LEHTIKUVA
Fortumin tytäryhtiö Uniper teki alkuvuonna yli 12 miljardin tappiot – takkiin tulee edelleen 100 miljoonaa euroa päivässä
Energiasota Euroopassa jatkuu täydellä raivollaan. Valtionyhtiö Fortumin tytäryhtiö Uniper teki alkuvuonna yli 12 miljardin euron tappiot. Tuntemattomahan tupaan ollaan menossa, sillä Uniper takoo edelleen 100 miljoonaa euroa miinusta päivässä.
”Euroopan energiakriisin korkeimman profiilin uhri – tähän asti”, kuvailee uutistoimisto Reuters saksalaista energiayhtiö Uniperia, suomalaisen valtionyhtiö Fortumin tytäryhtiötä. Luonnehdinta liittyy Uniperin keskiviikkona julkaisemaan megalomaaniseen 12.2 miljardin euron liiketappioon vuoden ensimmäiseltä puoliskolta.
Leijonan osa liiketappiosta johtuu halvan venäläisen kaasun korvaamisesta paljon kalliimmalla kaasulla, tämän päivän markkinahintaan. Taustalla ovat pitkäaikaiset kaasun toimitussopimukset, jotka ovat perustuneet täysin erilaiseen maailmaan ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan.
Tappioista 2,7 miljardia euroa tulee toimettomaksi jääneen Nord Stream 2 -kaasuputken alaskirjauksesta.
Talvesta tulossa ”erittäin haastava”
Uniper on Saksan suurin kaasunvälittäjä. Yhtiön toimitusjohtaja Klaus-Dieter Maubach varoitti tuloksen julkistamistilaisuudessa, että energiantoimitukset ovat Euroopassa ”kaukana helpottumisesta” ja talvesta on. tulossa ”erittäin haastava”.
Uniper tekee edelleen tappiota 100 miljoonaa euroa päivässä. Se on jatkuessaan kolme miljardia euroa kuukaudessa. Voitolliseksi yhtiö palaa oman ilmoituksensa mukaan vuonna 2024.
Toimitusjohtajan ilmoituksen mukaan Uniper ei myöskään jaa osinkoa. Tällä on merkitystä Fortumille ja sitä kautta Suomen valtion harsoiselle kassalle. Fortum julkaisee tammi-kesäkuun puolivuotiskatsauksen 25. elokuuta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulo-ja menoarvio Suomen valtion osinkotulot toimitussopimukset Klaus-Dieter Maubach tammi-kesäkuun puolivuotiskatsaus Euroopan enrgiakriisi energiayhtiö energiasota Ukrainan sota Venäjän hyökkäys kaasu Uniper valtiontalous osingot Nord Stream 2 sähkö Vesivoima Ydinvoima Fortum budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Purra vaatii vastuun kantamista Uniper-sotkusta: ”Omistajaohjaus on Suomessa surkeassa jamassa”
Ranne: Valtion omistajaohjaus petti täysin – ”Ministeri Tuppuraisen on kannettava poliittinen vastuunsa ja erottava”
Uniper-sotkusta tuppisuuna pysynyt pääministeri Marin palaa lomilta julkisuuteen – keskustelee Flow-festivaalilla musiikkielämästä
Perussuomalaiset laittaisi omistajaohjauksen remonttiin: ”Ulkomaalaisilla omistajilla ei saa jatkossa olla merkittävää osaa kriittisillä aloilla”
Reijonen vaatii ryhtiä omistajaohjaukseen: “Kaikkien valtion omistusten kohdalla tulee varmistaa, että hallitukset ja johto tietävät kristallinkirkkaasti, mitä valtio-omistaja tahtoo”
Rein-joen sulkeminen rahtiliikenteeltä tietää Saksan teollisuudelle toimitusvaikeuksia ja lisää inflaation riskiä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Tuiskun keskeltä löytyi melkoinen määrä perussuomalaisia täydessä vaalitouhussa – Jani Mäkelää harjattiin Lappeenrannassa olan takaa, mutta miksi?
Perussuomalaiset näkyivät viikonlppuna kaikkialla Suomessa. Lunta tuprutti monin paikoin olan takaa, mutta niin kuuluu jouluna ollakin. Suomen Uutiset kokosi kuvakoosteen viikonlopun vaalikentiltä.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää