Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Eurovaaliehdokas Peltokangas: Se väestömassa, joka Eurooppaan on tullut, aiheuttaa valtavia ongelmia EU:n jäsenmaille ja näiden maiden kulttuureille

20.05.2019 |10:31

EU:n turvapaikkapolitiikan uudistamisesta on puhuttu paljon, mutta asian eteen ei ole tehty mitään. Kansanedustaja, eurovaaliehdokas Mauri Peltokangas vaatii Euroopan unionia sulkemaan ulkorajansa ja noudattamaan omia sääntöjään.

Nykyisellään EU ei noudata omia sääntöjään, josta on seurannut unionin jäseninä oleville kansallisvaltioille valtavasti ongelmia, joihin syypää on EU itse.

Koska Euroopan unionin pitäisi muodostua itsenäisistä kansallisvaltioista, tulisi niiden tahtotila ottaa huomioon politiikan kaikilla osa-alueilla – myös maahanmuuttokysymyksessä.

– Jos osa jäsenmaista haluaa rajoittaa haittamaahanmuuttoa alueilleen, pitäisi niiden tahtoa myös kunnioittaa päätöksenteossa. Jos kaikki EU:n jäsenmaat eivät tätä halua, on seurauksena mahdoton himmeli. Ei voi olla niin, että unionin sisällä on kahdenlaisia sääntöjä, sanoo eurovaaliehdokas Mauri Peltokangas.

Eroon sääntöhelvetistä ja direktiivihimmelistä

Peltokankaan mielestä jokaisen EU:n ulkorajoilla sijaitsevan jäsenmaan tulisi pitää ulkorajat suljettuina. Käytännössä tästä tekee vaikeaa se, että EU nykyisellään on melkoinen lakien ja säännösten sekamelska.

Jos joku keksisi ratkaisun siihen, miten EU:n ulkorajat saisi tukittua, oltaisiin jo paljon viisaampia. Jos tämä ei onnistu, herää kysymys, onko järkevää pitää valtavilla summilla yllä nykyisenkaltaista hallintohimmeliä.

– Se väestömassa, joka Eurooppaan on tullut, aiheuttaa valtavia ongelmia EU:n jäsenmaille ja näiden maiden kulttuureille. Yksiselitteinen ratkaisu ongelmiin on se, että palataan EU:n alkuperäiseen ideaan, itsenäisten kansallisvaltioiden kaupankäyntiä edistävään yhteisöön ja hankkiudutaan eroon tästä sääntöhelvetistä ja direktiivihimmelistä.

– Varsinkin Keski-Euroopassa tuotetaan paljon Keski-Euroopan maita palvelevia direktiivejä, joita pohjoisessa Suomessa pilkuntarkasti noudatetaan itselle haitallisella tavalla, Peltokangas kertoo.

Passintarkastus ei ole vapaan liikkumisen este

Vapaa liikkuvuus on sinänsä ihan kiva asia, mutta jokaisella kansallisvaltiolla pitäisi olla oikeus päättää omista rajoistaan ja passintarkastuksesta ilman mitään määräaikoja.

Peltokankaan omien kokemusten mukaan liikkuminen on jopa nopeampaa silloin, kun passit tarkastetaan, kun matkustajat eivät liiku yhtenä karjalaumana.

– Suomen tulee olla kaikessa EU:hun liittyvässä paljon nykyistä itsekkäämpi oman kansan eduksi, aivan ehdottomasti, Peltokangas toteaa.

Suunnan muuttaminen on vielä mahdollista

EU:n liittovaltiokehityksen pysäyttäminen on käytännön tasolla haasteellista, koska ihmisille on vuosikymmenien saatossa syötetty niin paljon väärää tietoa siitä, mitä tämä kaikki ihanuus oikein on.

Ja koska tavallisia ihmisiä eivät yleensä EU-asiat niin kiinnosta, ei moni huomaa, mitä kohti ollaan pikkuhiljaa menossa.

– Nyt äänestäjillä on mahdollisuus äänestää sellainen porukka europarlamenttiin, jonka avulla on vielä mahdollista muuttaa suuntaa ja kehittää EU:sta sellainen työkalu, josta olisi hyötyä kansallisvaltioiden kaupankäynnille ja miksei myös kulttuurivaihdolle – nimenomaan Euroopan sisällä, sanoo Peltokangas.

Suomen itsenäisyyden rippeet vaakalaudalla

Liittovaltiokehityksen pysäyttäminen onnistuu vain demokraattisin keinoin. Ei ole realistista olettaa, että suurempi joukko unionin jäsenmaita lähtisi yhtäkkiä eroamaan EU:sta nyt kun asioiden on annettu mennä jo näin pitkälle.

Peltokangas kannustaakin äänestäjiä lähtemään vielä kerran sankoin joukoin vaaliuurnille, vaikka eduskuntavaalit olivatkin juuri. Nyt on paikka näyttää, että suomalaiset ovat saaneet tarpeekseen.

– Nyt on kysymys Suomen itsenäisyyden rippeiden säilyttämisestä. On isänmaallinen teko antaa äänensä kansallismieliselle ehdokkaalle. Kaikki sohvalle istumaan jäävät antavat äänensä federalisteille ja maansa myyjille, Peltokangas jyrähtää.

MIKA MÄNNISTÖ


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää