Maria Asunta, Tuomas Malinen ja Ville Tavio. / SU
Toimitus suosittelee
EU-paketti ei elvytä vaan kurjistaa – Tuomas Malinen ja Ville Tavio arvioivat erittäin kriittisesti rahan kylvämistä etelän maihin (video)
Taloustieteen dosentti Tuomas Malisen johtama kovatasoinen asiantuntijatyöryhmä on juuri julkaissut tietopaketin EU-elpymisrahastosta. Viesti on, että rahasto tuo massiivisen muutoksen EU:n toimintaan ja voi sitoa Suomen pysyvästi tulonsiirtounionin osaksi.
Malinen on puhunut ”suuresta puhalluksesta”.
– Hyödynsaajia ovat lähinnä Etelä-Euroopan maat, jotka ovat hoitaneet talouttaan kehnosti. Suomi ei hyödy, päinvastoin.
Malisen mukaan kyseessä on koronan varjolla tehty laaja tulonsiirto rikkailta mailta köyhemmille. Suurimmat hyötyjät ovat Italia ja Espanja.
– Molemmat maat ovat jo budjetoineet rahaston varat, vaikka kansallisissa parlamenteissa ei ole vielä edes päätetty asiasta, Malinen huomauttaa.
Rahaston laajempana taustatapettina on pankkikriisi, joka uhkaa Eurooppaa. Pelkästään Italian pankkien pääomitustarve on satoja miljardeja.
Rahaa ohjautuisi ideologisesti hyväksyttyihin hankkeisiin
Suomalaisille on kerrottu, että elvytysrahasto panee talouden rattaat pyörimään: investoimalla kiihdytetään talouskasvua ja parannetaan työllisyyttä. Hallitus hehkuttaa Suomen saavan lahjaksi 3 miljardia. Todellisuus on kuitenkin karu:
– Suomen maksuosuus on korkoineen ainakin 7 miljardia, Malinen täsmentää ja tarkoittaa lainan kokonaissummaa, jonka viimeinen erä maksettaisiin aikaisintaan vuonna 2058.
Ongelma ei ole ainoastaan komission tarjoama suhteellisen korkeakorkoinen lainaraha. Malisen raportin mukaan elvytysrahasto olisi isossa kuvassa tehoton. Se edistäisi lähinnä ideologisesti muodikkaita tavoitteita.
– Rahasto tukisi kannattamattomia tai riskialttiita yrityksiä. Rahaa ohjattaisiin poliittisesti ”hyväksyttäviin” kohteisiin, kuten ilmastohankkeisiin ja digitaaliseen talouteen, Malinen sanoo.
Oleellista on ymmärtää, että elvytysrahaston merkitys Euroopan taloudelle tulisi olemaan vaatimaton.
– Käytännössä rahoituspaketin vaikutus talouskasvun kiihtymiseen ja työttömyyden vähenemiseen olisi paitsi hidas myös vähäinen, Malinen summaa.
Katso Meillä on asiaa -ohjelman jakso, jossa Tuomas Malinen ja Ville Tavio keskustelevat EU-tukipaketista Maria Asunnan kanssa:
Youtube, 25 min 37 sek.
Suomi ei pääsisi eroon elvytyspaketista
Elvytyspakettia on kritisoinut kovin sanoin esimerkiksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio. Hänestä elvytyspaketti on luonteeltaan pikemminkin ilmastopaketti.
– Asiassa pitäisi järjestää kansanäänestys.
Jos yksikin jäsenmaa kieltäytyisi rahaston rahoittamisesta, ei rahasto voisi ottaa yhteisvastuullista velkaa. Malisen työryhmän mukaan varmin tapa ”erota” rahastosta onkin olla hyväksymättä sen rahoitusta eduskunnassa.
Jos taas rahoitus hyväksytään, siitä pääsee myöhemmin eroon vain yhdellä tavalla: eroamalla EU:sta. Maksuista Suomi tosin ei pääsisi eroon silloinkaan, paitsi julistautumalla maksukyvyttömäksi.
Rahastosta uhkaa tulla pysyvä osa unionia
Pohjimmaltaan kyse on harppauksesta kohti liittovaltiota.
– Rahasto muuttaisi EU:n toimintaperiaatetta. Vaikuttaa todennäköiseltä, että rahastosta tulisi EU:n pysyvä osa, Malinen sanoo ja muistuttaa, ettei yksikään jäsenmaa ole sitoutunut moiseen hankkeeseen liittyessään aikoinaan Euroopan unioniin.
Onko siis kyseessä huijaus, jossa lypsetään rahaa kansalaisilta ja siirrellään julkista rahaa kavereiden leikkikentällä?
Malisen raportin sanoin ”jälkipolvet eivät katso meitä hyvällä, jos annamme maamme liukua rahastoon ilman kriittistä keskustelua”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Valuuttaliittojen vaihtoehdot: Tulonsiirrot tai hajoaminen
Suomen talouden ongelmilla yhteinen nimittäjä: euro – Tuomas Malinen kertoo Neuvottelijat-kanavalla miksi
Perussuomalaiset jätti Sanna Marinin hallitukselle välikysymyksen EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketista – Tavio vertaa hanketta tuhopolttoon: ”Kaikkien aikojen huonoin diili”
Maailmanhistoriassa ollut yli 200 valuuttaliittoa – itsenäisten valtioiden valuuttaliitot eivät kestä
Viikon suosituimmat
Tynkkynen osti Hesarin etusivun täyteen maahanmuuttopolitiikkaa
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo Helsingin Sanomissa tänään maanantaina julkaistavassa etusivun mainoksessaan "rajat auki" -politiikan jäävän historiaan katastrofaalisena kokeiluna. Kukaan ei enää pysty kiistämään niitä ongelmia, joista perussuomalaiset ovat jo vuosia varoitelleet.
Pekka Aittakumpu: “On aika tunnustaa, miten suurta vahinkoa yksisilmäinen monikulttuurisuusaatteen ihannointi on aiheuttanut”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakummun mielestä on aika tunnustaa monikulttuurisuusaatteen suomalaisille arvoille aiheuttama vahinko ja seistä rohkeasti isänmaamme takana.
Ääliösuvaitsevainen valtamedia jauhoi ensin huolipuhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta – vähättelee nyt väkivaltaan lietsovaa graffitia eikä tunnista enää naisvihaa
Naisiin kohdistuvan väkivallan -jopa naisvihan - hyväksyminen graffiteissa taiteellisen vapauden nimissä tai väkivallan vähättely johtaa jälleen havaitsemaan median räikeät kaksoisstandardit.
Joka neljäs ruotsalaisnuori aikuistuu lukutaidottomana – mitä ihmettä he tekevät seuraavat 60 vuotta ja kuka sen maksaa?
Kyky ymmärtää kirjoitettua tekstiä on ehdoton edellytys täysivaltaiselle jäsenyydelle länsimaisessa yhteiskunnassa. Jos sadat tuhannet nuoret valmistuvat peruskoulusta käytännössä lukutaidottomina, seuraukset ovat arvaamattomat. Hyviä ne eivät ole missään tapauksessa.
Lux Helsingin somekampanja yhdistää hijabin naisten voimaannuttamiseen – Lähi-idän asiantuntija: Monin paikoin maailmaa naiset on pakotettu huntuun vielä tänäkin päivänä
Lähi-idästä kotoisin olevat naiset huomasivat Lux Helsingin somekampanjan, jossa esiintyy hijabiin puettu nainen. Kampanjavideota näytettiin esimerkiksi Facebookissa. Hijab-kuvan jälkeen videolle tulee versaalein kirjoitettuna sana "empowering" (voimaannuttaa).
Argentiinan rankka talousihme näyttäisi toimivan – inflaatio on hallinnassa eikä kansa ole noussut kapinaan
Argentiinasta kuuluu kummia. Hyperinflaatio on taitettu ja talous kasvaa. Presidentti Javier Milein anarkokapitalismi näyttäisi vuoden kokemuksella sittenkin toimivan. Milei on ankarasta vyönkiristyksestä huolimatta säilyttänyt kansan tuen, eikä sosiaalinen tahi taloudellinen katastrofi toteutunut. Ajatukset alkavat itää Suomessakin.
Isku saksalaisella joulutorilla, saudimies kaahasi autolla väkijoukkoon – sisäministeri oli aiemmin varoittanut suuresta terrori-iskun vaarasta joulumarkkinoilla
Mies kaahasi henkilöautolla väkijoukkoon joulutorilla Magdeburgissa Saksassa. Mediatiedot kertovat useista kuolonuhrista ja kymmenistä loukkaantuneista.
SDP esitti pakolaiskiintiön ja vastaanottotukien korottamista – hallitus äänesti opposition haaveet kumoon
Vasemmistopuolueet esittivät tiistaina valtion talousarviota käsittelevässä eduskunnan täysistunnossa useita muutoksia sisäministeriön hallinnonalaan ja maahanmuuttoon liittyen. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi opposition linjaa vastuuttomaksi.
Joulutori-iskun takana pakolaisstatuksen saanut lääkäri – vannoi jo vuosi sitten kostoa Saksalle
Saksassa asuvan saudiarabialaisen lääkärin Taleb Al Jawad Abdulmohsen (50) perjantai-iltana Magdeburgissa autolla täpötäydelle joulutorille tekemässä terrori-iskussa kuoli viisi ja loukkaantui yli 200 ihmistä. Tekijä on saudiarabialainen pakolainen.
SDP sai kyytiä kyselytunnilla: Demareiden veronalennuspuheisiin ei voi suhtautua vakavasti
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius osui napakymppiin muistuttaessaan demareita SDP:n vaihtoehtobudjetin tuntuvista veronkorotuksista.
Uusimmat
Kolumni: Ensimmäinen puolitoistavuotinen ministerinä
Ronkainen: Ansaitsisiko metsästys virallisen roolin puolustuksessa?
Toimitus suosittelee
PS Naiset 3/2024
Lue lisää
Perussuomalainen 1/2024
Lue lisää