EU-liittovaltiolle myönteinen ajatuspaja stressaa tutkimuksessaan: EU-vastaisille jopa kolmannes europarlamenttipaikoista

12.02.2019 |17:50

Saksalainen ajatushautomo European Council on Foreign Relations kertoo tuoreessa tutkimuksessaan, että EU-vastaiset puolueet saattavat napata jopa kolmanneksen europarlamentin paikoista. Tutkimuksessa todetaan, että EU:hun nuivasti suhtautuvilla puolueilla on ideologisia eroja, mutta ne voisivat taktisesti liittoutua ja vaikuttaa esimerkiksi EU:n kauppa- ja maahanmuuttopolitiikkaan.

Ajatushautomon oma agenda ei jää epäselväksi: EU-myönteisten tahojen tulisi lykkiä kiilaa EU-vastaisten voimien välille aina kuin se vain on mahdollista.

Kansallismielisyys tutkimuksen hampaissa

Tutkimus niputtaa kansallismieliset puolueet mukisematta eurooppalaisvastaisiksi. Linjanveto on vähintäänkin erikoinen, sillä näiden puolueiden tavoitteena on kansakuntien Eurooppa, eikä keskusjohtoinen federalistinen Eurooppa.

Tutkimuksessa selviää, että EU-myönteisten ryhmien tulisi välttää hajaannusta lähes jokaisessa asiassa. Jos kansallismieliset yltävät kolmannekseen paikoista, he pystyvät muovaamaan EU:ta budjettirahoituksesta alkaen aina komission kokoonpanoon – mutta vain siinä tapauksessa, jos EU-myönteiset ryhmät eivät pysty yhteistyöhön.

Riittävällä meppimäärällä kansallismieliset voisivat torpata Unkariin ja Puolaan kohdistettuja kurinpitomenettelyjä. Tällaisilllä menettelyillä tosin on lähinnä poliittisen painostuksen rooli, sillä lopulliseen kurinpitotoimiin vaaditaan Eurooppa-neuvostossa yksimielisyys. On vaikea uskoa, että Puola ja Unkari lähtisivät kampittamaan toinen toistaan vain joutuakseen sitten itse kurinpitotoimien kohteeksi.

Maahanmuuttopolitiikka voisi jäätyä

Maahanmuuttopolitiikassa kansallismielisillä puolueilla on kenties eniten yhteisiä päämääriä. Europarlamentin mielipide vaikuttaa komission ja Eurooppa-neuvoston päätöksentekoon. Ilman puoltavaa enemmistömielipidettä päätöksenteko jumiutuu. Europarlamentti voisi myös hidastaa päätöksentekoa lähettämällä päätöslauselmaehdotukset takaisin valmisteltavaksi.

Europarlamentti tekee myös ei-sitovia julkilausumia. Kansallismieliset mepit voisivat vaikeuttaa huomattavasti esimerkiksi turvapaikanhakijoiden pakollista sijoittelua eri EU-maihin.

Europarlamenttivaalit pidetään toukokuussa.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Halla-aho median 612-kohusta: Toimittaja sekoittaa kulkueet tahallaan – “Onko oma agenda kovin laadukas, jos sitä pitää edistää valehtelemalla?”

02.12.2024 |13:53
4.
Suomen uutiset logo

Halla-aho ei niele Kiljusen selityksiä: “Videotaltiointi osoittaa, että Kiljunen useaan otteeseen korosti asemaansa, kontaktejaan ja sitä, että hänellä on pääsy arkaluonteiseen tietoon”

29.11.2024 |13:06
5.
Suomen uutiset logo

Helsingin Sanomat tarjoaa taas näkyvyyttä veriselle väkivaltafantasioinnille: ”Ensin täytyy tehdä vallankumous”, ”Turhaan ei haluta tapattaa ketään”

02.12.2024 |20:25
6.
Suomen uutiset logo

Nyt se on tutkittu: Woke on median lietsoma, todellisuutta vääristävä kupla

04.12.2024 |08:01
7.
Suomen uutiset logo

Woke-koohkauksen maailmanlaajuiset hautajaiset käynnissä – kauppajätti Walmart kitkee DEItä, lasten seksualisointia ja muuta woke-ryönää kovalla kädellä

29.11.2024 |17:49
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten kansalaisaloite miinakiellosta irtautumiseksi kerää nimiä huimaa vauhtia – ”Puolustusvoimille on saatava se kriittinen varustelumahdollisuus, joka Suomen turvaamiseksi vaaditaan”

28.11.2024 |17:03

Uusimmat










PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää