä olleille maahanmuuttajille, joissa pyydetään heitä palaamaan kotimaihinsa palautuksen uhalla. Ilmoitusten määrä on ollut voimakkaassa kasvussa, ja niitä lähetettiin viime vuonna jo 2712. Kirjeissään hallitus kertoo työttömien maahanmuuttajien muodostavan kohtuuttoman taakan maan sosiaaliturvajärjestelmälle. Maan sisäministeriön tilastot kertovat kirjeitä lähteneen viime vuonna pääsääntöisesti romanialaisille, espanjalaisille, bulgarialaisille ja italialaisille. Asiasta kertoo Financial Times.
Belgian maahanmuuttoviraston tiedottaja Dominique Ernould kertoo, ettei EU:n vapaa liikkuvuus ole absoluuttinen oikeus, vaan siihen kuuluu myös velvollisuuksia. EU:n oikeuskomissio toteaa, ettei Belgia ole tehnyt mitään sopimusten vastaista. EU-maalla on oikeus passittaa puoli vuotta työttömänä ollut maahanmuuttaja takasin kotimaahansa, jos tämä ei pysty muutoin itse ylläpitämään itseään.
Liberaalipuolueen maahanmuuttoministeri Maggie De Block saa osakseen myös kritiikkiä. Politiikan professori Marc Swyngedouw sanoo De Blockin vain kosiskelevan äänestäjiä maahanmuuttokriittisellä asennoitumisellaan. Cleemput vastaa kritiikkiin toteamalla, ettei tällaisesta ole kyse, vaan että he vain noudattavat lakeja. Maahanmuuttoministerin tiedottaja Els Cleemput kertoo, että Belgian suhtautuminen maahanmuuttoon on herättänyt kiinnostusta myös muissa EU-maissa.
EU:n sisäiseen maahanmuuttoon on alettu suhtautua kriittisemmin. Belgiassa maan pohjoisosassa tehdyn kyselyn mukaan lähes puolet (47 prosenttia) vastaajista katsoo, että maahanmuuttajat tulevat hyväksikäyttämään maan sosiaaliturvaa. FT:n mukaan jopa valtavirtaa edustavat johtajat, kuten Iso-Britannian pääministeri David Cameron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel ovat nostaneet sosiaaliturvashoppailun keskustelun aiheeksi.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Eurovaaliehdokas Maria Lohela: Suomelle lankeaa maksajan rooli

Mäntylä: EU-vaaleissa äänestetään myös suomalaisesta sosiaaliturvasta
Viikon suosituimmat

Käsittämätön kahakka vaaliteltalla – Sofia Virta usutti avustajiaan häiriköimään työtään tekevää toimittajaa – kameraa revittiin kädestä, naamaan läpsittiin vaaliesitteillä
”En ole 20 toimittajavuoden aikana nähnyt poliitikkoa, joka hoitaisi mediasuhteitaan yhtä ala-arvoisesti.”

Joka toinen somaliäiti Suomessa on yksinhuoltaja – onko yksinhuoltajuus oikeasti moniavioisuutta?
Ylen artikkeli vuodelta 2009 kertoi, että 46 prosenttia Suomessa asuvista somaliäideistä asui tuolloin yksin lastensa kanssa. Yhtenä selittävänä tekijänä jutussa pidettiin moniavioisuutta, sillä Suomessa voi kihlautua useamman henkilön kanssa.

Purra sai lapsen äidiltä tyrmistyttävän viestin – koulurauha oli jo valmiiksi mennyttä, kunnes opettaja esitti kummallisen pyynnön

Juontajamalli Sini Ariell vieraili eduskunnassa ja kertoi Australian woke-sekoilusta tavalla, joka sai jopa Juha Mäenpään hetkeksi hiljenemään (video)

Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen

Vaalivalvojaiset – suora lähetys

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo, että Suomessa terveellä ihmisellä tulisi olla mahdollisuus siirtyä oleskelemaan sosiaalituilla, toisten veronmaksajien kustantaessa hänen elämisensä. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom sen sijaan linjaa, että perussuomalaisille on päivän selvää, että ideologisesti työttömällä ei pidä olla oikeutta muiden veronmaksajien kustantamaan tukeen.

Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Perussuomalaiset saa Helsinkiin pienen valtuustoryhmän. - Teemme valtuustossa kaiken sen minkä voimme. Edustamme tervehenkistä sinivalkoista politiikkaa, ja pidämme ääntä senkin edestä, minkä vaalituloksessa menetimme, Wille Rydman sanoo ja kehottaa ammentamaan valituloksesta sisua.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri: Vihervasemmisto voitti vaalit – tätä se tarkoittaa kunnissa ja hyvinvointialueilla
Suomen yli puhalsi alue- ja kuntavaaleissa vihervasemmistolainen puhuri, mikä tarkoittaa kuntiin ja hyvinvointialueille kylmää kyytiä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen.

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi
Kansanedustaja Miko Bergbom vertaa perussuomalaisten toimivan politiikassa kuin hammaslääkäri, joka tekee oikeita asioita, mutta jonka tuoliin ei ehkä aina ole niin kiva istahtaa. Vastaavasti SDP toimii politiikassa tarjoten äänestäjilleen pulleaa karkkipussia. - Surullisena olen seurannut SDP:n ”kaikki voi tehdä velaksi” -kampanjaa. Rahaa on helppo luvata lisää, mutta pelkään sitä, että SDP:n lupaukset tulevat johtamaan ympäri Suomea kuntaveron korotuksiin, Bergbom sanoo.
Uusimmat

Latvia irtautumassa Ottawan miinakieltosopimuksesta

Itäraja pysyy kiinni
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää