PS ARKISTO
Eurovaaliehdokas Arto Luukkanen: ”Nyt rahaa pitää saada Brysselistä Suomeen”
Perussuomalaisten eurovaaliehdokas Arto Luukkanen ei katso hyvällä sitä, että raha virtaa Suomesta Euroopan unionin pohjattomaan pussiin.
– Rahan suunta on Suomesta poispäin EU:hun. Ollaan maksettu sinne tarpeeksi. Nyt rahaa pitää saada Brysselistä Suomeen, Arto Luukkanen vaatii.
Hänen mielestään taloudessa EU:n pitää toimia tulojen, ei tulonsiirtojen, mukaan.
– Olemme nyt piika- ja renkisyndrooman vallassa; haluaisin, että Suomi saisi oman osansa tulonjaossa, Luukkanen painottaa.
Luukkanen jätti perussuomalaisten puoluesihteerin tehtävät viime kesänä ja tavoittelee nyt paikkaa Euroopan parlamentista.
– Halusin tarjota kansalaisille vaihtoehdon, jossa asiantuntemus, yhteistyökyky, kielitaito ja kansalliskonservatiivinen syvä vakaumus yhdistyvät, hän kertoo.
Edessä iso savotta
Luukkanen katsoo, että rikkoutuneessa EU:ssa on paljon korjattavaa. Esimerkkinä hän mainitsee kiistanalaisen ennallistamisasetuksen, jossa EU puuttuu Suomen metsäpolitiikkaan.
– EU:ssa mättää kaikki, mutta nyt päällimmäisenä on metsien käytön rajoittamisen estäminen. Ajatelkaa: sanommeko me alankomaalaisille, että purkakaa patonne! Älkööt hekään tulko hamuamaan meidän metsiämme, Luukkanen jyrähtää.
Asetuksen mukaan EU-alueella pitäisi tehdä ennallistamistoimia vähintään 20 prosentilla maa- ja merialueista vuoteen 2030 mennessä.
EU-jäsenmaiden enemmistö torppasi maaliskuussa asetuksen hyväksymisen ainakin toistaiseksi, mutta se saatetaan nostaa uudelleen pöydälle eurovaalien jälkeen.
Venäjä-asiantuntija
Luukkanen on koulutukseltaan teologian tohtori, ja hän on mielestään pätevä mepin tehtävään.
– Olen kansalliskonservatiivisin, ehkä kielitaitoisin ja melko varmasti asiantuntevin, hän luonnehtii.
Mies toimii myös Venäjän ja Itä-Euroopan tutkijana Helsingin yliopistossa.
– EU:n tulisi järkevöittää Venäjä-politiikkaa. Turvallisuudessa tärkein tekijä ovat kansallisvaltiot, joiden on kannettava vastuunsa turvallisuudesta, Luukkanen sanoo.
EU:n maahanmuuttopolitiikkaa Luukkanen muuttaisi niin, että turvapaikkaa EU:sta hakeneet lähettäisiin unionin ulkopuoliseen maahan, jossa turvapaikanhaku hoidettaisiin.
– Se voisi olla mallia Namibia, joka vastaa Britannian esimerkin mukaisesti nimettyä Ruanda-mallia, Luukkanen toteaa.
Ruanda-mallissa turvapaikanhakijat jäisivät kyseiseen maahan, jos heille myönnettäisiin turvapaikka. Kielteisessä päätöksessä Ruanda vastaisi palautuksesta lähtömaahan.
Suomalainen ensin
Luukkasen perheeseen kuuluvat vaimo ja kolme poikaa. Perhe asuu Uudellamaalla Järvenpäässä.
Euroopan parlamentin vaalit järjestetään 9. kesäkuuta. Suomesta parlamenttiin valitaan 15 meppiä.
Suomalaisten etujen ajaminen on Luukkasen mielestä suomalaisen europarlamentaarikon tärkein tehtävä.
– Huolehtia Suomen ja sen kansalaisten eduista EU:ssa. Suomi ja suomalainen tulevat ensin. Oma maa mansikka – muu maa mustikka, Luukkanen kiteyttää.
Mika Rinne
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Ruanda-malli Eurovaalit 2024 EU:n maahanmuuttopolitiikka ennallistamisasetus Venäjä-politiikka EU-tulonsiirrot metsänkäyttö metsäpolitiikka kansallisvaltiot eurovaaliehdokkaat Euroopan unioni Arto Luukkanen Turvapaikanhakijat Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Keskusta ei halua EU-yhteisvelkaa – Koponen: Keskusta tekopyhyydessään unohtaa, että oli hyväksymässä EU-elvytyspakettia
Eurovaaliehdokas Vilhelm Junnila EU:n ilmastopolitiikasta: ”Meidän on huolehdittava logistisesta kilpailukyvystämme”
Rostila: Laitaoikeiston nousussa kansanvalta puhuu
Ruohonen-Lerner valaisee todellisuutta meppien aktiivisuusvertailun takana – varapuhemies Hautalalle kertynyt “touhupisteitä” vähäisellä vaivalla
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.