

PS ARKISTO
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ja tuhannen ja yhden turvapaikanhakijan tarinoita – Purra: Loppu turvapaikkateatterille
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tuomitsi Suomen viime marraskuussa ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta. Irakilaismies, joka ei Maahanmuuttoviraston mukaan ollut oikeutettu turvapaikkaan, palasi Irakiin ja sai surmansa.
Suomen sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) keskeytti kaikki palautukset Irakiin ja pani Maahanmuuttoviraston käymään uudelleen läpi jo kielteisiksi todettuja päätöksiä.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra ei ole lainkaan yllättynyt, että tapaus osoittautui huijaukseksi. Keskusrikospoliisi tiedotti keskiviikkona epäilevänsä, että langettavaan päätökseen johtaneet asiakirjat ovat väärennettyjä ja että kuolleeksi väitetty mies on yhä elossa.
– Yritimme useissa yhteyksissä selvittää, miten on mahdollista, että aidoksi todentamaton kuolintodistus on hyväksytty, vieläpä poliisiraportin ohella ainoana todisteena. Tällaisia kuolintodistuksia kun saa netistä ostettua hyvin helposti, Purra ihmettelee.
Vastaukset jääneet saamatta
Purra kertoo, että hän on yrittänyt selvittää asiaa hallintovaliokunnassa, oikeusistuimissa, tapaamisissa prosessissa mukana olleiden kansalaisjärjestöjen, päättäjien ja viranomaisten kanssa.
– Kukaan ei ole osannut vastata, miksi todentamaton kuolintodistus on hyväksytty. Näin nyt kuulemma vain on. Myös Maahanmuuttovirasto on ihmetellyt asiaa, Purra kertoo.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan epäillystä törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Yksi henkilö on Suomessa tällä hetkellä pidätetty.
Pakolaisjärjestö kiistää tienneensä
Asian EIT:hen vienyttä irakilaismiehen tytärtä avusti prosessissa Pakolaisneuvonta. Järjestö kiisti torstaina tienneensä mahdollisista vääristä tiedoista. Purra ihmettelee asiaa.
– Kuulostaa ihmeelliseltä. Aivan varmasti kaikki maahanmuuttoasioiden parissa olevat tietävät, miten paljon väärennettyjä asiakirjoja on liikkeellä. Ilmeisesti järjestö ei edes yrittänyt selvittää paperin aitoutta vaan vei sen suoraan EIT:hen. Tarina kun sopi sen omiin tavoitteisiin. Ei kyseessä ole mikään neutraali kansalaisjärjestö vaan turvapaikkateatterin oleellinen peluri, Purra sanoo.
– Vielä ihmeellisempää tietysti on, että ihmisoikeustuomioistuinkaan ei välitä tarkastaa asioiden paikkansapitävyyttä. Ei tällainen Suomen tuomioistuimissa toivottavasti läpi menisi.
EIT:n antama langettava päätös vaikutti Suomen sisäpolitiikkaan paljon. Vihreät pääsi julistamaan ideologiaansa ja sisäministeri Ohisalo kertoi, että kyseinen ”kuolemaan toimittaminen” on ”häpeätahra” koko maalle.
– Hetken aikaa tuntui kuin Suomessa ei olisi koskaan tapahtunut mitään pahempaa. Totta kai se vaikutti myös Suomen maineeseen oikeusvaltiona.
Kansalaisjärjestöjen toiminta selvitettävä
Purran mukaan Suomessa pitäisi aloittaa selvitys poliittisesta prosessista, kunhan KRP on saanut tutkintansa päätökseen.
– Ohisalo kommentoi, että ei kyseenalaista tuomioistuimen päätöksiä. Ilmeisesti Maahanmuuttoviraston päätöksiä kuitenkin voi kyseenalaistaa, koska sitä ei tässä tai muissakaan tapauksissa haluttu uskoa.
– Pakolaisneuvonnan ja muiden turvapaikkaprosessissa hyvin kiinteästi toimivien niin sanottujen kansalaisjärjestöjen toiminta täytyy selvittää perinpohjaisesti. Järjestelmä sallii toinen toistaan karmeampia huijauksia, joista ei valitettavasti edes haluta oppia mitään. Niihin selvästi jopa kannustetaan, Purra hämmästelee.
– Tässä taas yksi perustelu sille, että koko niin kutsuttu humanitaarinen maahanmuutto Suomeen on lopetettava.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Pakolaisneuvonta huijaus kansalaisjärjestöt EIT KRP humanitaarinen maahanmuutto kielteinen turvapaikkapäätös Maria Ohisalo Riikka Purra Maahanmuuttovirasto Irak SIsäministeri Turvapaikanhakijat vihreät perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Aikuisia miehiä kotoutetaan suomalaiskouluissa – jopa 65 prosenttia ikätestatuista “alaikäisistä” turvapaikanhakijoista valehtelee ikänsä

Halla-aho: “Suomi ei voi taata kuolemattomuutta Irakissa asuville ihmisille”

Purra: Turvapaikkajärjestelmä rapautuu sen väärinkäytön takia

Perussuomalaisten Purra, Halla-aho ja Peltokangas: Piikki on auki – ”Hallitus ei luovu hankkeistaan eikä maailmanparantamisesta edes kriisioloissa”

Raiskausten määrä noussut huomattavasti, epäiltynä yhä useammin ulkomaalainen tekijä – Halla-aho: Merkittävä osa jäisi tapahtumatta ilman tällaista maahanmuuttoa

Halla-aho sisäministeri Ohisalolle: ”Aiotteko jatkossa olla vähemmän hyväuskoinen nyyhkytarinoiden edessä?”

Antikainen: Henkiin herännyt irakilaismies osoitus suomalaisviranomaisten sinisilmäisyydestä

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Immonen: Turvapaikanhakuprosessiin liittyvät huijaukset tunnistettava ajoissa – eivät saa vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan
Viikon suosituimmat

Intia juhlii hiilenlouhinnan ennätystä – Suomi murehtii porojen röyhtäyksiä
Suomessa murehditaan lehmien pieruja ja porojen röyhtäyksiä, jotka ilmastoaktivistien mukaan tuhoavat koko maailman ilmaston. Samaan aikaan Intiassa juhlitaan sitä, että maa tuottaa enemmän hiiltä kuin koskaan. Intialaiset iloitsevat, koska edullinen fossiilinen polttoaine tarkoittaa heille halpaa energiaa, talouskasvua ja omavaraisuutta.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Vihreät syyllistää suomalaisia rasismista – samaan aikaan vihreä kansanedustaja syynää julkisista tapahtumista ihmisten ihonväriä
Vihreät lähtee kunta- ja aluevaaleihin ylimielisessä woke-asennossa, eli puolue solvaa nyt äänestäjiä rasisteiksi. Kaksisuuntaisesta keskustelusta kieltäytyneen puolueen arvioidaan jo olevan kriisitilassa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Bernerin taksilaki kylvää tuhoa, mutta korjaus tulee: Taksisääntelyn uudistus eduskuntaan vielä tänä vuonna – ”Kuljettajien vaatimustasoa tiukennetaan huomattavasti”
Hallitus panostaa arjen sujuvuuteen ja turvallisuuteen uudistamalla taksialan sääntelyä. Tavoitteena on palauttaa Suomeen turvalliset taksit ja luottamus koko taksialaan. Pitkään valmisteltu hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskuntaan vielä tämän vuoden puolella, syysistuntokaudella 2025.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää