LEHTIKUVA
Europol: Seuraavaksi tulevat koronapakolaiset – ei taudin vaan talouden takia
Meitä on peloteltu ilmastonmuutospakolaisilla jo pitkään, mutta tämän kesän kovin trendi saattavatkin olla koronapakolaiset. Sekä EU:n turvapaikkavirasto että Europol varoittavat, että koronavirus voi ajaa suuria määriä laittomia siirtolaisia liikkeelle – ei niinkään itse taudin vaan sen taloudellisten vaikutusten vuoksi.
Koronapandemian sulkemat rajat ovat tilapäisesti vähentäneet Eurooppaan laittomasti pyrkivien siirtolaisten määrää, mutta Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO ennustaa, että tilanne voi muuttua lähitulevaisuudessa. Jos koronavirus pahentaa Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan sekasortoa, laittomien maahantulijoiden määrä saattaa lisääntyä, uutisoi Reuters.
EASO:n raportin mukaan koronavirus saattaa aiheuttaa ruokapulaa ja heikentää turvallisuustilannetta. Tätä kautta Isis-järjestön kaltaiset terroristiryhmät voisivat saada lisää valtaa. Kaikki nämä tekijät vaikuttaisivat siirtolaisvirtoja kasvattavasti.
Alkavatko Turkin ja Kreikan rajalla uudet rähinät?
Euroopan rajavartiovirasto Frontex puolestaan varoittaa, että koronatilanteen helpottuessa Turkki saattaa jälleen ryhtyä ajamaan maassa olevia pakolaisia kohti Kreikan rajaa, uutisoi Welt-lehti. Frontex toteaa raportissaan, että Kreikka on jo lähettänyt satoja lisäpoliiseja Evros-joen rajavyöhykkeelle.
Kreikan ja Turkin välisellä maarajalla oli väkivaltaisuuksia koko maaliskuun ajan Turkin kuljetettua tuhansia muunmaalaisia raja-alueelle usuttaen heitä pyrkimään Kreikkaan. Saksan tiedustelupalvelun saamien tietojen mukaan rajalla mellakoivien siirtolaisten seassa oli pakolaisiksi pukeutuneita Turkin valtion turvallisuuspalvelun miehiä, jotka pyrkivät tarkoituksella lietsomaan väkivaltaisuuksia.
Ihmissalakuljettajat ovat muuttaneet reittejään
Myös Europol varoittaa vuosittaisessa toimintakertomuksessaan, että ihmissalakuljetus tulee pääsemään jälleen vauhtiin, kun Euroopan maat hölläävät liikkumisrajoituksia ja avaavat rajojaan.
Koronaviruksen aiheuttamat matkustusrajoitukset ovat jo johtaneet siihen, että ihmissalakuljetus on siirtynyt lentoreiteiltä maa- ja vesireiteille. Esimerkiksi Kanarian saarille saapuvien laittomien tulijoiden määrä on kasvanut. Pienveneiden käyttö rajanylityksiin on lisääntynyt myös Englannin kanaalissa.
Taloustilanne ajaa laittomia tulijoita Eurooppaan
EASO:n tavoin Europol ennustelee, että koronapandemian kehitysmaissa aiheuttama pitkäaikainen taloudellinen epävarmuus saattaa aiheuttaa uuden siirtolaisaallon kohti EU-aluetta. Vastaavasti EU-alueen heikentyvät talousnäkymät voivat lisätä laittoman halpatyövoiman kysyntää. Prostituution lisäksi ihmissalakuljetuksen nouseva trendi on maatalouden laittoman halpatyövoiman maahantuonti.
Europol arvelee ihmissalakuljetuksen lisääntyvän Kreikasta Balkanin kautta kulkevalla reitillä, jonka varrella on jo valmiiksi paljon laittomia siirtolaisia odottamassa rajojen avautumista.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Balkanin reitti Euroopan turvapaikka-asioiden tukivirasto EASO koronavirus Rajavalvonta Europol Ihmissalakuljetus Frontex Turkki Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Turtiainen: Maahamme ”turvaa” kyselemään ohjatut elintasopakolaiset eivät osoittautuneetkaan moniosaajiksi – “Ulkomaalaiset rikolliset karkotettava välittömästi”
Kreikassa pelätään uutta laittomien tulijoiden tulvaa – tällä kertaa mereltä ja koronan kera
Kommentti: EU:ta vastaan hyökätään asemuotoistetuilla väestönsiirroilla, sisäministeri Ohisalo heiluttaa jo valmiiksi valkoista lippua
Kokoomus kannattaa vapaata liikkumista EU-alueella, perussuomalaiset ei – Halla-aho: Vapaata liikkuvuutta ei ole tarkoitettu mahdollistamaan rajat ylittävää rikollisuutta tai laitonta muuttoliikettä
Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”
Frontexin johtaja: Kreikan rajalla yhä kova paine – kaikki tulijat eivät ole pakolaisia
Halla-aho Kreikan tilanteesta: “Järki sanoo, että kyse ei ole mistään pakolaisista, kyseessä on invaasio” (video)
Kreikkalaisten mitta on täynnä – Nobelin rauhanpalkinnosta kisanneet lesboslaiset eivät halua siirtolaisvyöryä saarelleen
Isis nousee pandemian varjoista – ennätysmäärä terrori-iskuja huhtikuussa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää