Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Euroopan komissio haluaa uudistaa sosiaalisen median säännöt: Poliitikot päättäisivät sopivista sisällöistä – “antidiskriminaatio-organisaatiot” valvomaan sisältöjä

26.01.2021 |11:40

Kiistely somejättien oikeudesta ja vaihtelevasta halusta poistaa sosiaalisen median vahingollisia tai kiisteltyjä sisältöjä on Svenska Dagbladetin mukaan johtamassa dramaattiseen lopputulemaan: Euroopan komissio valmistelee ehdotusta, jonka mukaan poliitikot ja tuomioistuimet saisivat oikeuden päättää siitä, mikä sopii kansalle ja mikä ei.

Facebookin, Twitterin, Youtuben ja kaltaistensa vastuu julkaisemastaan sisällöstä nousi viimeksi otsikoihin, kun raivoisa väkijoukko ryntäsi USA:n kongressiin pari viikkoa sitten.

Donald Trumpin poistaminen Twitteristä ei ole saanut kohua laantumaan. Muutkin kuin presidentti arvostelivat tuolloin somejättien valtaa vailla vastuuta.

Tasan ei käy somen lahjat

Aleksei Navalnyi on ihmetellyt julkisesti sitä, että presidentti Vladimir Putin, joka tiettävästi on uhannut Navalnyin henkeä, on saanut pitää Twitter-tilinsä, vaikka Trumpin käyttäjätili suljettin. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti puolestaan, että somejättien kontrolloimaton valta johti kongressin valtaukseen Washingtonissa.

– Tällaista tapahtuu, kun viha ja disinformaatio leviävät kulovalkean tavoin digitaalisissa medioissa, von der Leyen totesi puhuessaan Brysselissä. Hänen mukaansa Trumpin tilin sulkeminen oli täysin oikeutettua.

– Päätösten pitää kuitenkin perustua lakeihin ja sääntöihin, ne eivät voi olla peräisin vain Piilaakson pomoilta.

Valta tuomioistuimille ja poliitikoille

EU:n komissio aloitti joulukuussa lainvalmistelun, joka muuttaisi dramaattisesti sosiaalisen median pelisääntöjä EU:n alueella. Sosiaalisen median jätit eivät enää itse päättäisi palveluissa sovellettavista säännöistä ja niiden tulkinnasta, vaan päätökset tekisivät tuomioistuimet ja poliitikot.

Eräs komission suunnittelemista lakiesityksistä käsittelee somealustojen velvollisuutta poistaa palveluistaan vihasisältö, kuten rasismi ja diskriminointi. Jos Twitter, Facebook, Youtube ja kumppanit eivät kehotusta tottele, seurauksena olisivat mojovat sakot. Sakko voisi olla jopa kuusi prosenttia yrityksen vuosivoitosta EU-maiden alueella.

Somealustoille olisi tulossa myös velvollisuus poistaa palvelustaan henkilöt ja tahot, jotka eivät noudata lakiin kirjattuja pelisääntöjä. Palvelusta poistetulle tulisi vastaavasti perustella tehty ratkaisu ja antaa oikeus valittaa kohtelusta sekä hakea siihen muutosta tuomioistuimelta.

”Tuppaavat olemaan vasemmistoryhmiä”

Ruotsidemokraatit suhtautuvat periaatteessa positiivisesti verkkojättien vallan rajoittamiseen. Puolueessa suhtaudutaan kuitenkin varauksellisesti siihen, kenellä olisi lopulta valta päättää siitä, mitä palveluista poistetaan ja mitä niihin jää.

Komission lakiehdotuksen mukaan kansallinen valta jäisi jäsenmaille, joiden hallitukset nimittäisivät sopivan tahon valvomaan verkkosisältöjä. Tämä pääkuratoija sitten nimeäsi ”vastuulliset partnerit”, jotka yhdessä verkkotoimijoiden kanssa vahtisivat sisältöjä. Tämä askarruttaa ruotsidemokraatteja. Sisältövahtina voisi olla vaikka ”antidiskriminaatio-organisaatio” ja se viimeistään saa puolueen hälytyskellot soimaan.

– Näitähän on jo olemassa ja ne tuppaavat olemaan vasemmistoryhmiä. Tämä voi johtaa vääristyneeseen käsitykseen siitä, mikä on sallittua ja mikä ei, varoittaa ruotsidemokraattien valtiopäiväedustaja Martin Kinnunen.

– Meidän mielestämme jokaisella on oltava oikeus tiliin sosiaalisessa mediassa.

 

 

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää