MATTI MATIKAINEN
Eurovaaliehdokas Hakkarainen: Ilmastonmuutos on tekosyy kerätä rahat pois kansalta
Euroopan parlamenttiin pyrkivä Teuvo Hakkarainen on asettanut tavoitteekseen nostaa parlamentissa esille parempaa maa- ja metsätaloudellista tietotaitoa. Hakkarainen haluaa olla mukana pysäyttämässä liittovaltiokehitystä, jolloin valtaa palautetaan takaisin kansallisvaltioille. – EU:ssa ei ymmärretä pohjoisen maatalousalueen erityispiirteitä, ja siksi Suomeen kohdistuvat päätökset ovat yleensä huonoja, Hakkarainen sanoo.
Euroopan parlamenttiin ensimmäistä kertaa pyrkivä kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on kyllästynyt EU:n maa- ja metsätalouspoliittiseen sääntelyyn. Hakkaraisen mielestä suomalaiset ansaitsevat parempia maatalouspoliittisia päätöksiä EU:sta.
– Valiokuntatyö eduskunnassa on osoittanut konkreettisesti, kuinka paljon EU:ssa tehdään päätöksiä Suomen puolesta. Eduskunta toimii vain kumileimasimena EU-lainsäädännölle. Meillä suomalaisilla on tässä vain pieni hienosäädön mahdollisuus, ei juuri muuta.
– Käytännössä Suomen maatalouspolitiikan suunnasta määrätään Brysselissä. Siellä myös näköjään halutaan muuttaa Suomen metsät luonnonsuojelualueiksi, se on estettävä, Hakkarainen sanoo.
EU rajoittaa Suomen metsien hyödyntämistä
Hakkaraista harmittaa erityisesti se, että EU:ssa ei tunneta Suomen olosuhteita. Hakkarainen onkin asettanut tavoitteekseen nostaa Euroopan parlamentissa esille parempaa maa- ja metsätaloudellista tietotaitoa. Nykyisin EU jo rajoittaa suomalaisten mahdollisuuksia hyödyntää metsävarallisuuttaan.
– EU:ssa ei ymmärretä pohjoisen maatalousalueen erityispiirteitä, ja siksi Suomeen kohdistuvat päätökset ovat yleensä huonoja. Suomessa on korkeatasoista metsänhoidollista osaamista, ja sen seurauksena metsämme ovat erittäin hyvässä kunnossa. Metsien kasvu on hoidettu vastuullisesti, joten meillä olisi mahdollisuus käyttää metsiämme jopa enemmän kuin nyt tehdään, Hakkarainen sanoo.
Äskettäin kahdeksan EU-jäsenvaltiota allekirjoitti julkilausuman, jossa esitetään EU-budjetista käytettäväksi vähintään 25 prosenttia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Hakkarainen pudistelee päätään esitykselle.
– Tuo on täysin järjetön vaatimus tilanteessa, jossa pelkästään Kiinan ja Intian päästöt kasvavat vuosittain enemmän kuin Suomen kokonaispäästöt ovat. Ilmastonmuutos näyttää olevan vain uusi keino kerätä kansalaisilta rahat pois.
Suomen maataloustuotteet maailman parhaita
EU:n lainsäädäntöjärjestys on erilainen kuin Suomessa. Silti myös EU-parlamentissa lainsäädäntöehdotukset käsitellään valiokunnissa samaan tapaan kuten Suomessakin.
Hakkarainen on itse toiminut eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnassa vuodesta 2015 saakka. Hän aikoo hakeutua vastaavia asioita käsittelevään valiokuntaan myös EU:ssa.
Hakkarainen haluaa palauttaa Suomeen päätösvaltaa maataloustukipolitiikasta päättämiseen.
– Tilanne on sitä parempi, mitä enemmän saamme jatkossa itse päättää Suomen maatalouden tukemisesta. Suomen pohjoinen maatalousalue on aivan erilainen kuin Keski-Euroopassa ja ymmärrämme varmasti täällä paremmin, miten maataloutta pitäisi kehittää.
Hakkarainen nostaa esille Suomen maataloustuotteiden korkean laadun.
– Suomalaiset tuotteet ovat maailman parhaita. Se on pitkälti seurausta luonnon puhtaudesta. Vaikka meillä kasvukausi on lyhyt, talvikaudella pakkanen jäädyttää maaperän, jolloin routa tappaa bakteerit. Puhtaasta maasta saadaan puhdasta ruokaa.
EU:n pakotepolitiikka haitallista Suomelle
Hakkarainen harmittelee, että Suomi ei ole toistaiseksi onnistunut pitämään puoliaan EU:ssa, vaan unionissa suomalaisilta kuoritaan ”kermat päältä.”
– Suomalaiset ovat ehkä päässeet niihin pöytiin, joissa tehdään päätöksiä, mutta Suomen kannalta hyviä päätöksiä ei vain ole onnistuttu tekemään, kuten on nyt nähty. Olemme aivan liian kilttejä, vaikka Suomi on vuodesta toiseen EU:n nettomaksaja.
Nettomaksu kuvaa tilannetta, jossa jäsenvaltio maksaa EU:lle enemmän rahaa kuin unioni jäsenvaltiolle. Vuonna 2017 Suomen nettomaksu EU:lle oli jopa 275 miljoonaa euroa, joten pikkurahoista ei ole kyse.
Hakkarainen myös muistuttaa, että vientitaloudesta riippuvainen Suomi on kärsinyt pahasti EU:n Venäjään kohdistuvasta pakotepolitiikasta.
– Kun EU halusi panna kaupan poikki Venäjän kanssa, niin nämä pakotteet ovat iskeneet kaikista voimakkaimmin juuri Suomeen. Idänkaupan tyrehtymisen seurauksena olemme menettäneet ison summan rahaa.
– Venäläisissä kaupungeissa asuu miljoonia ihmisiä. Kyllä niihin menisi suomalaisia tuotteita vaikka kuinka paljon, jos vain saisimme takaisin mahdollisuudet tehdä kauppaa venäläisten kanssa, Hakkarainen sanoo.
Rajat ovat rakkautta omia kansalaisia kohtaan
EU:n keskeisiin periaatteisiin kuuluu työvoiman vapaa liikkuvuus, joka takaa EU-kansalaisille muun muassa oikeuden hakeutua työtehtäviin minne tahansa unionin jäsenvaltioon ilman muodollisia lupamenettelyitä.
Vapaan liikkuvuuden suosio on viime vuosina heikentynyt samalla, kun EU on osoittautunut kykenemättömäksi valvomaan ulkorajojaan. Vapaaseen liikkuvuuteen kyllästyminen oli myös keskeinen syy Britannian EU-eron taustalla.
Hakkarainen haluaa EU-parlamentissa purkaa vapaata liikkuvuutta ja palauttaa jäsenvaltioille valtaa omien rajojensa valvomiseen.
– Rajat ovat rakkautta valtion omia kansalaisia kohtaan. Vapaa liikkuvuus on tuonut mukanaan ongelmia, jotka ovat kaikkien tiedossa. Näitä ongelmia ei voida ratkaista pelkästään palkkaamalla lisää poliiseja ja viranomaisia, Hakkarainen sanoo.
EU-parlamentissa hän haluaa olla mukana kehittämässä EU:ta takaisin väljän kauppaliiton suuntaan, jolloin samalla unionin määräysvaltaa puuttua jäsenvaltioidensa asioihin vähennetään.
– Liittovaltiokehitys on pysäytettävä ja valta palautettava takaisin kansallisvaltioille.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vapaa liikkuvuus Ilmastonmuutos Rajavalvonta Kansallisvaltio Nettomaksaja maataloustuki Metsäteollisuus perussuomalaiset Eurovaalit Maatalous Teuvo Hakkarainen EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Halla-aho: Eurovaaleilla suuri ja välitön vaikutus kotimaan politiikkaan – “Mitä paremmin perussuomalaiset menestyvät, sitä enemmän muilla puolueilla puntti tutisee”
Hakkarainen: Olin henkilökohtaisesti Torniossa jarruttamassa maahanmuuttoa
Hakkarainen: “Alipalkkaiset laittomat syrjäyttävät suomalaiset työntekijät”
PS-Nuorten puheenjohtaja: Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia
Perussuomalaiset: Sitran ilmastokiristykset punavihreää pelottelua – “On käsittämätöntä, että suomalaisia syyllistetään oman auton käytöstä”
Muut puoluejohtajat esittävät kireää ilmastopolitiikkaa – Halla-aho: Liika kunnianhimo ajaa teollisuuden eniten saastuttaviin maihin
Ilmastohuolia EU:n tapaan: Varaa 50 prosenttia enemmän rahaa virkamiesten lentomatkailuun yksityiskoneilla
PS-Naiset: Jopa keskustapuolue hylkäämässä maaseudun – ruoantuotanto ja huoltovarmuus kriisissä
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää