LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
EU käymässä voimalla sananvapauden kimppuun: ”Suomen itsemääräämisoikeus uhattuna”
EU hamuaa jälleen kerran itselleen lisää valtaa jäsenvaltioiden kustannuksella. Tällä kertaa komissio haluaa päättää jäsenvaltioiden puolesta, mitä niiden rikoslaeissa sanotaan niin kutsutusta vihapuheesta ja viharikoksista.
Lakivaliokunnan puheenjohtaja Leena Meri ja jäsen Sebastian Tynkkynen ovat huolissaan EU:n rikosoikeudellisen toimivallan laajentumisesta ja muistuttavat, että EU:n jäsenvaltiot ovat tähän saakka suhtautuneet pidättyväisesti yhteisiin rikoslakeihin. Perussuomalaiset korostavat tässäkin asiassa Suomen oikeutta päättää omasta lainsäädännöstä.
– EU:n tulee noudattaa toissijaisuusperiaatetta, jonka mukaan yhteisiä päätöksiä tehdään vain niissä asioissa, joissa kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä ja tarpeellista. Tällaisia rikosoikeudellisia kysymyksiä saattaa liittyä esimerkiksi terrorismin ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan, mutta vihapuheen ja viharikosten osalta ei EU-tasoiselle lisäsääntelylle ole mitään tarvetta, Meri perustelee.
Vihapuheeksi leimataan mielivaltaisesti
Perussuomalaiset kantavat suurta huolta pyrkimyksistä rajoittaa ihmisten sananvapautta ja huomauttavat, että vihapuhe on käsite, jolle ei ole olemassa täsmällistä määritelmää.
– Vihapuheeksi leimataan nyky-yhteiskunnassa lähtökohtaisesti kaikki sellaiset ilmaisut, jotka eivät ole vastaanottajan omien arvojen tai tavoitteiden mukaisia. Käsitteen sisältö on toisin sanoen täysin mielivaltainen, Tynkkynen painottaa.
Hallitus hyväksyy tämänkin hulluuden
Perussuomalaiset pitävät vakavana ongelmana käsitteiden epätäsmällisyyttä. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate edellyttää, että rikossäännökset ovat tarkkarajaisia ja että on helposti ennakoitavissa, milloin lakia rikotaan. Nyt EU:ssa ajetaan rytinällä läpi näinkin merkittävää muutosta ilman yhteistä käsitystä siitä, mitä vihapuhe ja viharikokset ylipäätään tarkoittavat.
– On huomionarvoista, että tämä komission ehdottama EU-rikoslistan laajentaminen tehdään yksimielisellä päätöksenteolla. Siten Suomi voisi yksinään estää haitallisen kehityksen, mikäli tahtoa löytyisi. Mutta kuten nyt vaikuttaa, niin hallituksen enemmistöllä tämäkin toimivallan luovutus EU:lle tullaan hyväksymään, jonka jälkeen Suomi ei voi itsenäisesti päättää sananvapauteen liittyvistä rikossäädöksistä, valiokunnan jäsenet paheksuvat.
Perussuomalaiset jättivät lakivaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen yhdessä kristillisdemokraattien kanssa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
Räsäsen oikeudenkäynti haastaa sananvapautta – ”Tuomiolla voisi olla ikäviä vaikutuksia”
Lakivaliokunnan PS ja KD: Euroopan komissio hamuaa lisää toimivaltaa ja jäsenvaltioihin ilmiantajia valvomaan nettikirjoittelua – “Komissio on matkalla nykyajan keskuskomiteaksi”
Epämääräiset vihapuhelait murentavat sananvapautta – brittilehti käyttää Päivi Räsäsen tapausta varoittavana ääriesimerkkinä
Perussuomalainen Nuoriso: Laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan päivitettävä nykyaikaan – “Sananvapaus on merkittävä osa länsimaisia arvoja”
Mitä ihmettä? Valtioneuvoston julkaisussa esitelty “demokraattinen innovaatio” estäisi vaaliehdokkuuden jatkossa niiltä, jotka eivät irtaudu vihapuheesta
Leena Meri: Sananvapauden rajoittaminen on vaarallista – ihmisten hiljentäminen rikosprosessilla on lopetettava
Vihapuhetta valtion luvalla – Saksan suojelupoliisi pyörittää satoja “äärioikeistolaisia” feikkitilejä somessa
Viikon suosituimmat
Tynkkynen saama viesti tyrmistyttää: “Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää, opiskelijat joutuvat kuuntelemaan saarnaa siitä, miten etuoikeutettuja he ovat”
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen julkaisi lauauntaina hämmästyttävän viestin. Tynkkysen julkaisemien tietojen mukaan Poliisiammattikorkeakoulussa on alettu opettaa etuoikeuskehää. Oppilaille saarnataan heidän etuoikeuksistaan ja he joutuvat tekemään kirjallisen tuotoksen, jossa he pohtivat omaa etuoikeutettua asemaansa.
Pikkutyttöjen joukkomurhaaja: “Hyvä että kuolivat! Olen niin iloinen!” – Southportin joukkomurhaan liittyy kummallisia salailuja
Southportin joukkomurhaaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen useista henkirikoksista, risiinimyrkyn valmistamisesta ja terroristisen aineiston hallussapidosta. Pikkutyttöihin kohdistunutta joukkomurhaa ei kuitenkaan itsessään pidetty terroristisena rikoksena. Murhaajan tiedetään olleen erittäin kiinnostunut historian suurista kansanmurhista. Hänen väitetään huudelleen koulussa "valkoisten kansanmurhaa". Monet britit kokevat, että murhaajan motiiveja on pyritty salailemaan.
Trump lakkautti UNRWA:n tuen – naispanttivankeja pidettiin vankina Pohjois-Gazan sairaalassa ja UNRWA:n leireillä
Kolme Gazasta vapautettua panttivankia kertoi tiistaina, että heitä pidettiin vangittuina YK:n alaisen UNRWA:n pakolaisleireillä. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump keskeytti ensi töikseen Yhdysvaltain rahoituksen UNRWA:lle presidentin asetuksella virkaanastujaispäivänään maanantaina.
Afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lapsiryhmään paljasti Saksan siirtolaispolitiikan lepsuuden – vahvin liittokansleriehdokas lupaa radikaaleja muutoksia
Karkotettavaksi määrätyn afganistanilaisen turvapaikanhakijan verinen veitsi-isku lasten kimppuun Aschaffenburgissa Saksassa käänsi liittopäivävaalikampanjan kiivaaksi väittelyksi epäonnistuneesta turvapaikka- ja siirtolaispolitiikasta. Nykyisen punavihreän hallituksen haastaja lupaa tiukkaa rajavalvontaa sekä karkotettavaksi määrättyjen sulkemista kasarmeihin ja kontteihin odottamaan karkotuksen toimeenpanoa.
Purra Educa-messuilla: ”Opettajat haluavat puhua kanssani maahanmuuton aiheuttamista ongelmista kouluissa”
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia: Passi pois kaksoiskansalaisilta, jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle
Ruotsi valmistautuu muuttamaan perustuslakia voidakseen ottaa passin pois niiltä kaksoiskansalaisilta, jotka ovat saaneet Ruotsin kansalaisuuden vilpillisin keinoin tai jotka ovat uhka kansalliselle turvallisuudelle.
Uusi aika alkoi USA:ssa: Trumpin ”punakynä” tavoitti laittomasti maahan pyrkivät ja maan hallinnon DEI-ohjelmat
Presidentti Donald Trump aloitti vaalitaistelun aikana antamiensa lupausten lunastamisen ja allekirjoitti heti lähes 200 asetusta.
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Biden johtaa armahduskisaa – mutta tietääkö hän itsekään ketkä kaikki hän ehti armahtaa?
Väistyvä presidentti Joe Biden on myöntänyt yli kahdeksantuhatta armahdusta. Monet kysyvät tietääkö hän edes itse mitä papereita hän on allekirjoittanut. Bidenin useille sukulaisilleen myöntämät ennakoivat armahdukset herättävät ajatuksen, että jotain rikollista on tapahtunut. Myös koronatoimia johtanut tohtori Fauci ja rokotevalmistajat on vapautettu kaikesta vastuusta.
Irak hyväksyi lapsiavioliitot sallivan lain – jopa 9-vuotiaan kanssa saa mennä naimisiin
Irakissa on hyväksytty laki, joka sallii naimisiin menemisen jopa 9-vuotiaan lapsen kanssa. Avioliiton ikäraja riippuu naimisiin menijöiden uskonnollisesta lahkosta. Irakilaiset naisasia-aktivistit pitävät uutta lakia "laillistettuna lapsenraiskauksena".