LEHTIKUVA
EU rankaisee metsätalousmaita puuttumalla metsäbiomassan käyttöön – Hakkarainen: “Johan sen järkikin sanoo, että puu on uusiutuva luonnonvara”
Euroopan parlamentti äänesti tänään uusiutuvan energian direktiivin muutoksista, joilla pyritään nostamaan uusiutuvien energianlähteiden osuutta EU:n kokonaisenergiankulutuksesta. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kritisoi päätöstä, joka kiristää tuntuvasti niitä kriteerejä, joiden mukaan metsäbiomassa voidaan laskea uusiutuvaksi energianlähteeksi.
Direktiivin uudistus kuuluu EU:n vihreän kehityksen ohjelmaan (Green Deal) pohjautuvaan ilmasto- ja energiapoliittiseen valmiuspakettiin. Suomelle vaikein pala äänestyksessä oli metsäbiomassan kestävyyskriteerien kiristäminen. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen kommentoi aihetta Strasbourgissa äänestysten jälkeen.
– Tätähän ryhmässämme on pelätty koko vaalikausi, että EU kaappaa vallan jäsenmaiden metsistä ilmastopolitiikan varjolla, Hakkarainen puuskahtaa.
Molemmat perussuomalaiset mepit äänestivät esitystä vastaan.
Onko puu fossiilinen energianlähde?
Aiemmin uusiutuvan energian direktiivi ei ole puuttunut yksityiskohtaisesti metsäbiomassan käyttöön. Nyt parlamentti kiristi tuntuvasti kriteerejä, joiden mukaan metsäbiomassa voidaan laskea uusiutuvaksi ja siten kelvolliseksi saamaan uusiutuvan energian tukia.
– On täyttä hulluutta, että tämmöisistä asioista tehdään poliittisia päätöksiä! Johan sen järkikin sanoo, että puu on uusiutuva luonnonvara – ei sitä millään voi fossiilisten kanssa samaan koriin laittaa, Hakkarainen havainnollistaa.
Millä metsäbiomassa korvataan?
Tämäkään päätös ei parlamentille vielä riittänyt, vaan metsäbiomassan uusiutuvuus tulee vähenemään asteittain vuosikymmenen loppua kohti.
– Ja millä se sitten korvataan? Pakkosyöttämällä epävarmaa tuulivoimaa kaikille? europarlamentaarikko kysyy ja jatkaa:
– Energian hinta ja omavaraisuus ovat nyt kaikkien huulilla, mutta päätökset puhuvat aivan toista!
Parlamentin ja neuvoston jatkoneuvotteluja eli niin sanottuja trilogeja kohti mentäessä Hakkarainen perää komissiolta taloudellisten ja työllisyysvaikutusten sekä huoltovarmuuden huolellista arviointia erityisesti Suomen kaltaisissa metsätalousmaissa, jotta lainsäädännön vaikutukset eivät ole epäsuhtaiset ja rankaise epäsymmetrisesti eri EU-maita.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- metsäbiomassa uusiutuvan energian direktiivi fossiiliset energialähteet energiaomavaraisuus metsät uusiutuva energia Green Deal Energian hinta europarlamentti Tuulivoima Uusiutuvat energianlähteet ilmastopolitiikka Energiapolitiikka Huoltovarmuus Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Mäkynen ihmettelee: Haluaako EU Suomen metsät koko Euroopan hiilivarastoksi?
Sähkön hinta räjähtää käsiin – perussuomalaiset vaatii välittömiä toimia ja hallitusta hätäkokoukseen
Hakkarainen EU:n metsästrategiasta: ”Vihreä siirtymä on myrkky”
Ulkomaiset rahastot haalivat suomalaisten metsiä – Tynkkynen: “Metsät siirtyvät pienomistajilta kasvottomille rahastoille”
Perussuomalaiset: Toimivaa tuotantoa ei pidä hylätä energiakriisissä – kokoomukselle hiili ja turve ovat yhä ”pahoja sanoja”
Purra: EU:n uudet metsien ”ennallistamisvaatimukset” ovat hulluja
EU:n maa- ja metsätalouteen liittyvien asetusten yhteisvaikutus selvitettävä
Välikysymys ennallistamisasetuksesta – Purra: Suomen metsiä ei suinkaan ensisijaisesti uhkaa Ponssen moto tai muukaan kato, vaan Euroopan unioni
Viikon suosituimmat
Li Andersson esiintyi äärivasemmiston katuväkivaltaa tukevassa tilaisuudessa
Vasemmiston meppi Li Andersson puhui äärivasemmistolaista katuväkivaltaa normalisoivassa tilaisuudessa keskiviikkona. Europarlamentin vasemmistoryhmän tapahtuma oli järjestetty Budapestin katupahoinpitelyistä epäiltyjen äärivasemmistolaisten tukemiseksi. Puheessaan Andersson oli erityisen tuohtunut siitä, että kansanedustaja Teemu Keskisarja piti puheen Suomen itsenäisyyspäivän 612-soihtukulkueessa.
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Greta Thunberg esiintyi Saksassa: “Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!”
Ruotsalainen ilmastoaktivisti Greta Thunberg piti puheen Palestiinaa tukevassa tapahtumassa Mannheimissa Saksassa. Puheen osuus, jossa hän huusi "Vit**un Saksa! Ja vit**un Israel!", tallentui videolle.
Vasemmistotaustainen oikeusprofessori maalailee kauhukuvia maamiinoihin kävelevistä turvapaikanhakijoista – puolustusvaliokunnan perussuomalaisilta tylyt terveiset professorille
Valtiosääntöasiantuntija Martin Scheinin kirjoitti X:ssä viime viikolla viestiketjun, jossa hän esittää erikoisin perusteluin turvapaikanhakijoihin vetoamalla ettei Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta. Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset kansanedustajat Jari Ronkainen ja Miko Bergbom tyrmäävät professorin väitteet.
Rami Lehtinen: ”Pitääkö jonkun oikeasti kuolla ennen kuin äärivasemmiston uhka nousee todelliseen keskusteluun Suomessa?”
Suomessa on paljon keskusteltu ääriliikkeiden uhista. Keskusteluja on käyty mm. iltapäivälehdissä ja Ylen A-studiossa. - Keskusteluja vain leimaa yksi pieni yksityiskohta: aihe keskittyy väistämättä aina pelkästään äärioikeiston uhkaan, perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen sanoo.
Eduskunta äänesti pois ’’moninkertaisen ensikertalaisuuden’’ – Vigelius: ’’Rikoksenuusijat ansaitsevat ankarammat tuomiot’’
Eduskunta äänesti perjantaina niin kutsutusta ’’ensikertalaisuusalennuksesta’’. Ensikertalaisena tuomittu vapautuu vankilasta ehdonalaiseen normaalia aikaisemmin. Tähän asti rikoksentekijä on voitu tuomita ensikertalaisena myös, jos hän ei ole istunut vankilassa edeltäneenä viitenä vuotena.
Krista Kiurua lyöty kasvoihin
Pekka Aittakumpu: “Keskustalla on menossa kampanja, jossa valehdellaan, että Oulaskankaan sairaala olisi lakkautusuhan alla”
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.