LEHTIKUVA
EU:n yhteisestä maahanmuuttopolitiikasta yritetään taas sopua – laittomien siirtolaisten pakkosijoittaminen ei käy kaikille
EU:n sisäministerien huippukokous pidetään 8. kesäkuuta ja silloin on aikomus läiskäistä kissa pöydälle. Tarkoitus on viimeinkin sopia kaikkia unionin jäsenmaita koskevista uusista maahanmuuttosäännöksistä. Unionin yhtenäisyys on taas koetuksella.
Tavoite taakanjaosta on edelleenkin kauniisti sanottuna kunnianhimoinen, sillä maahanmuutosta ja ennen kaikkea laittomien siirtolaisten jakamisesta unionin eri jäsenmaihin vallitsee vankka erimielisyys.
Puola on Politico-sivuston mukaan ollut kärkijoukossa torppaamassa koko suunnitellun maahanmuutto- ja turvapaikkasopimuksen. Sisäministeri Mariusz Kamiński rykäisikin jokin aika sitten twiitin, jossa ei ole sijaa tulkinnoille:
– Ei ole eikä tule sellaista tilannetta, että Puola suostuisi vastaanottamaan pakkosijoitettavia siirtolaisia. Ei kiitos.
Taakanjakoa kritisoidaan
Sisäministerien tapaamisessa on kyse europarlamentin 20. huhtikuuta hyväksymästä ehdotuksesta yhteisestä vastuusta tilanteessa, jossa unionin jäsenmaahan vyöryy äkillisesti tavaton määrä luvattomia siirtolaisia. Pakolaisia ja parempaa elämää tavoittelevat saapuu kasvavin joukoin esimerkiksi Välimeren ylitse Italiaan.
Ensihätään Euroopasta parempaa elämää etsivien ihmisten vastaanottaminen on vapaaehtoista. Mutta jos halukkaita vastaanottomaita ei löydy kriisin keskellä riittävästi, komissio on saamassa vallan päättää ihmisten sijoittamisesta jäsenmaihin pakolla. Näin siis parlamentin ehdotuksen mukaan.
Puola, Unkari ja Tšekki pitävät taakanjakoa vähemmän viisaana ajatuksena.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- pakkosijoittaminen Mariusz Kamiński unionin yhtenäisyys luvattomat siirtolaiset maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus EU:n sisäministerien huippukokous vapaaehtoisuus kriisi Euroopan unioni Euroopan parlamentti Tšekki Unkari Taakanjako Välimeri Puola pakolaiset Italia EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Kiista laittomasta maahanmuutosta kiihtyy EU:ssa – kriisikokous ei tuonut ratkaisua Välimeren siirtolaisongelmaan
Italiaan kansallinen hätätila laittoman maahanmuuton patoamiseksi – Euroopan unionia kaivataan taas taakanjakoon
Taakanjaosta tulossa totta: EU äänestää jäsenmaiden pakosta vastaanottaa turvapaikanhakijoita
Perussuomalaiset julkaisi maahanmuuton kuntatilastot pääkaupunkiseudulta: “Karut vaikutukset joka sektorille”
EU:n yhteinen maahanmuutto- ja turvapaikkasopimus nytkähti eteenpäin – Italian kanta ratkaisi
EU:n turvapaikkasopu mietityttää Välimeren etelärannalla: Kuka maksaa EU:n ulkorajalta palautettavien ihmisten kulut?
Saksassa alkavat majoitustilat loppua: Pikkukylän vastaanottokeskukseen tupsahti 700 pakolaista – pääosin nuoria miehiä Lähi-idästä
Suomen maahanmuuttopolitiikka kiristyy selvästi – järjestelmän väärinkäytökset estetään
Kristillisdemokraatit kaatoivat Hollannin hallituksen – maahanmuutto taas keskeinen erimielisyyksien aihe
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Leptospiroosi leviää Etelä-Suomessa – voi tarttua myös ihmiseen
Koiranomistajat keskustelivat Jyväskylässä uuden eläinlääkäriaseman pihalla pelkoa aiheuttaneista leptospiroositapauksista. Koirilla on ilmennyt tänä vuonna useita tartuntoja eteläisen Suomen alueella.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää