LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Euroopan komissio esittää ”sosiaalista ilmastorahastoa” – suomalaiset mukaan maksamaan kreikkalaisten ja italialaisten sähköautoja
EU:n komissio on julkaissut esityksen, joka saa suomalaisen autoilijan verenpaineen jälleen tappiin. Nyt on kyse ”sosiaalisesta ilmastorahastosta”, jonka puitteissa suomalaiset pääsisivät kustantamaan sähköautot muille EU-alueen kansalaisille. Autoliiton lausunnosta kansallisen tieliikenteen päästökaupan arviointiin uutisoi Kauppalehti.
Euroopan komissio julkaisi heinäkuussa ehdotuksia ilmastotoimiksi, joilla pyritään rajoittamaan liikenteen päästöjä. Ehdotuksiin sisältyi ”sosiaalinen ilmastorahasto”, johon käytettäisiin 25 prosenttia rakennusten ja tieliikenteen uudesta päästökaupasta odotettavista tuloista.
Toinen samansuuruinen summa olisi tarkoitus hankkia jäsenmailta EU-budjetin ulkopuolisena rahoituksena. Tuloksena olisi Kauppalehden mukaan 144,4 miljardin euron varat ”sosiaalisesti oikeudenmukaiseen siirtymään”.
Tukisi muiden maiden kansalaisten autohankintoja
– EU:n laajuisessa rahastossa piilee suuri riski, että Euroopan unionin vauraat maat Suomi mukaan lukien tukisivat muiden maiden kansalaisten sähköautojen ja muiden vihreän siirtymän tuotteiden hankintoja, seisoo Autoliiton liikenne- ja viestintäministeriölle antamassa lausunnossa kansallisen tieliikenteen päästökaupan arvioinnista.
Selkokielellä ja hieman kärjistäen suomalainen 12-vuotiaalla dieselillään köröttävä perusautoilija maksaisi Teslan italialaiselle EU-toverilleen.
Autoliiton mielestä ”reilun viiden miljoonan asukkaan pinta-alaltaan suuressa maassa ei ole järkevää luoda uutta järjestelmää, jonka tuotoista merkittävä osa häviäisi sen rakentamiseen ja operoimiseen.”
Polttoainevero jo vertailukelpoinen eri EU-maiden välillä
Suomessa on käytössä polttoainevero, joka on raskaimmillaan jo 70 prosenttia polttoainelitran pumppuhinnasta. Kyseinen vero on vertailukelpoinen eri EU:n jäsen maiden välillä.
– Se, että veron korottaminen on vaikeaa poliittisessa päätöksenteossa nimenomaan veron läpinäkyvyyden johdosta, ei ole hyvä peruste uuden monimutkaisemman järjestelmän luomiseen, Autoliitto lausuu.
Suomeen ei ole järkevää luoda uutta järjestelmää, jonka tuotoista merkittävä osa häviäisi sen rakentamiseen ja operoimiseen.
Suomen olosuhteet huomioitava päätöksenteossa
Suomi on Euroopan puitteissa syrjäseutua, jossa oman auton käyttö on perustellumpaa kuin muualla EU:ssa. Sen pitäisi Autoliiton mukaan näkyä myös liikenteelle asetettavissa vaatimuksissa ja verotuksen tasossa.
– Päästöjen vähentäminen on tärkeää, mutta Suomen ei omalla toiminnallaan pidä hankaloittaa työssäkäyntiä ja heikentää yritysten kilpailukykyä enempää kuin jo nyt EU:sta tulevilla vaatimuksilla tapahtuu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sähköauton hankintatuki Suomen olosuhteet sosiaalinen ilmastorahasto kansallisen tieliikenteen päästökaupan arviointi Autoliitto tulonsiirtomekanismi polttoaineen hinta Tulonsiirtounioni Euroopan unioni polttoainevero lausunto Euroopan komissio EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Tavio: EU:n elvytyspaketista tuleekin ilmastopaketti
Huhtasaari: EU:n ilmastolaki on huono – suomalaisten on kyseenalaistettava unionin legimiteetti
Suomen ajettava EU:ssa häpeämättä omaa etuaan – Mäkelä: “EU:n tulee olla vahvojen itsenäisten kansallisvaltioiden liitto”
Suomalaiset rahoittavat Italian lapsitalkoot ja Espanjan lyhennetyn työviikon – Koponen: “Miksi hallitus tekee tämän meille?”
EU:n Puolan ja Unkarin elpymisrahat pakastimessa – Italialle rahat, vaikka mafian arvellaan iskevän apajille
Putkonen: Marinin hallituksen hiilineutraalisuustavoite ajaa teollisuuden pois Suomesta – ”Näitä työpaikkoja ei vihreä teollisuus pysty korvaamaan”
EU-johtajien huippukokouksessa piti tutkia vihreän energian lakiluonnoksia – Euroopan sähkökriisi saattaa vallata estradin
Euroopan energiakriisi vain pahenee: Venäjältä kysytään lisää hiiltä poltettavaksi – ilmastoaktivisti Thunbergin terveiset päättäjille: “Blaa, blaa, blaa”
Ruotsidemokraatit ja maltilllinen kokoomus yhteisrintamassa: ”Ydinvoimaa tarvitaan energiahuollon turvaamiseksi ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi”
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Purra: Onko media obsessoitunut perussuomalaisista?
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Tanska karkottaa vankilaan tuomitut vierasmaalaiset: ”Jokainen maasta poistettu ulkomaalainen rikollinen on oikeusvaltion voitto”
Ulkomaalaiset rikolliset ovat yliedustettuina Tanskan tilastoissa ja siksi maan hallitus yhä tiukentaa lainsäädäntöä. Jos maassa ei elä maan tavalla, edessä on lähtö maasta. - Vasaran on iskettävä entistäkin lujemmin, muotoilee maahanmuuttoministeri.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: Vihreiden linja suistaisi autoilijat tieltä
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu tyrmää vihreiden talouspoliittisen linjapaperin ajatukset, joita vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö esitteli Iltalehdelle 7.12.2024.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää