Europarlamenttiryhmä EPP suivaannutti kreikkalaiset

18.02.2015 |09:59

Europarlamentin EPP-ryhmä (European People’s Party) otti kantaa Kreikan vaikean talouskriisin tavalla, joka suivaannutti myös EPP:n kreikkalaisen jäsenpuolueen Uuden demokratian jäseniä. Kritisoijien joukossa on myös puolueen puheenjohtaja ja ex-pääministeri Antonis Samaras.

EPP:n puheenjohtaja Manfred Weber muistuttaa asiantuntevasti, että kreikkalaiset ovat äänestäneet maahan uuden hallituksen, mutta eivät kokonaan uutta valtiota, jolla ei olisi Kreikan valtion vastuita. EPP huomauttaa, että maan pääministeri Aleksis Tsiprasin tulisi muistaa tämä.

EPP:n lehdistötiedotteessa toivotaan, ettei Tsiprasista tule “estettä”, joka vaarantaisi aiemman hallituksen edistyksellisen työn. Ryhmä peräänkuuluttaa Kreikan uudelta hallitukselta kunnioitusta vanhoja sopimuksia kohtaan. Tiedotteessa ylistetään lisäksi Samarasin saavutuksia.

Uusi demokratia kritisoi EPP:tä

Ex-pääministeri Samaras kertoi aiemmin, ettei EPP:n ulostulo auta Kreikan hallituksen ja Kreikkaa luotottavien maiden välisiä neuvotteluja.

Ex-ulkoministeri Theodora Bakogianni esitti hänkin tyrmistyneisyytensä. Hän muistutti, että EPP aliarvioi kansallisen tason neuvottelussa heidänkin olevan ennen kaikkea kreikkalaisia.

Kritiikkiä on satanut myös muilta Uuden demokratian kärkinimiltä. He ihmettelevät, eikö Kreikalla ole edes oikeutta neuvotella asioistaan.

Kreikan bruttokansantuote on pudonnut noin neljänneksellä eurokriisin aikana. Kreikkaa johti loppukevään 2012 vaaleista alkaen Uusi demokratia. Puolue menetti hallitusvastuunsa 25.1. käydyissä parlamenttivaaleissa.

Kokoomus on EPP:n suomalaisjäsenpuolue.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa

12.12.2024 |17:15
4.
Suomen uutiset logo

Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille

11.12.2024 |16:56

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää