MATTI MATIKAINEN
Eurovaaliehdokas Reijonen: ”Suomen pidettävä parempaa huolta omista kansallisista eduistaan”
Suomessa on paljon haasteellisemmat elinolosuhteet kuin monessa muussa EU-maassa. Vuodenaikojen vaihtelut, kylmät talvet ja pitkät välimatkat tekevät arjen asioista selviytymisestä Suomessa haasteellisempaa kuin eteläisen Euroopan maissa, muistuttaa perussuomalaisten eurovaaliehdokas Minna Reijonen.
Tuore kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Minna Reijonen pitää valtavan tärkeänä sitä, että Suomen erityispiirteitä pidettäisiin EU:ssa esillä mahdollisimman monella eri tasolla.
Suomen pitää osata paremmin lobata omaa etuaan esimerkiksi metsä- ja maatalouspolitiikassa ja ottaa mallia siitä, miten muissa EU-maissa nämä asiat hoidetaan.
– Se ei pelkästään riitä, että käydään vain lobbaamassa, vaan asioita on pidettävä esillä koko ajan. Myös päätöksenteon tasolla on tärkeää pitää huolta Suomen erityisistä eduista ja toimia yhteistyössä muiden EU-maiden kanssa, jotta näitä asioita saataisiin edistettyä, Reijonen kertoo.
Huoltovarmuus turvataan vain säilyttämällä maatilat
Jotta tässä onnistuttaisiin, on tärkeää olla mukana sellaisessa ryhmässä, jossa päästään vaikuttamaan.
– Maataloudelle ei saa asettaa liian tiukkoja kriteereitä. Maataloustukia ei saa karsia pois, kuten jotkin ryhmät ovat esittäneet. Käsittääkseni keskustakin kuuluu sellaiseen ryhmään, joka ajaa maataloustukien leikkaamista.
– Maatalouteen ei saa säätää liian tiukkoja direktiivejä ja asetuksia. Huoltovarmuus turvataan vain siten, että maatilat säilyvät. On turvattava oma kotimainen lähiruoka ja maatalouden elinmahdollisuudet, sanoo Reijonen.
Suomi on pidettävä Suomena
Minna Reijonen on hyvin huolestunut EU:n liittovaltiokehityksestä, joka ei saisi edetä tämän pidemmälle. Reijonen mielestä olisi valitettavaa, jos Euroopassa olisi vain yksi valtio, jonka pillin mukaan Suomessakin jouduttaisiin tanssimaan.
– Suomi on pidettävä Suomena ja estettävä se, ettemme joudu täällä tanssimaan muiden maiden ehdoilla. Siihen tarvitaan eurokriittistä ryhmää, Reijonen toteaa.
Suurin osa asioista päätetään Brysselissä
Äänestäjien olisi hyvin tärkeätä tietää, miten suuri merkitys EU:lla ja Brysselin päätöksenteolla on suomalaisten elämään. Tällä hetkellä jo noin 70 prosenttia päätöksistä ja lainsäädännöstä tulee EU:lta.
Reijonen pitää erittäin valitettavana sitä, että yhä enemmän kansallisesta päätöksenteosta katoaa Brysseliin.
– Sekin tulee monelle yllätyksenä, että suomalaiset puolueet eivät Euroopan parlamentissa välttämättä istu samoissa ryhmissä kuin Suomessa. Euroopan parlamentin puolueryhmät ovat verrattavissa vaaliliittoihin.
– Olisi hyvin tärkeää, että ihmiset äänestävät myös eurovaaleissa. Viime EU-vaaleissa jokainen puolue tarvitsi yhteensä yli satatuhatta ääntä, että sai edes yhden edustajansa parlamenttiin. Luultavasti näin on myös näissä vaaleissa. EU-tietoutta ja äänestämisen tärkeyttä tulisi painottaa kansalle, Reijonen sanoo.
MIKA MÄNNISTÖ
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Eurovaaliehdokas Heltimoinen: ”Suomen on vaadittava EU:lta täyttä kompensaatiota vastuun kantamisesta”
Eurovaaliehdokas Nieminen: ”Kansalliset sisärajat saatava omaan hallintaan”
Eurovaaliehdokas Raatikainen: Hallitsematon maahanmuutto pysäytettävä tai terrori-iskujen määrä kasvaa entisestään
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.