Juha Väätäinen kokee olevansa ”mepiksi erittäin käyttökelpoinen paitsi suomalaisten, myös eurooppalaisten kannalta”.
– Olen puolueen hyvä työväline; Suomi-henkinen ja Eurooppa-myönteinen, mutta vakaasti EU-kriittinen ja eurovastainen. En hyväksy unionia muodossa, millaiseksi se on kehittynyt. Vastustan eurovaluuttaa, koska se on väline viedä EU liittovaltioon, joka on demokratian irvikuva. Vastustan yhteisvastuita, emme tarvitse pankkiunionia, emme yhteistä verotusta emmekä yhteistä sosiaalipolitiikkaa, Väätäinen jyrisee.
Väätäinen uskoo vakaasti, että euro vielä tuhoaa Suomen talouden, kuten se on tehnyt jo monelle Etelä-Euroopan maalle.
– EU kiristää, euro kurjistaa, mutta lopulta perussuomalaiset vapauttaa, uskoo Väätäinen.
Budjettivalta kuuluu eduskunnalle
Väätäinen painottaa, että budjettivallan tulee kuulua jokaisen itsenäisen valtion eduskunnalle. Liukumaa liittovaltion suuntaan on Suomessa jo tapahtunut, kun valtaa on siirretty Arkadianmäeltä Brysseliin. Tämä kehitys on pysäytettävä.
– Palkkoja ollaan ajamassa alas! Etelä-Euroopassa on lukuisia esimerkkejä siitä, mihin tämä kehitys johtaa. Se on tuhoisa EU:n tie, jota jyrkästi vastustan, varmasti omankin puolueeni jyrkimpänä eurokriitikkona. Unioni pitää pitkälti purkaa ja euro uusia, sillä se ei tällaisenaan toimi.
Väätäinen näkee EU:ssa myös myönteistä. EU:n alkuperäinen idea talous-, vapaakauppa- ja tullialueesta EU-maiden kilpailukyvyn ylläpitämiseksi on edelleen erinomainen ajatus, johon on palattava takaisin.
– Oma intressini Brysselissä on liikenneinframme kehittäminen. Pitkien etäisyyksien Suomessa on malmeja, mineraaleja ja puuta, josta hyötyisi koko Eurooppa, mutta niiden saatavuuden varmistamiseksi EU:n liikennerahoista tarvitaan Suomeen 300 miljoonaa vuodessa, 1,8 prosentin maksuosuutemme suhteessa. Tämä on kerrottava eurooppalaisille. Siinä työmaata minulle!
Maahanmuutto nykymuodossaan ei ratkaise työvoimapulaa eikä paranna huoltosuhdetta sen enempää Suomessa kuin muuallakaan Euroopassa. Päinvastoin, koska EU:ssa maahanmuutto on karannut käsistä. Suomessa on valtava työttömien ja eläkeläisten reservi, joka pidetään poissa työelämästä korkean ja jäykän verotusjärjestelmän vuoksi.
– Malleja toimivampiin verojärjestelmiin löytyy maailmalta. Ne on hyödynnettävä niin Suomelle kuin muillekin EU-maille.
Työlahjakas monitaituri
Juha Väätäinen ampaisi Euroopan tietoisuuteen 70-luvulla Helsingissä juoksijana, joka voitti Euroopan mestaruuden sekä 5 000 että 10 000 metrin matkoilla ja on ainoana suomalaisena tullut äänestetyksi Euroopan parhaaksi urheilijaksi. Ammatiltaan hän on kansakoulunopettaja, elinkeinoasiamies, kansainvälisen kaupan konsultti ja taidemaalari, jolla on draamatutkinto Pieksämäen ammattikorkeakoulusta. Hän on asunut Espanjassa kymmenen vuotta, opiskellut Yhdysvalloissa ja viettänyt vuosia Keniassa, Portugalissa ja Etelä-Amerikassa.
– Mielenkiintoa monenlaisiin harrastuksiin olisi, mutta ei aikaa. Olen työlahjakas, nousen aamulla puoli kuusi ja lopetan työt kymmenen aikaan illalla. Perheeni on henkireikäni, olen ollut Liisani kanssa naimisissa 40 vuotta ja meillä on kaksi lasta ja kaksi lapsenlasta. Puhun suomea, ruotsia, englantia, espanjaa ja saksaa. Nukun ja syön hyvin ja seurustelen perheeni kanssa silloin kun aikaa jää.
Eurovaalikampanjansa aikana Juha Väätäinen kiertää 200 kuntaa, joista takana on jo kymmeniä. Hänellä on hyvin tarkkaan suunniteltu vaalibudjetti 50 000 euroa, joka ei vielä täysin ole kasassa.
– Kiertueeni teen ihmisten, paikallisyhdistysten ja piirien ehdoilla. EU-vaalit ovat puoluevaalit, joissa meidän perussuomalaisten tulee saavuttaa optimitulos, 3-4 edustajaa Brysseliin. Joka luulee eurovaaleja vain välivaaleiksi, erehtyy karvaasti. Jos mielimme voittaa eduskuntavaalit, on nämäkin vaalit voitettava ryminällä.
MIKA MÄNNISTÖ
FAKTAT – KUKA?
Nimi: Juha Väätäinen
Syntymäaika: 12.7.1941
Kotipaikka: Helsinki
Koulutus: Ylioppilas 1961 (Haapaveden yhteiskoulu), kansakoulunopettaja 1964 – 1968 (Oulun yliopisto), liikuntakasvatusstipendiaatti 1967 (Adams State College, USA), elinkeinoasiamiehen tutkinto 1984 (Helsingin yliopisto), draamatutkinto 1994 (Pieksämäen ammattikorkeakoulu), saarnalupatutkinto 1994 (Helsingin hiippakunta), organisaatiokonsultin tutkinto 1995 (Helsingin yliopisto), Englannin ja Saksan vienti- ja tuontikoulutus 1996 (Adulta), taidemaalari 2002 (yksityisoppilas).
Ammatti: Opettaja, taidemaalari, liikuntaneuvos
Tehtävät eduskunnassa: Valtiovarainvaliokunta (vj) 2011 -, liikennejaosto 2011 -, työ- ja elinkeinojaosto 2011 -, asunto- ja ympäristöjaosto (pj) 2011 -, ympäristövaliokunta 2011 -, Itämeren parlamentaarikkokonferenssin Suomen valtuuskunta 2011 –
Muut luottamustehtävät: Tontinvuokralaiset ry (pj) 2010-, Asukasliitto ry:n hallitus 2010-, Asumisen Hinta Alas (AHA) ry:n hallitus 2010-, Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto 2011-, Herttoniemen seurakuntaneuvosto 2011- |
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen 12/2013 -lehdessä.