Juho Eerola: Päätösvallan siirtäminen takaisin kansallisille parlamenteille tulee aloittaa asteittain, ja siten että lähdetään liikkeelle alueilta, jotka eivät alun alkaenkaan kuulu EU:lle. EU:n tulisi keskittyä lähinnä talouteen ja kauppaan, ei juuri muuhun.
Simon Elo: Suomessa on järjestettävä EU-kansanäänestys vuoden 2017 loppuun mennessä sen jälkeen kun jäsenyysehdoista on ensin neuvoteltu EU:n kanssa. Annan vallan konkreettisesti kansan käsiin.
Neuvotteluissa Suomen edustajien pitää osata olla oikealla tavalla hankalia. On vedettävä kotiin päin, ei Brysseliin päin.Erkki Havansi
Jussi Halla-aho: EU-jäsenyyden puitteissa päätösvaltaa voidaan palauttaa karsimalla niitä alueita, joilla unionilla on toimivaltaa, sekä vähentämällä europarlamentin valtaa jäsenmaita edustavan neuvoston hyväksi.
Erkki Havansi: Kuten Hollanti teki, tulee Suomenkin lähettää Brysseliin pitkä lista asioista, joissa vaadimme, että EU lopettaa aiheettoman ja toissijaisuusperiaatteen vastaisen sekaantumisensa Suomen asioihin. Ja neuvotteluissa Suomen edustajien pitää osata olla oikealla tavalla hankalia. On vedettävä kotiin päin, ei Brysseliin päin.
Laura Huhtasaari: Nykymuotoinen EU tulisi keventää ja purkaa. Brysselin keskusjohtoiseen määräysvaltaan ei jäsenmaiden tule enää suostua. Puhumattakaan lisätä integraatiota, mitä vanhat puolueet haluavat tehdä. Suomeen sovelletaan lainsäädäntöä, joka ei lähde omista tarpeistamme, vaan perustuu suurten EU-maiden ja suurten yritysten etuun. EU:ssa tehtävien lakien sisältö perustuu aika pitkälle firmojen lobbaukseen. EU tulisi ohjata itsenäisten valtioiden vapaakauppa-alueeksi, jossa kukin maa voisi valita sellaisen valuutan tai valuutta-alueen, joka parhaiten vastaisi sen etuja. Yhteistyötä voi tehdä vain sellainen maa, jolla on päätösvalta omista asioistaan.
Toimi Kankaanniemi: EU pitää purkaa ennen kuin se romahtaa. Tilalle pitää luoda koko Euroopan kattava yhteisin pelisäännöin toimiva vapaakauppa-alue. Samalla euroalue tulee jakaa kolmeen sisäisesti homogeeniseen valuutta-alueeseen. Tämän jälkeen Suomea koskevat lait ja budjetti päätetään eduskunnassa, jolle päätösvalta kuuluu perustuslakimme mukaan.
Jani Kolehmainen: Laitetaan EU remonttiin! Vaalien jälkeen liittoudutaan muiden EU-kriittisten puolueiden kanssa ja saavutetaan tarpeeksi suuri ryhmä parlamenttiin, jolloin voimme aloittaa neuvottelut EU-jäsenmaita koskevien velvoitteiden keventämisestä ja päätösvallan palauttamisesta kansalliselle tasolle.
Marko Kulpakko: Annettu ääni perussuomalaisille palauttaa suomalaisille päätösvallan!
Maria Lohela: Yksi ihminen ei voi muuttaa järjestelmää. Poliittisen suunnan myös kotimaassa on muututtava, jotta päätöksissä voidaan entistä paremmin huomioida kansallinen etu. EU:n sopimuksia tulisi tarkastella uudelleen.
Anne Louhelainen: EU:sta tulevaa sääntelyä tulee vähentää ja myös jo voimassa olevaa säätelyä purkaa. Uutta sääntelyä on tehty entisten päälle, mitään purkamatta pois. Komissiossa on yli 33 000 virkamiestä valmistelemassa uutta sääntelyä. On tärkeää vaikuttaa vahvemmin komission ohjelmaan ja kaikkiin sieltä tuleviin lakiesityksiin. Suomalaisten kansallista näkökulmaa pitää tuoda paremmin esiin.
Ilkka Matinpalo: 1. Lähdemme mukaan Iso-Britannian David Cameronin etenemismalliin mukaan lukien kansanäänestys. 2. Estämme uusien turhien EU-direktiivien läpimenon. 3. Teemme ”kirves-inventaarion” eli lähdemme kumoamaan turhia jo olemassa olevia direktiivejä. 4. Siltä osin kuin direktiiveissä on vain EU:n suosituksia, poistamme turhan sääntelyn myös omista laeistamme.
Pirkko Mattila: Perussopimuksia tulee voida muuttaa vedoten siihen, että eurotalous on aiheuttanut Suomelle jatkuvan taantuman ja pahenevan työttömyyden, myös velkaantumiskehityksen. Lisäksi Suomen on käytettävä kansallista päätösvaltaa, jota sillä on, implementoimme direktiivit aivan liian etupainotteisesti ja kireälle tasolle. Vallan palauttaminen on välttämätöntä talouden tilanteen takia.
Piritta Poikonen: Pienenä ensiapuna toimisi jo pelkkä palaaminen nykyisten perussopimusten noudattamiseen. Nythän EU rohmuaa valtaa nykysopimusten ohi ja yli. Tarvitsemme uudistushaluisten kriittisten voimien voiton EU-vaaleissa, jotta EU:n hallitsematon rönsyily saadaan kuriin. Sen jälkeen voimme alkaa suunnitella jopa perussopimusten muuttamista niitä supistavaan suuntaan.
Sakari Puisto: Talouden kannalta Suomen on keskeistä kuulua Euroopan talousalueeseen ETA:aan, turvallisuuden kannalta Natoon. EU:ta ja euroa en kaipaa, niistä voidaan vaikka erota että saadaan päätösvalta takaisin.
Pirkko Ruohonen-Lerner: EU:n kanssa tulee neuvotella uusista sopimuksista. Tavoitteena tulee olla EU-byrokratian purkaminen eli hallinnon sekä kustannusten keventäminen. Päätöksenteko pitää saada takaisin mahdollisimman lähelle kansalaista, kuntiin ja kansallisvaltioihin. Europarlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus on ollut alhainen, sillä monen mielestä EU-tason päätöksenteko on liian kaukana eikä se siksi kiinnosta.
Sampo Terho: EU-komission pitää pyytää jäsenmailta, elinkeinoelämältä ja kansalaisjärjestöiltä palautetta siitä, mikä sääntely on niille tarpeellista ja mikä haitallista. Sen jälkeen sääntelyä on purettava ja EU:n valtaoikeuksia rajattava huomattavasti – eli on alettava keskittyä oleelliseen. Näin päätösvalta palaisi monissa asioissa lähemmäs kansalaisia.
Maria Tolppanen: Palauttaisin unionin juurilleen rauhanliikkeeksi ja vapaakaupan edistäjäksi. Purkaisin pankkiunionin ja antaisin valtioiden hoitaa itse oman pankki-, raha- ja finanssipolitiikkansa. Siirtäisin tukipolitiikan kokonaan pankkien lainaharteille ja lopettaisin EU:n omien sääntöjenkin vastaisen ongelmatalouksien vastuun siirtämisen muiden valtioiden kansalaisten maksettavaksi. Poistaisin EU:lta vallan puuttua kansallisiin sosiaaliturva-asioihin. Näillä toimilla saataisiin päätösvaltaa Suomeen.
Mauno Vanhala: Päätösvaltaa ei pysty palauttamaan muuten kuin eroamalla EU:sta ja ymmärtääkseni siitä vallitsee jonkinlainen konsensus, ettei perussuomalaiset tässä vaiheessa aktiivisesti aja eroa EU:sta. Suomi kyllä voisi Hollannin ja Ison-Britannian tapaan käydä EU:n kanssa asioita, jotka voitaisiin palauttaa kansalliseen päätäntään.
Juha Väätäinen: Eroamalla ensin eurosta, joka tuhoaa meille liian kovana valuuttana Suomen vientimarkkinat ja koko taloutemme. Suomessa tulee järjestää uusi kansanäänestys EU:sta. Ollako vaiko ei olla – to be or not to be – siinäpä kysymys kansalle EU:sta ja sen jäsenyydestä! Kansa asialle, ei pöhöttyneet poliitikot!
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 6/2014 -lehdessä.