Euractiv: Saksan demarit rummuttavat fossiilisen maakaasun puolesta – ydinvoimalle täystyrmäys
Saksan sosiaalidemokraatit (SPD) lobbaavat EU:lle maakaasulle suopeampaa asemaa, Euractiv uutisoi. Maakaasu on fossiilinen polttoaine, mutta SPD:n mukaan sillä on merkittävä asema uusiutuvaan energiaan siirtymisessä. Tähän tehtävään ydinvoima ei kelpaa, koska maa vastustaa sen käyttöä.
Saksan rajulle lobbaukselle on selkeä syy: maa odottaa uuden Nord Stream 2 -kaasuputken käyttöönottoa. Maakaasunsa Saksa ostaisi Venäjältä.
SPD:n kannanotto on sikäli merkityksellinen, koska puolue nousi maan suurimmaksi syyskuun vaaleissa ja on tähtäämässä hallitukseen. Saksan vihreät suhtautuvat maakaasun käyttöön nihkeästi.
Energiapaletti köyhäksi
Saksassa kärvistellään nyt kohonneen sähkön hinnan vuoksi. Maa alkoi ajaa ydinvoimaansa alas kymmenen vuotta sitten. Vaihtoehtojen vähyyden vuoksi maa on ajautunut yhä riippuvaisemmaksi maakaasusta.
Maakaasun päästöt eivät yllä kivihiilen tasolle, mutta nekin ovat merkittävästi ydinvoimaa suuremmat.
Saksan oma päätös luopua ydinvoimasta on johtanut omituiseen tilanteeseen: maa ei halua EU:n tunnustavan ydinvoimaa vähäpäästöiseksi ja huokeammaksi energiamuodoksi. Tilanne muistuttaa “kun me emme halua, niin muutkaan eivät saa” -torailua.
Monimutkainen taksonomia
EU on täydentämässä niin sanottua taksonomiaa, jossa määritellään eri energiamuotojen hyväksyttävyys puhtaan energiantuotannon näkökulmasta. Esimerkiksi vesivoima on vähäpäästöinen verrattuna öljyyn. Vesivoima saa siten EU:lta hintakilpailuedun.
Taksonomiassa suurikaan osuus esimerkiksi tuulivoimaa ei takaa huokeaa kokonaishintaa. Tämä johtuu EU:n monimutkaisesta laskentatavasta.
Jokainen jäsenmaa määrittelee tarvitun kokonaisenergiamääränsä. Jäsenmaat alkavat sitten “täyttää” tätä tarvetta eri energiamuodoilla. Taksonomia ohjaa käyttämään tuuli-, aurinko- ja vesivoimaa. Jos energiaa tarvitaan näiden jälkeen lisää, jäsenmaa lisää seuraavan energiamuodon jonon jatkoksi. Näin tehdään, kunnes energian tarve on täytetty.
Tuulivoimasta pettymys
Koko energiapaletin hinta määräytyy kalliimman energiamuodon mukaan kerrottuna kokonaistarpeen määrällä. Näin päästösakottomien tuotantomuotojen käyttö muodostuu kannattavammaksi liiketoiminnaksi.
SPD:n mielestä maakaasu tulisi saada vähäpäästöiseksi energiamuodoksi eli kannattavammaksi liiketoiminnaksi.
Komission ajatus ei ole täysin kelvoton. Taksonomiaa suunniteltaessa ei vain huomioitu kaikkea, mikä näkyy nyt Euroopan energiakriisinä. Tuulivoimasta on haluttu tehdä kannattavaa, mutta paikoillaan seisovat lavat eivät ilahduta kylmien pistorasioiden äärellä ihmetteleviä kansalaisia.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
EU-johtajien huippukokouksessa piti tutkia vihreän energian lakiluonnoksia – Euroopan sähkökriisi saattaa vallata estradin
Ruotsidemokraatit ja maltilllinen kokoomus yhteisrintamassa: ”Ydinvoimaa tarvitaan energiahuollon turvaamiseksi ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi”
Purra: Hiilivuodon tukkiminen on ympäristöteko – ”Jos Suomi tekee liian radikaaleja ilmastotoimia, tuotanto siirtyy muualle”
Ranne: Hiilineutraaliustavoite vie Suomen konkurssiin
PS Naiset huolissaan ihmisten toimeentulosta energiahintojen kiristyessä: Energiaköyhyys uhkaa vähävaraisia talviaikana, kun tupaa ei ole varaa lämmittää
Ydinvoima Suomessa 2050 – uusi tutkimus visioi Suomesta energiaomavaraista ydinvoiman lisärakentamisen avulla
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Lähes puolet ranskalaisista haluaa lopettaa maahanmuuton kokonaan – naisten osuus jopa 53 prosenttia
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan 48 % ranskalaisista kannattaa nollamaahanmuuttoa, olipa se sitten laillista tai laitonta. Luku on 7 prosenttia korkeampi kuin edellisessä kyselyssä, joka tehtiin lokakuussa 2021.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Lakivaliokunnan perussuomalaiset iloitsevat joululahjarahasta – ”Menee varmasti hyvään käyttöön”
Eduskunnan perinteiset joululahjarahat hyväksyttiin tänään 11.12.2024 valtiovarainvaliokunnan kokouksessa. Jakovaroista 300 000 euroa suunnattiin vankien päihdekuntoutukseen ja 150 000 euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaan lähisuhdeväkivallan uhrien auttamiseen. Lakivaliokunnan perussuomalaiset ovat mielissään jakokohteista.