Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Euroalueen velka on ylittänyt jo 90 prosentin rajan

23.04.2013 |13:00

Euroopan tilastoviranomainen Eurostat kertoi maanantaina, että euromaiden velkasuhde oli viime vuoden lopussa 90,6 prosenttia kansantuotteesta.

Näin euromaiden velkaantuminen ylittää Harvardin tutkijoiden Kenneth Rogoffin ja Carmen Reinhardtin kiistanalaisen, mutta vaikutusvaltaisen tutkimuksen 90 prosentin rajan, jonka yläpuolella talouskasvu alkaa hidastua.

EU-johtajat ovat toistuvasti käyttäneet tutkimusta yhtenä perusteluna menoleikkauksille. Toisten tutkijoiden mielestä 90 prosentin kohdalla ei tapahdu mitään merkittävää. Asiasta kertoi Suomessa Talouselämä.

Euroalueen yhteenlaskettu budjettivaje supistui 3,7 prosenttiin vuoden takaisesta 4,2 prosentista. Velkaa euromailla on Eurostatin mukaan yhteensä 8 600 miljardia euroa.

Kreikan, Italian ja Portugalin velka on yli 120 prosenttia kansantuotteesta, Virossa se jää 10,1 prosenttiin. Suomen valtionvelka on 53 prosenttia ja budjettivaje 1,9 prosenttia. EU:n 27 jäsenmaasta 21:n velka kasvoi kansantuotteeseen verrattuna leikkauksista huolimatta.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää