LEHTIKUVA
Euroopan komissio tyrmäsi odotetusti Italian budjettiesityksen
Euroopan komissio kiirehti tyrmäämään Italian budjettiesityksen. Italia oli maanantaina lähettänyt komissiolle kirjeen, jossa valtiovarainministeri Giovanni Tria kertoi Italian tarvitsevan kipeästi talouskasvua ja sen budjettiesityksen tähtäävän tähän.
Komissiolla olisi ollut reilusti aikaa tutkia Italian vastausta, mutta kirjeessä ei esitelty uusia laskelmia tai käyty yksityiskohtia tarkasti lävitse. Komission varapuheenjohtaja Valdis Dombroviskis kertoi olevansa pahoillaan, koska joutui pitämään Italian budjettikiistan vuoksi tiedotustilaisuuden.
– On hyvin houkuttelevaa korjata velka lisävelalla, Dombroviskis kertoi.
Italialla on nyt kolme viikkoa aikaa korjata budjettiesitystään tai maata uhkaa sakkorangaistus. Komission jäsenmailta saamia budjettiesityksiä ei olla koskaan ennen tyrmätty näin suoraan.
Italian varapääministerit järkähtämättöminä
Italian varapääministerit eivät osoita halua korjata budjettiesitystään. Matteo Salvini muistutti, ettei italialaisten alhaisia EU-suosion lähteitä tarvitse hakea tämän kauempaa.
– Komissio ei hyökkää Italian hallitusta, vaan italialaisia vastaan, hän totesi komission tyrmäyksestä.
Toinen varapääministeri, Viiden tähden liikkeen Luigi Di Maio oli hieman sovittelevampi sanavalintojensa kanssa.
– Hallitus on oikeilla jäljillä budjettiesityksensä kanssa, Di Maio muotoili.
Di Maio kertoi, ettei Italian hallitus aio kuitenkaan pakittaa komission ukaasin edessä.
– Tiedämme olevamme italialaisten sosiaalisten oikeuksien viimeinen puolustava linnake. Me emme aio tuottaa pettymystä, Di Maio kertoi italialaisille.
Pääministeri Conte: Emme pelaa rulettia
Italian pääministeri Giuseppe Conte kertoi, ettei hän voisi hyväksyä budjettialijäämän kaventamista.
– Me emme ole uhkapelaajia pelaamassa lastemme tulevaisuudella rulettipöydässä. Talouskasvu on paras tie velkaloukusta, Conte sanoi.
Conte toisti uudelleen, ettei Italia ole jättämässä yhteisvaluuttaa.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Valdis Dombroviskis Italian budjettikiista Giuseppe Conte Matteo Salvini Luigi Di Maio Euroopan komissio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Saksalainen huippuekonomisti: Euron alkava kolmas vuosikymmen saattaa ratkaista sen kohtalon
Italian hallitukselta kirjavat viestit maan budjetista – budjettivaliokunnan puheenjohtaja säikytti markkinoita väläyttämällä omaa valuuttaa
Immonen: EU-eliitti on suurin syyllinen Euroopan jakautumiseen
Voiko EU saada Italiaa liekaan?
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.