Artikkeli kuva

Kouluissa luettiin viime vuonna mm. ruotsalaisen kirjailijan ja seksuaalikouluttajan Inti Chavez Perezin kohua herättänyttä teosta Respektiä - Seksikirja pojille. / LEHTIKUVA

Forssan seudun Perussuomalaiset Forssan Lehdessä: Mistä on kyse, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa?

11.02.2025 |16:03

Forssan seudun Perussuomalaiset kertovat Forssan Lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan lukeneensa hieman kummastellen, kun Forssan Lehti käytti perussuomalaisista nimitystä trollitehdas (FL 8.2.). Pääkirjoitukset ovat nimettömiä ja edustavat aina joko toimituksen tai ainakin lehden virallista kantaa, joten on helppo päätellä tulevistakin pääkirjoituksista, millä asenteella lehti suhtautuu perussuomalaisiin. Koska Forssan Lehti ei ehtinyt tai halunnut tutustua perussuomalaisten vaaliohjelmiin tai Riikka Purran kommentteihin niistä, avaavat Forssan perussuomalaiset mielipidekirjoituksessaan sitä, mistä asioissa on kyse.

Forssan seudun Perussuomalaiset ovat huomanneet Forssan Lehdelle olevan epäselvää, mistä on kysymys, kun on puhuttu pervoilusta kouluissa. Tästä esimerkkinä toimii kouluihin jaettu kirja ”Respektiä – seksikirja pojille”. Valtamedia uutisoi aiheesta viimeksi marraskuussa 2024. Kirjassa lukee esimerkiksi, ”kuinka kullin saa syvälle suuhun” tai ”näin otat hyvän kalukuvan”. Vaikka Forssan seudun Perussuomalaiset pitää seksuaalikasvatusta sinänsä tärkeänä, on jossain mentävä raja sen sisällöllä sekä sillä, minkä ikäisille mistäkin asioista kerrotaan.

– Emme myöskään hyväksy sellaista, että Seta käy kouluissa pitämässä sateenkaaripajoja, missä kerrotaan, että mies voi synnyttää tai sukupuolia on enemmän kuin kaksi. Samalla kun tämän kaltainen toiminta yleistyy, niin esimerkiksi Hämeenlinnassa mietitään, pitäisikö maksaa korvauksia perheelle, joka on kuullut vastoin omaa tahtoaan uskonnollista musiikkia, perussuomalaiset kirjoittavat.

– Ei pidä unohtaa, että osa suomalaisista on hyväksynyt senkin, että yliopiston oppitunneilla opettaja näyttää oppilailleen videoita, joissa tyydyttää itseään tunkemalla hedelmiä takapuoleensa. Jos näihin asioihin ei puututa, niin ei tarvitse ihmetellä, miksi ne yleistyvät. Perussuomalaiset haluaa pitää koulut sellaisina, mihin ne on tarkoitettu.

PS on jatkossakin lähikoulujen puolella

Jotta kenellekään ei jäisi sellaista kuvitelmaa, että edellä mainitut olisivat ainoat asiat perussuomalaisten koulutuspolitiikassa, avaavat Forssan seudun Perussuomalaiset hieman sitä, mitä asioita he muun muassa tulevat ajamaan.

– Seutumme paikkakunnilla on varmasti tulossa kouluverkkoselvityksiä. Aiomme jatkossakin olla lähikoulujen puolella niin kauan kuin oppilaita on riittävästi ja rakennukset ovat kunnossa. Moni muukin asia pitää ottaa huomioon päätöksissä kuten rakennusten tulevaisuus. Jokainen rakennus ei mene yhtä helposti kaupaksi tai vuokralle. Päättäjien on huomioitava, että kustannukset jäävät tyhjistäkin rakennuksista kaupungille. Huomionarvoista on sekin, että rakennuksissa on useimmiten myös harrastustoimintaa, perussuomalaiset kertovat.

Kouluissa oleellisinta on lasten oppiminen

Forssan seudun Perussuomalaisten mielestä on tärkeää, että lapsia ja nuoria kuunnellaan jatkossakin heitä koskevissa asioissa. Ideologinen motiivi ei saa ohittaa lasten ja nuorten mielipiteitä esimerkiksi kouluruokailusta päätettäessä. On panostettava siihen, että mahdollisimman moni syö joka päivä. Se on myös jaksamisen ja oppimisen kannalta tärkeää.

– Kouluissa oleellisinta on se, että lapset oppivat siellä. Sen takia perussuomalaiset tulevat olemaan jatkossakin sen kannalla, että kännyköitä ei sallita oppitunneilla. Kännykät aiheuttavat ylimääräistä häiriötä ja haittaavat opiskelua. Lisäksi kaikille on taattava turvallinen oppimisympäristö. Yhdenkään lapsen ei tulisi joutua pelkäämään koulupäivää jo etukäteen.

– Jos kouluissa tapahtuu pahoinpitelyjä, niin tapaukset on otettava vakavasti. Tekijä ei voi jäädä ilman seurauksia tai muuten toiminta jatkuu. Kovimmissa tapauksissa jopa rikosilmoituksen on oltava vaihtoehto, päättävät Forssan perussuomalaiset kirjoituksensa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

14-vuotias järkyttyi: Helsinkiläinen koulu jakoi äidinkielen tunnilla härskin seksikirjan oppilaille luettavaksi – ”Hinkkausseksiä”, ”Kuinka k****n saa syvälle suuhun”, ”Ota avuksi banaani”

25.11.2024 |14:41

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
3.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
8.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää