Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Eurovaaliehdokas Sebastian Tynkkynen: ”EU:n on ulkoistettava turvapaikanhaku”

28.05.2024 |20:52

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sebastian Tynkkynen haluaa herätellä Euroopan unionia maahanmuuton ongelmiin.

– EU:ssa suhtaudutaan naiivisti maahanmuuton globaaliin haasteeseen. Ratkaisuksi hyväksytään EU:ssa ihmisten siirtely elintasoperäisesti, mutta tällainen politiikka vain romauttaa elintason myös vastaanottavissa maissa eivätkä lähettäjämaat hyödy ratkaisusta mitenkään, Sebastian Tynkkynen sanoo.

Hänen mielestään unioni pitäisi saada ymmärtämään, kuinka isosta haasteesta siirtolaistulvassa on kyse.

– Turvapaikanhaku on pakko ulkoistaa EU:n ulkopuolelle, koska muuten järjestelmää aletaan käyttämään yhä laajemmin siirtolaisuuden kanavana, Tynkkynen toteaa.

Kansallisvaltioita vahvistettava

Tynkkynen on perussuomalaisten eurovaaliehdokkaana. Hän on 35-vuotias ja asuu Oulussa. Miehen harrastuksiin kuuluvat lentopallo, piano ja valokuvaus.

Tynkkysen mielestä Suomen asioihin vaikuttaminen tapahtuu ensisijaisesti EU:sta käsin. Unionin liittovaltiokehitys ei saa Tynkkyseltä kannatusta.

– Niin Suomen kuin muidenkin EU:n jäsenmaiden osalta pitää mennä kansallisvaltioiden itsenäisyyttä kunnioittavaan ja palauttavaan suuntaan, Tynkkynen vaatii.

Kolmas maa -malli käyttöön

EU:n turvallisuuspolitiikan kehittämisessä Tynkkynen katsoo Naton suuntaan.

– Turvallisuuden puolustuksellinen ulottuvuus tulee rakentaa Natosta käsin, kuten suurin osa valtioista jo Natoon kuuluukin. Sen sijaan EU:lla on iso rooli sisäisessä turvallisuudessa, johon liittyy massasiirtolaisuuden pysäyttäminen EU:n ulkorajoille, Tynkkynen sanoo.

Tynkkysen mukaan EU:ssa on kaikkein tärkeintä vauhdilla rakentaa kolmas maa -malli, jossa turvapaikkahakemukset ja suojan antaminen hoidetaan EU:n ulkorajojen toisella puolella.

– Afrikan väkiluku on kolminkertainen EU:n jäsenmaiden väkilukuun verrattuna, ja nuorena maanosana Afrikan syntyvyys on hyvin korkeaa. Haaste ja Ruanda-mallin käyttöönoton kiireellisyys korostuvat, Tynkkynen toteaa.

 

Mika Rinne


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”

25.01.2025 |21:52
3.
Suomen uutiset logo

Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja

24.01.2025 |20:21
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
7.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
8.
Suomen uutiset logo

Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia

24.01.2025 |09:46
9.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää