MATTI MATIKAINEN
Eurovaaliehdokas Kaisa Garedew: ”Jokaisen maan tulee huolehtia omasta taloudestaan”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii, että Suomen itsenäinen päätöksenteko on säilytettävä ja itsenäisyyttä tulee puolustaa EU:ssa.
Kaisa Garedew valittiin Jyväskylän kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen vuoden 2021 kuntavaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa Garedew äänestettiin eduskuntaan, jossa hän törmäsi massiiviseen EU-sääntelyyn.
– Siellä tuli vastaan aivan pähkähulluja esityksiä, jotka perustuivat ideologiseen ilmaston pelastamiseen. Surullisinta oli huomata se, että Suomi on tässä kaikessa mukana, hän huokaa.
Ellei nykymeno muutu, niin Garedew haluaa Suomen eroavan EU-jäsenyydestä.
– Haluaisin Suomen eroavan EU:sta välittömästi. Todellisuudessa se ei vielä ole realistista, koska tässä maassa on vielä liikaa sinisilmäisiä EU:n ihannoitsijoita.
Hän tietää, ettei ero EU:sta tapahtuisi kädenkäänteessä.
– Nyt olisi kuitenkin ennalta valmisteltava lainsäädäntöä koskien sitä, miten eurosta voisi järkevästi erota ja miten EU:sta eronneet maat pystyisivät käymään kauppaa menestyksekkäästi, Garedew katsoo.
EU köyhdyttää suomalaisia
Jyväskylässä asuva Garedew on perussuomalaisten ehdokkaana kesäkuun EU-vaaleissa. Hänestä tärkein työ meppinä olisi saattaa kansalaisten tietoon se, miten paljon EU kurjistaa ja köyhdyttää tavallisen suomalaisen elämää.
– Kansalaiset näköjään hyväksyvät mitä tahansa, mikä on esitetty ilmastonmuutoksen varjolla. Sen varjolla kääritään suuret rahat niin tavallisilta kansalaisilta kuin yrittäjiltä ja valtioiltakin. Ilmasto on hyvä keino rahastaa ja hallita. Siinä on EU onnistunut valitettavan hyvin.
– Toki suomalaiset yritykset ovat jo oppineet tekemään kauppaa hiilineutraalisuudella ja hyödyntämään massiivisia EU:n tukirahoja hankkeisiinsa.
Garedewin mukaan EU-jäsenyys merkitsee suurimmaksi osaksi sitä, että suomalaiset joutuvat tanssimaan EU:n pillin mukaan.
– Sen takia on erittäin tärkeää pyrkiä vaikuttamaan EU:n päätöksiin niin, että ne tuottaisivat mahdollisimman vähän haittaa ja kustannuksia Suomelle ja suomalaisille.
Eurojäsenyys on Garedewin näkemyksen mukaan Suomelle taloudellinen haitta.
– En hyväksy yhteistä velanottoa. Jokaisen maan tulee huolehtia omasta taloudestaan. Ylikireä EU-sääntely tappaa kilpailukyvyn, tuo lisää byrokratiaa ja käy kalliiksi. EU:n varojen käytön laajentaminen on lopetettava, Garedew katsoo.
Suomen etu ensin
Garedew painottaa, että suomalaisen mepin tärkein tehtävä parlamentissa on ajaa Suomen etua.
– Rehellisesti ottaen näen tekopyhänä EU:n kritisoimisen vain eduskunnasta käsin, jos en itse olisi valmis menemään EU-parlamenttiin ja vaikuttamaan asioihin siellä, Garedew toteaa.
Hänen mielestään EU:n tulee pitää kyntensä erossa Suomen metsistä ja teollisuudesta.
– Suomella tulee säilyä itsenäinen päätäntävalta omista asioistamme. EU:n ilmastoideologia ja ympäristöpolitiikka on estettävä, sillä se tekee maataloudesta kallista, lisää turhaa byrokratiaa ja tuhoaa maatalouden toimintamahdollisuudet.
– EU:lle ei kuulu metsäpolitiikka eikä maankäytön sääntely, joka estää maatalouden investoinnit. Metsämme kuuluvat Suomelle, Garedew tiivistää.
Hänestä Suomen tulisi saada pohjoisen sijaintinsa, pitkien välimatkojen ja kylmien olosuhteiden takia reiluja helpotuksia, tukia ja erivapauksia suhteessa Manner-Euroopan maihin.
– Koko maapallon pelastaminen ja hiilineutraalisuustavoitteet tulisi heittää romukoppaan. Ei Suomi, eikä edes Eurooppa, pysty pelastamaan maapalloa, vaikka kuinka hankaloittaisi kansalaistensa elämää yhä tiukemmilla säännöillä ja maksuilla, Garedew lausuu.
EU:n ulkorajat turvattava
Hybridivaikuttaminen on nykytodellisuutta, jota ei tunnettu pakolaissopimuksia solmittaessa. Garedew keskeyttäisi turvapaikkahakemusten vastaanottamisen, jos sen taustalla on vieraan valtion vaikuttamisyritys.
– Kannatan turvapaikanhaun ulkoistamista EU:n ulkopuolelle turvalliseen kolmanteen maahan Ruanda-mallin mukaan. Islam on nähtävä uhkana koko Euroopalle, ja sen vaatimat muutokset yhteiskuntiimme on estettävä, Garedew kertoo.
Hän ei kannata EU:n yhteistä työperäisen maahanmuuton edistämistä unionin ulkopuolisista maista ja kiristäisi EU:n turvapaikkapolitiikkaa.
– Muuttoliikettä Eurooppaan on saatava rajoitettua. EU:n maahanmuuttopolitiikassa tärkeintä on se, että unionin ulkorajojen valvontaa erityisesti etelässä ja kaakossa vahvistetaan niin, että laiton maahanmuutto loppuu.
Garedew haluaa jatkaa tiukkoja Venäjä-pakotteita ja Venäjän keskuspankilta jäädytettyjen varojen käyttämistä Ukrainan tukemiseen.
– Komission tulee tehdä täyskäännös ideologisessa ajattelussaan. Tuki Euroopan ulkorajavaltioille on elintärkeää, kun nämä suojelevat Euroopan rajoja, Garedew sanoo.
Hän haluaa tiivistää EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa uhkaavan Venäjän torjumiseksi, mutta kansallinen huoltovarmuus ei saa vaarantua.
Liittovaltiokehitys on estettävä
46-vuotias Garedew on perheenäiti Jyväskylästä. Perheeseen kuuluu aviomies ja viisi lasta. Garedewin mielestä perheet ovat yhteiskunnan perusta.
– Minulla ja insinöörimiehelläni on viisi ihanaa lasta, ja asumme Jyväskylässä. Avomieheni on työni suurin tukija, sillä jaamme yhteiset perussuomalaiset arvot, Garedew kertoo.
Mikäli Garadew valittaisiin europarlamentaarikoksi, niin hänen tavoitteenaan olisi vahvistaa Suomen kansallista itsemääräämisoikeutta.
– EU:ssa ei saa ottaa käsittelyyn asiaa, joka voidaan päättää jäsenvaltiossa. Nykyisiä Suomelle vahingollisia EU-säädöksiä tulee samalla periaatteella purkaa. EU:ssa on valtavasti huippupalkkaisia virkamiehiä. Byrokratiaa on purettava ja päätösvaltaa palautettava jäsenmaihin. Tämä osaltaan lisää itsemääräämisoikeuttamme, hän sanoo.
Garedew haluaa estää liittovaltiokehityksen.
– Päätöksenteossa Suomen kansallisen edun on tultava aina ensin. Uudenlainen isänmaallinen ja konservatiivinen Eurooppa on tavoitteeni.
Hänen mukaansa tiukan ja kovan politiikan keinot on otettava käyttöön.
– Se voi tarkoittaa äänestämistä enemmistön kantaa vastaan, jos jokin Suomelle epäedullinen esitys etenee siitä huolimatta. Euroopan komissio ei saa ylittää asemaansa ja valtaansa! Garedew korostaa.
Mika Rinne
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Suomen etu EU-sääntely Eurovaalit 2024 ilmastoideologia metsäpolitiikka EU:n ulkorajat hybridivaikuttaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikka liittovaltiokehitys eurovaaliehdokkaat Kaisa Garedew EU-ero ympäristöpolitiikka Ilmastonmuutos Huoltovarmuus Maatalous Kilpailukyky
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Perussuomalaiset: EU:n ilmasto- ja ympäristöpolitiikka, joka uhkaa Suomen maatalouden kannattavuutta, on torjuttava
Purra: EU-liittovaltiokehityksen vastustaminen vaatii konkreettisia toimia – ”Taloudellisen yhteisvastuun hivuttaminen käyttämällä ilmastopolitiikkaa tekosyynä ei ole hyväksyttävää”
Koponen: Pakkausjäteasetus on järjettömän kallis ja turha Suomessa – “Juuri tällaisia älyvapaita Suomen edun vastaisia asetuksia pitää osata vastustaa”
Eurovaaliehdokas Garedew vaatii suunnanmuutosta Euroopan parlamenttiin: Suomen itsenäisyyttä tulee puolustaa ja vahvistaa myös EU:ssa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".
Panttivankien vapautuksesta mauton spektaakkeli – terroristijärjestö Hamas antoi helvetistä palanneille karamelleja sekä diplomin
Kolmen israelilaisen panttivangin 470 päivää kestänyt helvetti päättyi mauttomalla tavalla terroristijärjestö Hamasin järjestämään viimeiseen nöyryytykseen. Helvetistä palanneet naiset saivat lähtiäislahjaksi terroristien valokuvia, Gazan kartan sekä karamelleja diplomin kera. Riippumattoman median on päästävä pikaisesti Gazan alueelle selvittämään, mikä on totuus propagandan takana.